Kärpäsenä katossa

On se hieno!

Kyseinen paloturvallisuuskärpänen saattaakin olla ainut ötökkä,
joka säilyy asunnossamme jokseenkin yhtenä kapaleena.

Kissat saalistavat ja pistävät poskeensa kaikki meille eksyvät hyönteisparat. 
Myös mehiläiset ja ampiaiset. Valitettavasti tämäkin on testattu eräänä kesänä.

Kevään ensimmäistä kärpästä – ja hullua ajojahtia, odottaessa.

 

 

2 kommenttia artikkeliin “Kärpäsenä katossa

  1. ”Kevään ensimmäistä kärpästä”  miten ihana ajatus, että kohta kaikki kylmyys ja pimeys on ohi ja tulee niitä -yöks- kärpäsiäkin 🙂

  2. Mäkin olen suunnitellut vaihtavani meidän tylsänrumat palovaroittimet noihin! Ja samalla voisi siirtää appiukon asentaman palovaroittimen pois keittiöstä (niitähän ei kuulu asentaan keittiön puolelle), sillä se ulvoo aina kun teen ruskeaa kastiketta….

    Ps. meilläkin yksi kissa sai kerran ampiaisen piston tassuunsa, ja tassu turposi viisinkertaiseksi, mutta se ei vähentänyt ampiaisten perässä hyppimistä yhtään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *