Heti ensimmäisenä täytyy kertoa että suhtautumisessani on tapahtunut muutos,
joka on kenties odotettu ja monien lähipiirin ihmisten mielestä ihan paikallaankin:
Vauvan saamisen jälkeen stressaamisen määrä vieraiden tuloon, juhliin
tai muuten niin sanottuihin edustusjuttuihin liittyen on vähentynyt huomattavasti.
Ehkä minulla ei vain riitä aikaa, unta ja jaksamista järjestellä kaappien sisältöjä ennen jokaista isompaa juhlaa. 

 Kyllähän meillä edelleen siivotaan ja laitetaan tarjottavia eikä vieraita ainakaan pääsääntöisesti oteta vastaan tahraisissa yöpuvun housuissa ja tukka likaisena. Mutta ajatus siitä, että vieraat ovat mukava asia, että hienointa juhlissa ja kyläilyissä ovat kuitenkin meille tärkeät ihmiset, jotka jaksavat tulla paikalle muuttuneesta elämäntilanteesta huolimatta, kuunnella univelkaisen ihmisen änkytystä, olla läsnä ja tukena, jotkut useammin, jotkut harvemmin, on vahvistunut entisestään. 

Eilen olin taas äärimmäisen hyvilläni ja onnellinen,
että meillä on tiivis suhde vanhempiimme ja sisaruksiimme
ja lähipiiriin kuuluvat myös isovanhemmat sekä tätejä,
jotka ovat mahdollisuuksien mukaan paikalla elämän tähtihetkissä ja arjessakin.

Näissä kuvissa esiintyvät M:n kummisetä, jonka kanssa hän harjoitteli uuden polkupyöränsä käyttöä,
äitini, joka saa olla vähän väliä korjaamassa M:n ikuisesti jaloista putoamaisillaan olevia sukkia
sekä tyytyväinen kummitäti. (Pyörä vietiin isovanhemmille sisäajokiksi sulia kelejä odottamaan.) 

Juhlissa oli paikalla kaiken kaikkiaan kuusitoista henkeä, mutta ahdasta ei tullut
muutoin kuin silloin tällöin kaikkien santsatessa sattumalta samaan aikaan.
Juhlien vanhimmalle osaanottajalle täytyi tosin välillä raivata turvallista kulkureittiä
tuolien, M:n saamien lahjojen ja vieraiden väliin.

Tarjottavat tuntuivat maistuvan, mutta niitä jäi vielä rääppiäisiä viettämään tulleelle ystäväpariskunnallemme, joiden hoidossa Hertta oli ollut varsinaisten juhlallisuuksien ajan.
Muutamia asioita olimme unohtaneet ostaa, kuten täysin epäolennaisena asiana kahvin.
Onneksi isovanhempien kuriiripalvelu toimitti niin unohtuneet patongit, Pommacit kuin kahvinkin. 

Päivänsankari oli jossain vaiheessa juhlia jo aika väsynyt,
touhuttaan ennen juhlia muutaman tunnin ukkinsa kanssa (saimme siivottua rauhassa)
ja köpöteltyään sitten vieraan (ja lahjan) luota toiselle.

Lahjaksi saatiin muun muassa täydennystä Duplokokoelmaan,
harjoituspyörä kesälle ja pääomaa oikean pyörän hankintaan, Barbapapa-keilaussetti,
kirjoja ja yksi vaate, (josta olin itse sangen innoissani). Tänään olemme ehtineet perehtyä lahjoihin vielä paremmin ja uskon että niiden antajista löytyy leikki- ja lukuseuraa myöhemminkin.

Olipa mukava nähdä kaikkia!
Mistäs syystä saisi kaikki pyydettyä uudelleen kokoon mahdollisimman pian?
Aikuisten ikääntymistä kun ei juhlisteta ennen syksyä…