Kävimme aamulla keskustelemassa lapsen tulevan päiväkodin johtajan kanssa ja tekemässä palvelusopimuksen. Äitini piti sen aikaa seuraa lapselle ja saimme keskustella rauhassa sekä kurkistaa, miltä ryhmätilat näyttivät. Mutta tuo keskustelu tai sen herättämät tunteet eivät ole tämän, vaan pikemminkin ihan oman postauksensa, asioita.
Haettuamme pojan hoidosta kello oli vasta vähän yli yhdeksän. Ehdotin miehelle, että tekisimme jotain kivaa koko perheen voimin, onhan miehen kesäloma melkein lopussa.
Pähkäilimme hetken, mikä tekeminen olisi sellaista, että se kiinnostaisi sekä molempia vanhempia että taaperoa. Lyhyen pohdinnan jälkeen istuimmekin jo junassa, jolla ajoimme Pasilaan ja kävelimme siitä Linnanmäen kupeeseen Sealifeen.
Taaperon kanssa reissatessa ei kannata suunnitella tapahtumien kulkua turhan tarkasti etukäteen tai ainakaan hermostua, jollei kaikki suju aiotulla tavalla; Meinasimme, että lapsi nukkuisi aamupäiväunensa rattaissa ja pääsisimme aloittamaan Sealifekierroksemme virkeän lapsen kanssa. Toisin kävi ja Kuutti nukahti vasta ollessamme melkein Linnanmäellä.
Päätimme muuttaa marssijärjestystä ja mennä ensin syömään. Ehdimmekin syödä kaikessa rauhassa Midhill burgerissa valitsemamme hampurilaiset, olkoonkin että ajankohta (kahdeltatoista) oli miehen mielestä liian varhainen lounaan syömiseen. Ai miten niin erilaiset luontaiset ruokarytmit? Omasta mielestäni lounas pitäisi saada viimeistään puolilta päivin tai tulen vihaiseksi…
Hyvää oli, vaikkei kantapaikan sapuskoja päihittänytkään. Lapsi posotti nukkua läpi lähes koko ruokailun ja heräsi vasta laskun maksettuamme haukkaamaan muutaman ranskalaisen. Otimme taaperon annoksen rippeet mukaan ja tämä söi ruokansa myöhemmin loppuun.
Sealifessa lapsi oli aluksi ihan liikuttavan innostunut kaloista. Tämä säntäili altaalta toiselle ja varsinkin suuri, vaaleanpunainen kala kiinnosti ja nauratti paljon. Aikansa kaloja ihmeteltyään lapsi keksi, että hän haluaisi työntää omia rattaitaan.
Koska lapsemme on ilmeisen itsepäinen, hän palasi kaikista hämäysyrityksistämme huolimatta aina hetken kaloja katseltuaan uudestaan kitisemään rattaiden työntämisen perään. Emme voineet antaa lapsen kaahailla kapeilla väylillä, joten koetimme parkkeerata vaunut siten, että ne olisivat joko hieman edellä meitä tai meidän jäljessämme.
Ratasselkkausta lukuun ottamatta reissu sujui hyvin. Omasta mielestäni sympaattisimpia ja mielenkiintoisimpia otuksia olivat merihevoset sekä Kilpparikolossa asustava kiinanpehmeäkilpikonna ja Nasse Setä.
Lapsen ehdoilla siis mentiin niin aikataulun kuin kalojen katselemiseen keskittymisenkin suhteen, mutta uskoisin meillä kaikilla olleen ihan onnistunut reissu. Minusta ainakin on mukavaa tehdä asioita välillä myös koko perheen voimin.