Kävimme Ukin, Mummin ja Kuutin kanssa Hyvinkään Rautatiemuseossa. Ihmettelimme vanhoja vetureita, ylellisiä ja erikoisia matkustajavaunuja sekä suoranaisia raiteita pitkin kulkeneita salonkeja. Ja nuohosimmepa tietenkin juniin hullaantuneen lapsen vanavedessä myös valikoimaltaan pitkälti aiheen ympärille rakennetun matkamuistopuodin.

Kuutti leikki pitkän pätkän veturinkuljettajan varusteissa siinä ainoassa vanhassa veturissa, jossa leikkiminen oli sallittu – sen perään kyseltiinkin sitten kaikkien kolmen aikaisemman hallin läpi kulkiessamme kuumeisesti. ”Leikkihuoneesta” löytyi myös muun muassa takkeja ja lakkeja veturinkuljettajille, piirustuspiste ja sähköistetty pienoismallirata. Heti museon tuloaulassa oli myös pieni leikkipiste.

Siihen nähden, etteivät junat, (nykyiset tahi menneen maailman ihmekulkupelit) kiinnosta itseäni paljoakaan, museosta löytyi kuitenkin kivasti katseltavaa ja onneksi myös tehtävää; Jossei se rivien välistä jo käynyt ilmi, kolmevuotiaalla olisi voinut palaa jossain vaiheessa museovierailua hermo, jos koko museo olisi ollut ”ei saa koskea-aluetta”.

Jos perheestänne löytyy edes yksi junille lämpenevä tyyppi, jonka innon siivittämänä jaksaisitte reissata Rautatiemuseoon, lähtekää kesäretkelle. Liputkin ovat hyvin kohtuuhintaiset ja miljöö vanhoine junatalleineen ja kauniiksi laitettuine pihapiireineen viihtyisä. Pihamaalla puksuttaa hauska pieni maisemajuna ja kahvin suurkuluttajatkin löytävät itselleen kahvilanurkkauksen.

P.S. Joku miettinee, että mikä Päivän tyyli… Mutsin kuvatulvan sekaan piiloitetun asun lisäksi haluaisin nostaa esille sen tosiseikan, että jollette alkaneet tämän myötä himoita itsellenne junailijanlakkia, ette ole ihan normaaleja tai ainakaan yhtä epänormaaleja kuin allekirjoittanut.