Joulukorttikuvia valitessamme pohdin, olisiko ystäviä ja sukulaisia enemmän naurattanut vai kauhistuttanut saada tällainen joulukortti.
Meillä oli monia iloisia ja onnistuneita kuvia valittavana joulukortiksi, joten vihainen piparkakku-ukko ei lopulta päätynyt painotuotteeksi asti.
Miksi vauvaa sitten otti kuvaustilanteessa päähän noin kovasti? Vieraan paikan ja kuvaajan sekä kummallisten valojen lisäksi päiväuniaikakin alkoi
lähestyä kuvauksen loppupuolella. Ei siis ollut mikään ihme, että vauvaa jännitti ja väsytti. Ja sitten piti vaihtaa vaatteet, sillä käytimme kuvauksessa kahta eri asua. M vihaa vaatteiden pukemista ja vaihtamista. Yhdeksän kymmenestä pukemistilanteesta päättyy veretseisauttavaan karjuntaan. Tämä kerta ei ollut poikkeus…
Iloisempia, jouluisia kuvia tosiaan löytyy ja saattaa eksyä blogiinkin vielä ennen joulua.
Haimme M:n kanssa eilen kuusemme kellarista. Viime vuonna meillä oli käytössä valkoinen tekokuusemme, koska uudeksi vuodeksi piti järjestää häät sekä hoitaa koulutyöt ja harjoittelu pois alta ennen kun vauva syntyisi. Päätin, etten jaksa olla imuroimassa karisevia neulasia koko ajan pois.
Tänä vuonna tekokuusen puolesta puhuu se, etteen halua vauvan muuttuvan muumiksi syötyään niin paljon neulasia tai aiheuttavan laminaattiin pahanlaatuista vesivahinkoa loiskuttamalla kuusen kasteluvesiä pitkin lattioita. Ensi jouluna M on jo lähes kaksivuotias ja ymmärtää ehkä jättää kuusen paremmin rauhaa. Niin tai näin, ensi jouluksi haluan taas oikean kuusen!
Olen ollut koristelupuuhien suhteen tänään supertehokas, vaikka itse sanonkin. Kävimme oman miesväkemme ja äitini voimin Ikeassa hankkimassa joulukukkia ja täydentämässä talvivalojen valikoimaamme. Koetan ottaa huomenna tai viimeistään maanantaina kuvia uusista koristeista ja kukka-asetelmista. Huomenna on ohjelmassa sunnuntaibrunssi ja crossingia, joten katsotaan, josko ehdin.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
(Kuva: Mari Lehtisalo)
Ehdottomasti, itse olisin naurahtanut ja todennut että ”pojallahan on tempperamenttiä”. Ja laittanut kuvan näkyvästi esille.
Oma äitini lähetti sukulaisille kuvan missä huudan naama punaisena, kyyneleet valuen joulupukin sylissä. Ikää 1,5v. Pelkään edelleenkin joulupukkia, ulkonäönsä takia. Silmälaseilla peitetyt silmät ja älytön parta. Joten ilme saattaisi edelleen olla aika iiiik!
Mutta olen aikuisena yrittänyt löytää kyseisen kuvan, muttei kenelläkään ole sitä säästössä. Olisin käyttänyt kuvaa uusiokäytössä. Sen verran vekkuli kuva kyseessä 🙂
Minusta on mukavaa, että lapsista otetaan myös kuvia, joissa hän on kiukkuinen, surullinen tai väsynyt tms.
Kaikki tunnetilat kuuluvat lapsen elämään ja on mukava löytää niistäkin muistoja.
Perhekuvauksissa ja henkilökuvissa otetaankin näkemieni kuvien perusteella yhä enemmän toimintaa, rekvisiittaa, kuvattavien persoonia ja harrastuksia yms. mukaan.
Vanhempi väki (vaikkapa 80-v isovanhempani) ovat kasvaneet siihen, että valokuvissa ollaan melko virallisissa asennoissa, ilmeet ovat hillittyjä ja asuna on ns. pyhävaatteet. He olisivat ainakin saattaneet ihmetellä kuvavalintaa. Suurin osa olisi tosiaan luullakseni pitänyt kuvaa ihan hupaisana. 🙂