Vietimme aurinkoisen helatorstain Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa ja kirsikankukkapuistossa kierrellen. Koivun siitepöly sai puolet porukasta kutisemaan hurjana, kengät hiersivät hikisissä jaloissa ja aurinkorasvaa sai lisäillä tosissaan. Mutta eipä noita melkein edes huomannut, kun ihaili vaan valtavaa, vaaleanpunaista, leudossa tuulessa huojuvaa kirsikankukkien massaa.

Ihmisiä oli levittäytynyt piknikvilteilleen puiston joka kolkkaan. Vannoutuneimmat japanifanit kiertelivät puistossa kimonoissa ja paperipäivänvarjojen alla tai uudemman polven japani-teemaisissa asuissa. Ilmassa oli alkukesän leppeän toiveikasta tunnelmaa, naurua, iloa ja kaiken maailman eväiden tuoksua.

Eri maailman kolkista lähivuosina tai muutama sukupolvi sitten Suomeen saapuneet sekä tänne jääkauden jälkeen eksyneiden kaukaiset sukulaiset, nauttivat kaikki yhtä lailla puiston satumaisesta kukkaloistosta. Oli kokonaisia perheitä, monessa sukupolvessa, yhdessä kenties ensimmäisiä kertoja sitten pandemian alun, kaveriporukoita, pariskuntia, keskenään temmeltäviä koiria ja jopa yksi papukaija. Mekin yhdistimme reissuun yhden ystävän ja pojan isotädin tapaamisen.

Tuntui ihanan, normaalilta.
Siltä että tästä voi tulla aivan mahtava kesä.