Julkaisen ikivanhan, suuren kissayhteenvetoni uudemman kerran,
ihan salaisen kissaystäväni iloksi:

Toiset kissat mahtuu taskuun, toiset öisin metsästää
ja jos ryhdyt värien laskuun musta-valko-kremeliini, loppua et nää.

Meillä on kaksi kissaa, molemmat narttukissoja. Kirjava on Peppi ja valkoinen on Vanja.
Tiedän, että Vanja on miehen nimi, mutta voin vedota siihen, ettemme ole nimenneet kumpaakaan kissaamme itse. Ne ovat kumpikin tulleet meille aikuisiällä ”turvapaikanhakijoina”.

Kissamme ovat aivan erilaisia persoonallisuuksia:
Peppi on rohkea, utelias, itsenäinen ja leikkisä.
Vanja taas on arka, hellyydenkipeä, kehräysmoottori ja sylivauva.

Peppi viihtyisi varmasti osittain ulkokissana, sillä se nauttii silminnähden satunnaisista mökkireissuistamme, joille se pääsee mukaan. Vanja sen sijaan on molemmilla ulkoiluyrityksillämme kiivennyt turvaan olkapäälleni ja parkunut, kunnes olen vienyt sen takaisin sisään.

Kun Peppi on seurallisella tuulella, se tulee tervehtimään puskemalla ja asettuu sitten alle metrin päähän kehräämään ja torkkumaan. Vanja puolestaan tulee nenäpussailemaan, kehrää kovaäänisesti ja äheltää itsensä ihmisten syliin, päälle tai väliin ja on haltioissaan silityksistä. Vanjaa voisi varmaankin silittää tuntikausia eikä tämä kyllästyisi.

Peppi on kokonaan kotoperäinen maatiaiskissa, mutta Vanjassa on osa turkkilaista angoraa.
Sen huomaa ainakin tämän rakenteesta ja karvan laadusta.

Seuran lisäksi kissoista on toki myös riesaa.
Niin kuin varmaan jokaisesta lemmikistä on jossain määrin. Kissamme eivät pahemmin raavi luvattomia paikkoja, mutta viherkasveja ne nakertelevat nautinnolla. Varsinkin Peppi, joka oli edellisessä elämässään ilmeisesti lipuntarkastaja, sen verran innokkaasti se rei’ittää parvekekasviemme lehtiä.

 Peppi tykkää myös repiä paloja pahvilaatikoista, Vanja puolestaan nakertelee mielellään tietyntyyppistä aikakausilehtipaperia ja muovia. Vessassa ei voi pitää paksua mattoa tai siitä tulee hiekkalaatikon laajennusosa. Ja parvekekasvien pitää joko peittää multa lehdillään tai multa täytyy peittää koristekivin – muuten ruukkuihin pissataan. Myös cocktailtikut upotettuna multaan pitävät pissaushalut aisoissa!

Kolmen eläimen yhteiselo sujuu melko sävyisissä merkeissä.
Peppi säikäyttelee Vanjaa ajoittain liian riehakkailla leikkiyrityksillään ja Hertan tapa leikkiä ei ole kissojen makuun, joten leikkisimmät eläimemme eivät siis hyödy toisistaan. Jos Hertta innostuu Vanjasta liikaa, tämä sihisee Hertan pakosalle. Kaikki eläimet saattavat kuitenkin toisinaan ottaa torkkuja samalla sängyllä tai jopa rahilla, joten ne eivät pelkää toisaan puolin tai toisin.

Kissat suhtautuvat uusimpaan tulokkaaseen hyvin. Peppi ei pelkää vauvaa, muttei tee oma-aloitteisesti lähempää tuttavuuttakaan. Jos vauva yhyttää Pepin jostain, tämä antaa vauvan taputella ja halailla itseään hetken, mutta poistuu sitten paikalta. Vanja ei anna vauvan ottaa fyysistä kontaktia itseensä, mutta jakelee tasapuolisuuden nimissä nenäpusut vauvallekin hellyyskohtauksen iskiessä.

Kissat on huomioitu asunnossamme isolla kiipeilypuulla, joka näkyy mm. parveke-postauksessani sekä parvekkeelle ja vessaan sijoitetuilla hiekkalaatikoilla. Vesi- ja ruokakulhotkin on sijoitettu kiipeilypuuhun, jottei koko ajan tarvitse vahtia koiraa, jolle kissanruoka maittaisi omaa sapuskaa paremmin.

Kissojen lempiasioita ovat lämpimät paikat, kuten juuri kuivausrummusta tullut pyykkikasa, kaikki syötävä, ruoka, ruoka ja ruoka, (vauvan kannalta vaarallisen) pienet pallot, silitykset, kankaiden alla piileskely, oravien ja lintujen katselu ikkunalaudalla tai parvekkeella sekä kissakaverin tai ihmisten peseminen ja ”leipominen”.

Viihdyn parhaiten isossa laumassa ja kolmen eläimen hoitaminen ja hankkiminen ovat kuitenkin varmasti helpompi tapa ison lauman saavuttamiseen kuin vaikkapa kolme lasta…

Kaikki otuksemme ovat rakkaita ja pohdinkin välillä, miten saisimme esimerkiksi tulipalon sattuessa kaikki turvallisesti ulos. Karvakasat lätkäkassiin ja vauva kainaloon ja paloauton nosturiin?