Seitsemän vuotta partioryhmän ohjaamista ja melkein saman verran Seikkailija-ikäkauden vastaavana toimimista oli antoisaa aikaa. Nuo vuodet pitivät sisällään lukemattomia Koloiltoja, partiotaitokisoja, metsäretkiä, autiotupaviikonloppuja. Ensiapu-, erä- ja kädentaitoja, kansalaiskasvatusta, leikkejä, yhdessäoloa ja jakamista.

Koko viime vuoden partiotakki oli kuitenkin niin tyhjä, että päätös sapattivapaasta syntyi kuin itsestään. Ei-niin-suuret saappaani oli täytetty innostuneella, osaavalla, pitkän linjan partiolaisella, jolla oli vuosien varrella muuttuneelle ryhmälle uutta annettavaa.

Se, etten ainakaan pariin vuoteen ohjaa omaa ryhmää, ei tarkoita sitä, ettenkö suuntaisi elokuussa alueleirille tai änkäisi vaikkapa lippukunnan hallitukseen. Roolini ehkä muuttuu, ihan viikottaista hommaa ei toivottovasti ole, mutta harrastus pysyy.

Juuri eilen eräs kollegani sanoi, että on aika harvinaista ja hienoa, jos koko perheelle löytyy yhteinen, innostava harrastus ja niinhän se on. Siitäkin syystä haluan pysyä toiminnan syrjässä mukana, vaikken omaa ryhmää luotsaakaan. Ja uhkasinpa olla mukana perustamassa uutta sudenpentulaumaa sitten kun Kuutti saavuttaa sopivan iän harrastuksen täydellä teholla aloittamiseen.

Aika aikaansa kutakin, mutta hieman haikein mielin tämän porukan jättää silti jatkamaan partiotaivaltaan. Jos sinä, kanssajohtaja, vanhempi tai johtajakollega, miksei Haukkakin, luet tätä, haluan sanoa että kiitos ja kylillä ja leireillä törmäillään!

P.S. Nyt kun yksi arki-ilta ja useampi viikonloppu vapautui muihin hommiin, on miehen kanssa syksyn suunnitelmissa yhteinen urheiluharrastus, josta olen aika innoissani, mutta siitä lisää lähempänä!

P.P.S. Kuvituksena partioseikkailuja kuluneen kevään ja kevättalven varrelta.