Koiramme on ottanut perheen uusimman tulokkaan vastaan sangen hyvin. Perheemme aikuisilta se ei ole vaatinut erityisesti huomiota, mutta meidän vanhemmistamme ja sisaruksistamme sekä muista lähipiirin ihmisistä se vaikuttaa olevan mustasukkaisempi. Kun vauva on vaikkapa äitini sylissä, se hyppää nököttämään tämän syliin seuraksi. Vieraille täytyy myös raahata leluja heiteltäväksi ja puruluita pideltäväksi. (Niistä saa silloin paremman otteen – laiska koira). Varsinkin, jos nämä keskittyvät vain ihmettelemään vauvaa.
Koira kuitenkin ”pussailee” vauvaa ja makoilee tyytyväisen oloisena tämän seurassa. Vauvan motoriikan kehittyessä ja älyllisten kykyjen saavuttaessa edes mäyräkoiran tason, voi näillä kahdella olla sagen hauskaa yhdessä.
Lisää kieltoja ja rajoituksia koiran olemassaolo toki lapsen laajenevaan maailmaan tuo: Koiran ruokaa ei saa syödä, vesiä ei saa kaataa tai juoda. Koiran leluja ei saa viedä tai koriin ängetä… Pitää olla tarkkana, ettei koiran tarvitse ryhtyä suojelemaan ruokaansa tai nukkumapaikkaansa team täystuholta.
Onko kokemuksia siitä, kuinka hyvin lapsen saa opetettua kunnioittamaan koiran omaa tilaa ja tavaroita?
PS. Pahoittelen kännykkäkuvia. En ole saanut räpsäistyä kunnon kameralla hyviä yhteiskuvia perheen nuorimmista enkä ole halunnut lavastaa kuvaustilannetta. Silloin joko vauva tai koira tai molemmat hermostuisivat melko varmasti.
Ihana kaksikko <3 Mulla on ollut koko ikäni koiria ja nyt on suur-uusperhe. Tottakai onnettomuusriski on aina olemassa, pitää vain muistaa että koira on koira ja kykenee toimimaan sekunnin murto-osassa. Tästä ei kuitenkaan kannata stressata ja paljon on tehtävissä koiran ja lapsen yhteisen sävelen löytymiseksi 🙂
Mustasukkaiset huomionhaut kannattaa jättää omaan arvoonsa, täysin huomiotta. Huomioimalla vahvistaa koiran senhetkistä tunnetilaa. Huomioi koiraa aina silloin, kun koira sitä vähiten odottaa, on rennossa mielentilassa omissa oloissaan. Kutsu ja leiki, anna herkkuja 🙂 Yhteiset lenkit vaunujen kanssa vahvistavat myös sidettä.
Kehu koiraa aina, kun nuuhkii vauvaa lempeästi (jätä huomiotta yli-innokkaat pusuttelut, hyppimiset ja muu energinen käytös vauvan lähellä tai komenna koira kauemmaksi silloin).
Kun lapsi kasvaa, voi ohjata tätä leikkimään koiran kanssa leluilla esim. noutamista jne, kunhan ei veto- ja painileikkejä (ainakaan silloin kun koira on kiihdyksissä). Jos koira ei ole ruoastaan mustasukkainen, voi aluksi tehdä niin että itse käy välillä lisäämässä jonkin herkkupalan kuppiin koiran syödessä. Sitten, kun koira ymmärtää lähestyvän käden tarkoittavan herkkuja, voi lapsikin tehdä saman tempun (aina aikuisen valvovien silmien alla!). Tällä vältytään siltä yleisimmältä onnettomuudelta.
Älä jätä koiraa herkkujen tai ruoan kanssa samaan tilaan, jossa lapsi on.
En tiiä, oliko nämä nyt itsestäänselvyyksiä sullekin, mutta tämmöisiä vinkkejä tuli mieleen. Iloista mieltä ja positiivisia touhuja, lenkkejä, leikkejä niin, että energia pysyy mahdollisimman maltillisena ja koiruus on tyytyväinen sekä väsynyt 🙂
Tuosta huomionhaun huomiotta jättämisestä silloin kun puuhataan selkeästi vauvan kanssa, voisi kyllä vinkata sukulaisille ja kavereille. Meitä koira ei syystä tai toisesta koeta ”omia” samalla tavalla.
Ajattelimme laittaa keittiön ovensuuhun lapsiportin. Koira syö aina ruokansa heti sen saatuaan, pelkää raukka (aiheellisesti), että kissat syövät muuten loput. Joten koiran ruokinta saadaan ainakin hoidettua niin, ettei lapsi pyöri samassa tilassa.
Kiitos vinkeistä!
Kuulostaa oikein hyvältä 🙂 Sukulaiset ja kaverit osaavat välillä olla kehveleitä koirankoulutusmielessä 😀 Isompia koiria oon aina opettanut tervehtimään kaikki tassut tukevasti maankamaralla – mutta jotkin mokomat ovat innostamassa ennestään kiihtynyttä koiraa ja kun yrittää komentaa ”eiku anna hyppii vaan, mä niin tykkään koirista” siinä on monesti tullut epämieluisa hetki kun tilanne on saatava hallintaan silläkin hinnalla, että vieras ottaa nokkiinsa.
Meidän koira olisi mäyrä-/pikkukoiramaiseen tapaan innokas räkyttäjä ja ai että minua ärsyttää sellainen jatkuva tyhjänhaukkuminen. Olemme aika tiukasti opettaneet, että haukkua ei saa, ellei ole ajamassa riistaa, piste.
Noh, mökillä jouduin keskeyttämään saunomisen yhden kerran ja lähtemään ulos selvittämään, miksi koira haukkuu eikä kukaan kiellä. Lähimmän paikalla olleen sukulaisen perustelu oli, että: ”Kyllä koiran pitää saada mökillä haukkua. Se on semmoista mökkikivaa, että saa haukkua.”
Öh. Tuota koirahan varmasti sulkee kuononsa kiltisti heti kun palaamme kotiin ja suljemme kerrostaloasuntomme oven? Eikä suinkaan käy täysin kierroksilla, kun on saanut koko viikonlopun räkyttää ihan hulluna… Muutamia linjanvetokeskusteluja on jouduttu tosiaan käymään! 😀
Sama vaiva meijän ranskiksella, kuvittelee olevansa ”suuri ja mahtava vahtikoira” ja niskavillat tanassa huutelee (ei suoraan hauku, vaan päästelee omituisia ”RÄÄÄÄ” ääniä) ohikulkijoille (jotka ovat onneksi harvassa täällä meidän metsässä) 😀 Tietää kyllä tasan tarkkaan, ettei ole sopivaa käytöstä ja kun murahdan, tekee kaikkensa ollakseen hiljaa: kiemurtelee ja ”ynisee” pitäen suun kuitenkin kiinni 🙂 Voin kuvitella, että ois melkoinen sopeutuminen ja treenaus edessä jos joskus ihmisten ilmoille jouduttaisi muuttamaan 🙂 Asutuskeskuksissa kun tuo tuppaa olemaankin todellinen naapurisovun rikkoja, ymmärrän kyllä hyvin niitä naapuripoloisia sekä ihan omistajan omiakin hermoja 🙂
En saa päähäni, miltä nuo RÄÄÄ:t kuulostavat, mutta mielikuva on ainakin suhteellisen koominen… Hauskaa kesää sinne metsän keskelle!
Samoin teidänkin ihanalle laumalle, saurantaan meni 🙂