Saanko esitellä: Naama reippaan aamukympin jälkeen
Kuinka moni voi sanoa kokeneensa sen hetken kun juoksu ”rullaa”?
Se hetki voi kestää yhden ylämäen, myötätuulisen suoran, viisi minuuttia, kilometrin tai vaikka kympin lenkin. Mutta silloin jalat, keskivartalo, kädet, keuhkot ja pää, aika lailla koko kroppa, tekevät yhteistyötä viedäkseen kroppaa eteenpäin. Niinä hetkinä mietin, että miksi en juokse useammin ja ihanaa, kun pystyn juoksemaan ilman että jokin paikka reistailee; Muutaman vuoden takaiset polvivaivat ovat sen verran tuoreessa muistissa, etten pidä juoksemista suinkaan itsestäänselvyytenä.
Tänään juoksumenininki oli mainio, lenkin tukkoisesta alusta ja pienistä flunssanrippeistä huolimatta. (Viime vuosien liikkumisista aika merkittävä osa olisi muuten jäänyt tekemättä, jos olisin jättänyt liikuntakertoja väliin jokaisesta nuhasta tai kurkkukivusta säikähtäneenä.) Yhdellä suoralla tunsin nahoissani, säärissäni ja keuhkoissani, että nyt mennään kovempaa kuin yleensä ja lenkin lopuksi kännykkä tuki havaintoani: nopein kyseisellä laitteella kellotettu kilometri napsahti ruutuun. (En käytä juoksua seuraavaa sovellustani kaikilla lenkeillä – alle viiden kilometrin siirtymät jätän suosiolla tallentamatta. Olenpa vaihtanutkin sovellusta välissä, mutta sillä on silti kiva seurata ajoittain etenemistään ihan numeroiden avulla.)
Kovin kilpailuhenkiseksi en voi itseäni sanoa parhaalla tahdollanikaan, mutta turhaudun myös, jos en opi uusia taitoja tai kehity. Lähiaikoina juoksu on yhtenä harvoista elämäni osa-alueista tuottanut monia, pieniä, onnistumisen elämyksiä ja halusinkin siksi muistuttaa teitä lenkkipolkujen vaimeasta kutsusta ja juoksuflown saavuttamisen mahdollisuudesta.
Juokseminen on, kuten kaikkialla jaksetaan toistuvasti toitottaa, nopea, helppo, edullinen ja kehittymisen suhteen palkitseva laji, jos siihen kykenee. Monelle itsensä juoksun periviholliseksi ristineelle homma on auennut oikeanlaisen juoksuajankohdan, -jalkineiden, -maaston, -kaverin tai musiikin myötä taikka sopivan kevyen aloituksen avulla.
Harva on luonnostaan niin motorisesti yleislahjakas tai onnekas että laji kuin laji luonnistuisi saman tien. Itselleni uudetkin palloilu- ja kamppailulajit aukeavat kohtalaisesti, mutta vain siksi, että kumpiakin on tullut harrastettua. Useimmista lajeista ei voi pitää, ellei käy niiden kanssa ensin epämukavuusalueella. Sanoisin, ettei juoksemisistaan voi tehdä johtopäätöksiä ennen kuin on kokeillut hommaa ainakin viikottain puolen vuoden ajan.
Puoli vuotta on muuten sama aika, jonka monet vanhemmat sanovat sopivaksi testiajaksi uudelle harrastukselle, jos puhutaan kouluikäisistä lapsista. On mielenkiintoista, että lapsilta vaaditaan sellaista pitkäjänteisyyttä, oman rajallisuuden kanssa työskentelemistä ja treenaamista, jolle aikuiset eivät halua altistaan itseään. Vaikeuksien kautta voittoon – mutta entä jos luovutamme ensimmäisen ärsytyksen myötä… Kuka meitä silloin kannustaa tai patistaa?
Juoksun plussat ja miinukset pähkinänkuoressa:
+ Tarvitset vain jaloillesi sopivat lenkkarit, urheiluliivit ja perusasialliset urheiluvaatteet. Ei tarvitse hankkia soutulaitetta, personal traineria, salikortteja, jumppamattoja tai tehdä isoja alkuinvestointeja. Sykevyö kelloineen toimii toisille hyvänä treeniapuna, itseäni sen kyttääminen ei ole koskaan kiehtonut.
+ Kotinurkkien lisäksi juoksua voi harrastaa mökkireissulla, Espanjan rantalomalla, mummolassa tai kaupunkimatkalla (testattu on!). Lomakohteestaan, mökkipaikkakunnastaan tai sukutilan nurkista voi nähdä ihan uusia kulmia rantareittejä, puistoja tai lenkkipolkuja tallaamalla. Laukusta voi jättää pois yhdet korkokengät, joita ei kuitenkaan käyttäisi ja sulloa mukaan pieneen tilaan menevät urheiluvaatteet – omani mahtuvat ainakin lenkkareideni sisään kokonaisuudessaan. Reissusta palatessa olo on vähemmän turvonnut, jos on tehnyt muutakin kuin syönyt ja juonut.
+ Juosta voi vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta. Lenkki voi kulkea yhtä hyvin joulukuisessa illassa kuin kesäisessä aamupäivässä. Talvella pitää vaan muistaa riittävät vaatteet ja pipo. Itse olen toistaiseksi selvinnyt ilman paremmalla pidolla ja vedeneristyksellä varustettuja talvilenkkareita – himojuoksijalle ne tosin voisivat olla kelpo hankinta. Juoksemisesta saa paljon enemmän fyysistä ja henkistä energiaa, jos selviää lenkille myös kylmään sekä pimeään aikaan, vaikka liikkeelle lähtemisen osuus onkin vaikeampaa.
+ Omaa kehitystä on helppo seurata erilaisten puhelimeen asennettavien sovelluksien avulla. Ne kertovat juostun matkan, poltetut kalorit, käytetyn kokonaisajan sekä ”kierrosajan” esim. kilometrin tarkkuudella ja voivat huudella myös väliaikatietoja, jos käyttäjä niin haluaa. Uuden viiden kilometrin nopeusennätyksen tai pisimmän juostun matkan saavuttaminen motivoivat.
+ Juoksu on aikaa omille ajatuksille, hyvän musiikin kuuntelulle tai lenkkikaverin kanssa juttelemiselle.
+ Kun kunto kasvaa juostessa, se helpottaa myös muissa urheilulajeissa pärjäämistä ja niiden kokeilua. Pallopelit, tanssitunnit tai paintball sujuvat mukavammin, kun ensimmäinen tiukempi viisiminuuttinen ei johda hengityksen vinkumiseen ja puolikuolleeseen oloon.
– Liialla riuhtomisella tai väärällä tekniikalla voi hajottaa itsensä (pätee varmasti lähes kaikkeen urheiluun)
– Homma voi jäädä junnaamaan paikalleen ilman tsemppausta tai tavoitteita sekä niiden seurantaa. Liian suurpiirteiset tai isot tavoitteet eivät motivoi tai voivat jopa lannistaa; Konkreettinen välitavoite kuten seitsemän kilometrin lenkkiin tai kuuden minuutin kilometrivauhtiin tähtääminen ovat helpommin seurattavissa kuin parempi kunto tai puolimaratonikuntoon kesäksi.
– Kropan mukavuusalueelta poistuminen tuntuu aina ihan kuralta. Silloinkin, kun jaksaa hölkkäillä kymmenen kilometriä tai enemmän, oman juoksuvauhdin tai -tavan muuttaminen on aina kehon haastamista. Ja mitä pahemmassa rapakunnossa on, sen kauemmin hyvän juoksufiiliksen löytymisessä voi kestää.
– Koska juosta voi missä ja milloin vain, tekosyitä liikkumattomuudelle on todella vaikeaa keksiä…