Näin päiväuniaikaan pitänee kirjoitella lomaraporttia jälleen eteenpäin, etteivät päivät ehdi toistamaan toisiaan siinä määrin, etten enää muistaisi, mitä kaikkea olemme milloinkin tehneet.
Sunnuntaina kävelimme noin kahden kilometrin matkan rannalle. Mies jäi hotellille lepäämään ja pelaamaan. Täytyyhän hänenkin ehtiä tehdä lomallaan jotain mieluisaa, mikä yleensä tarkoittaa ei minkään tekemistä tai nukkumista, mieluiten ylhäisessä yksinäisyydessä.
Päästyäni vanhempieni ja veljieni kanssa perille, kaivoin tunnollisena bloggaajana kameran esiin heti aurinkorasvat nahkaan hierottuani. Mutta muistikortti olikin kiinni koneessa ja kameran akku laturissa, joten rantakuvien ottaminen jäi melko lailla suunnittelun asteelle. Noh, tänään menemme rannalle uudemman kerran ja suunnitelmissa olisi korjata tilanne.
Kuutti oli rannalla elementissään, joskin meren suurret aallot epäilyttivät siinä määrin, että vedessä käytiin vain täyttämässä ämpäri nopeasti ja paettiin sitten rannalle rakentamaan kakkuja. Rannalta löytyvät simpukat ja kivet sekä koira kiinnostivat kovasti, tosin viimeksi mainittua emme uskaltaneet mennä käpälöimään, koska koira ei ollut meille entuudestaan tuttu.
Keräsin hienoja kiviä kotiin viemisiksi, koetin estää meitä kahta palamasta ja naureskelin veljelleni, joka jatkoi suomalaisten vuosikymmeniä vanhaa lomaperinnettä ostamalla itselleen ”rantarolexin”.
Koetimme mennä sunnuntai-iltana syömään hotellin buffettiin, mutta saatuamme lautaset eteemme lapsi sai kauhean raivokohtauksen ja mies poistui tämän kanssa paikalta. Kun olin saanut tyhjennettyä oman lautaseni häthätää, häädin miehen takaisin syömään oman ruokansa loppuun. Molemmilla oli pinna aika kireällä tämän rentouttavan koko perheen illallisen jälkeen.
Päätimmekin lähteä seuraavana päivänä syömään ilman lasta ja kävimme eilen illemmalla veljieni kanssa syömässä perinteisiä espanjalaisia ruokia läheisessä La Latina-ravintolassa. Kuutti söi sillä aikaa iltapuuroa ja aloitteli yöuniaan vanhempieni valvonnassa. Oli kyllä mukavaa syödä lomalla edes kerran tarvitsematta arpoa, milloin lapsi saa hermoromahduksen.
Ravintolareissun lisäksi olemme ehtineet hengätämään välillä kahdestaan lapsen päivä- ja yöunien aikana, ainakin Mentalist- ja Rillit Huurussa-jaksojen ajan. Ja pelasimmehan me yhtenä iltana yhdessä myös muutaman tason Plants vs. Zombiesin kakkososaakin.
Eilen kävin äitini kanssa crossaamassa hotellin kuntosalilla. Aika hyvän hien sain pintaan ja ylitunnollisena ihmisenä sain positiivista energiaa siitä, että olin kerrankin saanut aikaiseksi urheiltua lomalla. Yleensä nimittäin aion kyllä liikkua lomalla, mutta päädyn vain syömään, nukkumaan ja lihomaan. Elämäntapojen muutos alkaa ehkä näkyä oikeasti siinä että liikkuminen jatkuu myös arjesta poikkeavissa ympyröisssä ja aikatauluissa.
Tänä aamuna kävin isäni kanssa juoskentelemassa noin seitsemän kilometrin lenkin pitkin hotellien ja huviloiden täyttämiä rinteitä ja rantakatuja sekä ihailemassa auringonlaskua venesataman aallonmurtajalla.
Aamu alkoi siis varsin reippaasti, mutta ei niin tehokasta touhua, ettei jotain kremppaakin;
Ensimmäisten päivien rataskävelyiden jumittama vasen pohkeeni on kiukutellut niin eilisessä crossauksessa kuin tämänpäiväisellä lenkilläkin. Nähtäväksi jääkin, mitä se pitää rannalle kävelemisestä.
Istuskelin eilen muutaman tunnin lomaosake-esittelyssä perheemme edustajana. Kun esittelyssä siirryttiin yksityiskohtiin, isäni antoi minulle luvan luikahtaa pois paikalta. Harhaillessani kohti huonettamme sain jälleen todistuksen loistavasta suuntavaistostani, joka korostuu sokkelomaisissa sisätiloissa.
En nimittäin löytänyt enää oikeaa reittiä pois esittelytilasta ja päädyin harhailemaan kolmella metalliportilla suljetulle sisäpihalle. Näytin varmaan ylemmiltä parvekkeilta katsottuna rotalta labyrintissa sinkoillessani puistokäytävältä toiselle ja palatessani lopulta omia jälkiäni takaisin sisälle etsimään tutun näköisiä paikkoja. Ostetaan yksi toimiva suuntavaisto.
Niin ja kyllähän sitä tuli pelattua eilen yksi kierros minigolfiakin. Pienimmän pelaajan mielestä parasta oli tiputtaa palloja erilaisin tunnelireikiin ja kurkistella niiden vierimistä ulos rei’istä. Mailalla oli toki hauskaa huitoa, mutta osumisprosentti ei ollut kovin hääppöinen. Tärkeintä varmaan oli päästä muiden mukaan touhuamaan. Ja yhdessä vietetyn ajan sekä yhdessä tekemisen vuoksi lomalla kaiketi ollaan ja tänne reissuun on lähdetty. Tai minä ainakin olen.
Lomassa kun on sellainen ominaispiirre, että jokainen lomalainen on ladannut erilaisia odotuksia vapaapäivilleen tai matkoilleen. Tuntuunkin siltä, että loma toisensa jälkeen joudumme porukan kokoonpanosta riippumatta tekemään jonkin verran kompromisseja ja käymään läpi kunkin toiveita loman sisällöstä ja toteutustavasta. Ei ole helppoa, lomailukaan.
Miten teillä muuten ratkaistaan lomaan mahdollisesti liittyvät odotusten ristiriidat? (Hyvät neuvot ovat aina kalliit.)
Hihii, me ollaan jo kerran oltu lomalla appivanhempien kanssa (ja siis myös lapsen) ja ollaan lähdössä jouluna toistamiseen. Ennen lasta en olisi ikinä voinut edes harkita moista, mutta nyt odotan ihan innolla, että pääsemme miehen kanssa kahdestaan ravintolaillalliselle ulkomailla 🙂
Neuvoja en oikein osaa antaa muuten kuin että kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä, isovanhemmat voivat joku päivä tehdä omia juttujaan ja teidän perheenne omianne. Ja pysytte itse kovina jos/kun joudutte Kuutin takia suunnittelemaan menonne ja muut sanovat, että ”no kyllähän se nyt voi nukahtaa yöunille rattaisiin, niin meillä ainakin tehtiin tms.” Te tunnette lapsenne parhaiten ja teette asiat parhaaksi katsomallanne tavalla.
Mites muuten Kuutti nukkuu matkalla päikkärit, vaunuissa? Onko ne sujuneet ihan mukavasti?
Meillä on sujunut sitä ikuista aikataulujen kanssa venkslaamista lukuun ottamatta tosi kivasti aina sekä omien että miehen vanhempien kanssa reissaaminen! Olen ollut jopa yllättynyt sen sujuvuudesta.
Enemmänkin ongelmia aiheuttaa ihan erilaiset lomaodotukset, mitä meillä miehen kanssa on. Minä haluaisin käydä yhdessä liikkumassa, tapahtumissa, näyttelyissä sekä tapaamassa kavereita ja sukulaisia ihan ajan kanssa, kun arkena ei ehdi kaikkea. Mies haluaisi nukkua, pelata ja syödä, mieluiten yksin.
Päiväunet on näinä männä päivinä onnistuttu täällä nukkumaan yksiä unia lukuunottamatta ihan omassa matkasängyssä, samoin mökeillä.
Tukholman reissuilla päiväuniaika on osunut yksiin maissa olon kanssa ja silloin rattaat/kantoreppu ovat hoitaneet hommansa unipaikkana. Kyproksella, kun ukko oli ihan pieni, menimme lounaalle päiväuniaikaan ja lapsi nukkui liinassa.
Kun osaisinkin auttaa. 🙁
Me lomaillaan miehen kanssa aina kahdestaan ja molemmilla on lomalla samaohjelma. Rannalle tai altaalle aurinkovarjon alle koko päiväksi nenä kiinni kirjaan. 😀 Välillä käydään syömässä ja noutamassa juotavaa. Illalla yhdessä ravintolaan ja syömään pitkän kaavaan mukaan. Vaihdellaan päivän fiilikset ja fiilistellään lomaa. Joku retki tai oma tutustuminen paikkaan joku pvä.
Mulle tuo kelpaisi, mutta miehelle riittää yksi päivä rannalla ja sekin seuraksi tulemisen nimissä.
Sisäkissa. ;D
Lomalle kannattaa aina lähteä avoimin mielin. Ei sitä voi tietää mitä siellä matkakohteessa odottaa. Jos on liikaa odotuksia niin sitten sitä pettyy ihan varmasti.
Oltiin parisen vuotta sitten lomalla isolla porukalla (kolme perhettä ja isovanhemmat) ja aina meinasi olla jollakin palkokasvi nenään että miksi ei tehdä sitä ja miksi meidän nyt pitää tehdä tätä. Lomakohde onneksi oli ”helppo”, hotellikylä uima-altaineen ja ravintoloineen. Lapsia hoidettiin ristiin ja päästiin illalla baariinkin nuorten aikuisten kesken. Tekemistä ei saa olla liikaa: uima-altailu,, auringon otto ja ruokailu riittää hyvin täyttämään lomapäivän. Pari reissua tehtiin (naiset kaupoille ja yksi nähtävyyksien katselu), se riitti. Jos haluaa aktiiviloman niin kannattaa mennä pienellä porukalla (kaksistaan). Jos monta ihmista haluaa tehdä montaa eri asiaa niin ei siitä saa mitenkään kompromissia.
Me ei varmaan mennä edes kaupoille, kun lentokentällä on sen verran pitkä vaihtoaika että ostan tuliaiset sitten sieltä.
Mitään ihmeellisiä suunnitelmia ei siis ole, mutta silti päivät katoavat jonnekin epämääräisen mitääntekemättömyyden onkaloon. 😀
Hullunkurisinta tässä on se, että tuntuu ettei saada edes uima-altaalla, rannalla ja syömässä käymisiä sovitettua yksiin.
Ton takia me lomaillaan vain kaksistaan ja sillonkin varataan molemmille omaa aikaa. Perheiden kanssa lomailusta mulla ei ole kokemusta, enkä uskaltaisikaan. Isommista opiskelijaporukoista on senkin puolesta ja kokemukset on ollu joka kerta hermojaraastavia. Mun kaltanen aamuvirkku ei oikein istu baarielämyksiä hakevaan porukkaan… Lisäksi ärsyttää päätöksenteon hitaus. Oikeastaan hitaus yleisesti, ja samalla suunnitelmattomuuskin on mahdotonta. suunnitellessa joku aina on erimieltä tai loukkaantuu. Joku haluaa aina pissalle tai syömään. Ja nyt puhutaan ihan aikuisista ihmisistä.
Ehkä paras idea omista kokemuksta kummunnenna olisi, että ei kannata ottaa mitään kovia tavoitteita tai odotuksia puuhailun suhteen. Se sopiiko neuvo kummankaan meistä luonteelle on eri asia 😉
Perus miesten lempipuuhaa on just eimitääntekeminen. Mulla sais olla taas koko ajan aktiiviteettiä. Helposti käy niin, että puoliso parka on ihan läkähdyksissä ja tarvitsee lomaltapaluuloman 😀
Kaunis sun punainen kuviomekko!
Me ollaan lomailtu perheidemme kanssa yhdessä ennen lapsen saamistakin, kohtuullisin tuloksin ja välillä on mennyt oikein mukavastikin, mutta ollaan oltu lähinnä mökeillä, laivoilla tms. missä vaihtoehtoja tekemiselle on rajoitettu määrä ja ruoka-ajat tms. aika strukturoidut.
Ja toisaalta olen saanut suunnitella aika pitkälti, mitä tehdään. Keh keh.
Tuo päätöksenteon hitaus on ollut ehkä juuri se eniten pinnaa kiristävä juttu, kun tuntuu, ettei mitään päivän palasia voi sopia,
kun aina pitää varmistaa asia vielä parilta ihmiseltä ja homma vaan venyy venymistään.
Joo tuo ei mitään tekeminen ei oikein onnistu. Jos koetan sitä kotona, päädyn tekemään suursiivouksen ja reissussa menen äkkiä pitkin seiniä.
Mekko oli kiva (viime kesän äitiysloman pakkopäästäpoisneljänseinänsisältämennäänpäskauppaan-)löytö Seppälän alesta.
Voih, te olette siellä missä mä niiiiin haluisin olla!
Eikä ole mulla muita hyviä neuvoja kuin että kun insinööri taivuttaa ratakiskoja niin viisaampi taipuu ensin 🙂 Kannattaa joustaa itse joka tilanteessa kuin vain mahdollista, niin ei joudu osalliseksi kärhämiin.
Paitsi sitten meikäläiset, jotka ovat yhtä joustavia kuin metallivaijeri 🙂 Me ollaan lomailtu kaveripariskuntien kanssa ja suurimmat ja oikeastaan tähän asti kaikki konfliktit on pystytty välttämään sillä, että me ollaan suunniteltu paljon etukäteen sekä pyhästi luvattu ja vannottu, että kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea yhdessä. Ehkä se jutteleminen ja sopiminen ei vieläkään olisi liian myöhäistä?
Oiii, mä en kestä! Osta paljon mezcla-kahvia, manteliturrónia ja cavaa 🙂 Ja kenkiä! Älä unohda kenkiä!
Joo ei tässä ole kyllä mitään valittamista! 3
Sun pitäisi selkeästi olla täällä, kun minä en juo kahvia, pidä manteleista tai juo cavaa. Ja kenkiäkin on… tarpeeksi. ;D
Mmmh, tuo oma joustamattomuus lienee se suurin ongelma, that’s for sure.
Kyse ei ole niinkään siitä, etteikö saataisi sanottua että mihin aktiviteetteihin meidän miniperhe haluaa osallistua vaan siitä, että minä, joka en samalla tavalla kaipaa yksinoloa, ärsyynnyn siitä, että mies haluaisi vain jurnuttaa lomansa sisätiloissa, yksin ja pelaten jotain. Ja toki siitäkin, että kuuden isomman ja yhden pienemmän ihmisen menojen sovittaminen aikataulullisestikin yhteen, vaikka tehtäisiin eri juttuja, on aika haastavaa. Varsinkin kun osa haluaa väen vängällä pitää kiinni spontaaniuudesta, mikä ei koskaan vaan toimi. 😉