Naisten oikeuksien, tasa-arvon ja rauhan päivänä pysähdyn vuosi toisensa jälkeen kiitollisena sen ääreen, miten hienoja tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä tämän maan isät ja äidit ovat kasvattaneet.
Miten monessa perheessä tehdään jo rohkeasti omannäköisiä ratkaisuja pienten lasten hoidon suhteen, jaetaan kotityövastuuta ja mahdollistetaan kouluttautumis- ja urahaaveiden toteutumista puolisolle sukupuoleen katsomatta. Ja miten monet järjestöaktiivit, toimittajat ja poliitikot, miehet tai naiset, puurtavat tasa-arvon eteen vuodesta toiseen.
Ajatus siitä, ettei sukupuolen tulisi vaikuttaa elämässä etenemisen ja täysinäisen ihmisyyden tai kansalaisuuden toteutumiseen lähtee aina ensisijaisesti kotoa. Monimuotoisella medialla, koululla ja varhaiskasvatuksella on oma roolinsa, mutta kodin merkitys on suuri.
Siksi kohotankin hattua appiukolle ja anopille, jotka ovat kasvattaneet pojan, joka jakaa arjen taakkaa mutisematta, on vähintäänkin tasapuolisesti läsnä lapsemme elämässä ja tukee puolisoaan tämän valitsemalla koulutus- tai työpolulla, mikä se kulloinkin onkaan. Ja kaikille muillekin tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa omalla esimerkillään rakentaville vanhemmille.
Viime vuosina ajatukseni ovat lentäneet naistenpäivänä kotimaan tasa-arvo-ongelmien ja -haasteiden kuten naisiin kohdistuvan vihapuheen, politiikassa ja yhteiskunnassa vaikuttavien naisten turvattomuuden tunnetta lisäävien uhkailujen ja töryn syytämisen, lievien tai lähes olemattomaksi sovellettujen raiskaustuomioiden tai yritysmaailman huipun totaalimiehisyyden ääreltä Suomea kauemmaksi.
Maihin, joissa äitiysterveydenhuolto on samaa tasoa kuin 1700-luvun Suomessa, joissa tytöt jäävät joka kuukausi pois kouluista viikoksi kuukautisten takia, lapsiavioliitot ja sukuelinten silpomiset ovat arkipäivää, synnytykseen kuolee hyvin todennäköisesti jossain elämänvaiheessa, lapsensa hautaa nälän, tautien tai huonon hygienian takia lähes jokainen ja yhteiskuntaa pyörittävät yksinomaan miehet, ottaen heikoimmassa asemassa olevien naisten ja lasten asiat vaihtelevasti huomioon.
Ja niihin kylmiin ja äänettömiin ruumiisiin, joita nostetaan Euroopan rannoilta. Pieniin, katkenneisiin elämiin, jonkun poikiin ja tyttäriin. Perheisiin, joiden yhteiselo rikotaan ja mahdollisuus jälleennäkemisestä heikkenee päivä päivältä, kun päätämme että ihmisarvoinen elämä kuuluu meille, muttei heille.
Minulle naisten oikeuksien ja tasa-arvon päivä on joka kuun 16., jolloin tililtä kilahtaa rahaa Unicefille ja SPR:lle, kun seison keräyslippaan kanssa kauppakeskuksessa, toimitan vaatteita vastaanottokeskukseen tai käyn loputonta, toisinaan toivottomalta tuntuvaa dialogia kirjoittaen ja keskustellen, koettaen muistuttaa että ihmisen ei tarvitsisi olla ihmiselle susi, että meissä on enemmän samaa kuin erilaista ja erottavaa; Samat tunteet, perustavanlaatuiset toiveet ja pelot, halu tehdä omasta ja lastemme elämästä turvallinen ja onnellinen.
Anna naistenpäivän lahjasi vaikkapa täällä:
Hyvä sinä!
Ja sinä! <3