Täällä kirjoittelee yksi väsynyt bloggaaja, hei vaan.
Tästä tuli nyt virallisesti kirottu postaus koska koetin kirjoittaa tätä jo toissapäivänä. Kirjoittelin jotain juttuja ylös ja ajattelin hioa postauksen loppuun ja julkaista sen joskus illemmalla. Kas, postaus otti ja julkaisi itsensä, vaikka aivan varmasti olin tallentanut sen luonnokset-kansioon. Palautin oikuttelevan postauksen luonnoksiin.
… Seuraavan kerran, kun kirjauduin Lilyyn, postaus oli jälleen julkaissut itsensä.
Kopioin postauksen muualle ja poistin koko luonnoksen, toivoen, ettei olematon luonnos sentään pystyisi omin päin julkaisemaan itseään. Tein uuden postauksen ja liitin kopioidut materiaalit siihen. Muotoiluasetukset sekosivat täysin ja tarvittiin L kurkkimaan postausta kooditasolla, että saatiin muotoiluseikat kuntoon. Olihan tämä ihan näkemisen arvoinen, kun tekstit menivät riveilleen miten sattuun ja jokaisen kuvan päällä oli kämmenen korkuinen tila tyhjää…
(Huomaa muuten, että väsyttää: Kuvittelin toissapäivänä olevani menossa kampaajalle, vaikka oikeastaan kävin siellä eilen.)
Sinällään tilanne ei ole muuttunut miksikään, että edelleen univelka painaa. Kirjoitin toissapäivänä:
”Mietin, että pitäisikö tässä alkaa pitämään jotain unikoulua, mutta silloin saisimme nukkua ennalta määrittelemättömän ajan vieläkin vähemmän kuin nyt. Ja aika pitkälti sen toteuttaminen jäisi kuitenkin minun vastuulleni. Ehkä odotan vielä jonkin aikaa ennen kuin kokeilen sitä vaihtoehtoa.”
M on yrittänyt ottaa ohjelmaan toisen yösyötön tai muuten vaan seurusteluhetken kaksi tuntia yöunille nukahtamisensa jälkeen. Tällä on ollut kurkku kipeänä eivätkä kiinteät ole oikein maistuneet ja olo on ollut muutenkin kurja. Viime yönä päätin, että rauhoittelen M:n omaan sänkyynsä enkä ota tätä viereen tuolloin alkuyöstä, ettei se jäisi tavaksi. Silittelemällä ja ”tassuttelemalla” tämä nukahtikin kymmenessä minuutissa takaisin rauhalliseen uneen. On jännittävää, miten kymmenen minuuttia tuntuu ikuisuudelta, kun on herännyt kesken unien! Kenties tämä venyminen (muuhun rauhoitteluun kuin viereen ottamiseen) enteilee pinnan pitenemistä unikoulu-yhteensopivammaksi?
Lumi pysyi yllätyksekseni maassa, vaikka se on kuulemma monissa paikoissa sulanut kokonaisuudessaan pois. Hertan pennutkin olivat päässeet ihmettelemään lunta. (Meidän pentumme tuskin ymmärtäisi vielä lumen hienoutta.) Tänä talvena aion päästä pulkkamäkeen ja se, että nyt jo satoi lunta, lupaa hyvää lumitalvea. Pulkkailu onkin sitten yksi harvoista asioista, joita aion tehdä ulkotiloissa ennen kevättä.
Lumen tulo, kaupoissa soivat joululaulut ja ensimmäistä kertaa postiluukustamme sisään eksyneet lasten erilaiset lelukuvastot käynnistivät halun laittaa kotia joulukuntoon. Olen jouluihminen eli pyydän jo etukäteen anteeksi kaikilta, joita joulun odotus ei inspiroi samalla tavalla. Sisustusjutut tulevat nimittäin keskittymään joulunalusajan pitkälti joulupuuhiin. Näin pienessä asunnossa ei ihan koko ajan jaksa olla mylläämässä paikkoja uuteen uskoon, joten joulukoristeet ja -tekstiilit tuovat kaivattua vaihtelua.
Aamulla olin niin väsynyt, että noustuani sängystä ja kannettuani vauvan keittiöön, oli pakko mennä istumaan ja laskea vauva konttaamaan, koska pyörrytti niin, että silmissä tummui ja säkenöi pieniä valopilkkuja. Käsistäkin pakeni kaikki voima. Eilen huomasin puhuvani ihan sekavia ja asioiden muistiin palauttaminen kesti joko kauan tai oli mahdotonta. Kuinkakohan kauan ihmisen on terveellistä kärsiä tämän kaltaisesta univajeesta?
Olo on siis väsähtänyt, mutta onneksi on paljon kaikenlaista odotettavaa. Marraskuussa olisi tarkoitus reissata Tampereelle ja joulukuussa on tiedossa kylpylöintiä ja luvassa on lisäksi risteily Tukholman suuntaan.
Jos en siis sitä ennen telo vahingossa väsymyspäissäni itseäni tai muita.
Aloin nauramaan yksin ääneen, kun kirjoitin tätä juttua. Olin lisännyt kuvat ja kirjoittelin tekstit jälkikäteen. Eräs kuva kiinnitti huomioni; Pikkuveljeni kanssa tuli puhetta, että ennen kuin menemme katsomaan Hobitti-elokuvan, olisi ehkä hyvä lukea kirja uudemman kerran. Olin etsinyt Hobittia kirjahyllystämme ja lastenhuoneesta, tuloksetta. Kyselin jopa, onko se ollut vanhempieni luona jollakulla lainassa. Tuossa makuuhuoneen vaatekaapin päällä, lähes kirjapinon ylimpänä se näyttäisi olevan!
Tänään suuntaamme vielä anoppilaan, käyn partiolapsien kanssa uimassa, istumme loppuillan kokoustamassa ja huomenna… Siitä lisää huomenna!
Voi vitsi, nuo väsymykseen liittyvät kohdat olisivat voineet olla myös minun kirjoittamiani, niin samat tunnelmat täällä nimittäin. Eli I feel you. Väsymyksen tasostani kertoo varmaan jotain, kuinka neuvolakerhossa eräs t0inen äiti kysyi minulta, että niin, sä oot vissiin alunperin ruotsinkielinen? Oli varmaan sanat olleet taas sen verran mietinnässä ja ajatukset harhailleet, että kuulostin siltä etten puhu äidinkieltäni.
Ja tuosta unikoulusta, ihan sama täällä. Pitäisi varmaan aloittaa, jos sen myötä tämä jatkuva heräily/yötissittely vähenisi. Kuitenkaan omat voimavarat ei millään riitä tällä hetkellä millään siihen hyssyttelyprojektiin öisin.
Tuo valokuvaaminenhan on kätevää, ehkä pitäisi kokeilla jos alkaisi kadoksiin menneet tavarat löytymään täälläkin! 😀
Aika hauska juttu tuo olettamus ruotsinkielisyydestä! (Tosin oikeasti se ajatuksen katkeaminen ja sanojen hukkuminen ei ole ollenkaan hauskaa.)
Jaksamista sinne yöheräilyjen kanssa ja kertoilehan, miten on sujunut, jos päädytte aloittamaan unikoulun kokeilemisen. 🙂