Siinä on Emmi sulle sitä kilkkiotsikkoa kerrakseen! Noniin ja sitten asiaan; Lentoaskeleiden Rosanna haastoi minut luovuttamaan päätäntävallan asustani yhdeksi päiväksi lapselleni ja mikäs siinä, valitsenhan useimmiten ne vaatteet, joissa Kuutti joutuu selviytymään ihmisten ilmoilla päivästä toiseen.

Arvelin operaatioon kuluvan aikaa, joten en ryhynyt siihen päiväkoti-luento-aamujen aikataulussa arkiviikolla vaan lykkäsin puuhan suosiolla viikonlopulle. Eilen keksin ehdottaa miehelle lauantailounasta paikallisessa ravintolassa ja tajusin vasta aamulla, parin herättävän teekupillisen jälkeen, että joutuisin täten lähtemään syömään lapsen valitsemissa kuteissa.

Kuutti suhtautui ehdotukseeni vaatteiden valinnasta varsin avoimin mielin, kun pohjustin asiaa tälle. Pyysin tämän sitten jossain vaiheessa lähtövalmisteluita käymään makuuhuoneessa valitsemassa vaatteita. Aloitin kysymällä, laittaisinko hameen, housut vai mekon. Osa teistä tietääkin, että vaatekaapistani löytyy varsin huomionarvoinen määrä päällepantavaa ja kaiken sen kaman levittäminen valittavaksi ei vain olisi ollut mahdollista. Jouduin siis rajoittamaan valinnanmahdollisuuksia kyselemällä lapselta ensin, mistä lähtisimme liikkeelle.

Lapsi mietti hyvin lyhyen hetken ja totesi sitten, että mekon. Tiedustelin, olisiko tällä väritoiveita. Mekon piti kuulemma olla punainen, joten avasin kaapin, josta mekot löytyvät. Vaihtoehtoina olivat muun muassa tämä omppumekko, ”panisin”-mekko sekä yksi suosikeistani eli olkaröyhelömekko. Kuutti valitsi kuitenkin epäröimättä raitamekon, huolimatta äidin vaisusta vastusteluista, argumentteinaan se, että mekko oli rentoilumekko ja oikeasti Nanson yöpuku.

Siirryimme alaosiin ja kysyin, että mitäs mekon kanssa laitetaan jalkojen suojaksi. Lapsi totesi että sukkahousut tietenkin. Avasin sukkahousulaatikon ja lapsi kaivoi esille pinkit ja oranssinpunaiset sukkahousut, päätyen lopulta tiukan tuijotuksen jälkeen oransssinpunaisiin. Ja dyykkasipa tämä sieltä punavalkoraidalliset sukatkin. Yleensä en käytä sukkia sukkahousujen päällä, mutta menkööt.

Lapsi valitsi mekon päälle myös vyön tongittuaan vyölaatikkoani tovin ja leikittyään parin vyön kietomista itsensä ympärille. Valitsimme yhdessä myös korut, joiden osalta lintukaulakoru vaikutti helpolta valinnalta ja korvakorujen valintaperusteena oli kuulemma mahdollisimman iso koko ja punaisuus. Hiuspannan kanssa päädyimme säätämään jonkin aikaa, sillä lapsi olisikin halunnut hiirenkorvapannan itselleen päähän ravintolaan ja vaihtoi vielä rusettipantani kesken lähdön kukkapantaan huomatessaan sen eteisen pöydällä.

Laukun valinta oli ilmeisen helppo ja perustui kuulemma väriin. Kenkien osalta jouduin rajoittamaan valinnan mahdollisuudet kelin kannalta järkeviin kenkiin eli noin viiteen alahyllyn kenkäpariin; Muut olivat ohuita kangastennareita tai matalia ballerinoja, jotka olisivat vallitsevassa märässä kura-mutakelissä kastuneet hetkessä läpi ja menneet kenties peruuttamattomasti pilalle. Takin valinnan kohdalla lapsen mielenkiinto lopahti täysin, kenties siksi, että tarjolla oli voittopuolisesti yksinomaan mustaa, mutta kaulaani tämä jaksoi sentään kaivaa huivitelineestä vielä punavalkoraidallisen härpäkkeen, joka ei kyllä lämmittänyt yhtikäs mitään.

Jos Kuutti on jotain oppinut äidiltään niin värimätsäyksen perussäännön: jos et muuta keksi niin pukeudu kokovartaloasu-mentaliteetilla samaan väriin. Ja ilmeisesti sen, että hieman liikaa on juuri sopivasti. Täytyy tosin sanoa, että kukkapannan, jättikorvisten ja lintukaulakorun yhdistelmä oli siinä määrin överi ja sekava, etten olisi itse asustanut kaikkea tuota sälää pääni ympärille samalla kerralla. Enkä olisi syyllistynyt tuollaiseen raitayliannostukseen.

Myönnetään, hieman hihitytti lähteä keskustaan ravintolareissulle kukkapanta päässä JA yöpukumekossa. Mutta kuten blogin Facebookissa todettiin: ”Tietty uskallat, sähän pukeudut kuin sekopää muutenkin.”