Aihearkisto: Höpsöä

MAINIO PONIT

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Lapset ja lasten tyyli 12 kommenttia

Vaviskoot Tuomas Veturi!

Nyt Kuutin mielen sopukat ja pienen fanittajan sydämen täyttävät Mainio Ponit eli paremmin tunnetulla kauppanimikkeellään muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen pinnalle nousseet My Little Ponyt. (Ovat Tuomas ja kaverit silti edelleen kivoja ja mieluisia leikeissä, mutta ponit ovat selvästi kovimmassa huudossa.) 

Mutsin vanhat ponit ovat päässeet leikkeihin upouuden Twilight Sparklen kavereiksi, vaikka ne eivät aiemmin kiinnostaneet paljoakaan. Ihmeellinen on tuo lastensarjojen mielikuvitusta ruokkiva voima – niin kauan kun leikkitaitoja pidetään yllä katsomisen ohella. 

Poneja on puseroissa ja sukissakin, joskin ponikuoseja löytyy kauppojen valikoimista lähinnä mekoista, röyhelöhihaisista t-paidoista ja piparkakkureunaisista ”tyttöjen” sukista. On ilmeisen haastavaa tykätä mainioista poneista, jos sattuu olemaan pikkupoika… Enkä tiedä olisiko aikuisena bronynakaan sen helpompaa. 

Itselleni My Little Ponyt ovat tuttuja oman lapsuuteni piirrosarjan kautta, jonka suomidubbien pahimmistosta näen edelleen painajaisia (auts), vaikka sarja olisi konseptina saattanutkin kiinnostaa aikanaan. Ponilelujakin mahtui lapsuuteeni kahdesta kolmeen ”sukupolvea” paksumpirakenteisista retroponeista pitkäkoipisiin prinsessaotuksiin.

Uusimman sarjan dubbaukset eivät ole aivan niin kauheat, vaikka paljon rasittavan korkeaa kikatusta ja kimitystä sisältävätkin. Englanniksi puhuttuna sarja on kuitenkin paljon siedettävämpi, ilmeisesti jopa kolmevuotiaan mielestä, sillä hän pyytää toisinaan saada katsoa sarjaa englanniksi.

Löytyykö sieltä ruutujen takaa entisiä tai nykyisiä ponifanien sukupolvia?

 

Viikon televisiovinkkeinä siis My Little Pony lapsille ja Bronies-dokumentti aikuisille. Molemmat löytyvät muun muassa netflixistä. 

 

Lomalaisen tunnustukset

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Mieli & hyvä elämä, Vanhemmuus Kommentoi

 

Ei tätä kesäloman alkua ole sentään ihan sängyn pohjalla vietetty; On pyörähdetty Linnanmäellä tervehtimässä bloggajaakollegoita, tapeltu, leikitty lapsen kanssa, käyty mökillä, järjestetty valmistujaiset, vietetty aikaa laajennetun perheen ja ”ydinperheen” kanssa.

Lapsen piipahtassa uusintakierroksella mökillä on sen lisäksi lenkkeilty, osoitettu mieltä, kierrelty Ikeassa ja vastattu kymmenkunnalle välittäjälle, jotka haluaisivat myydä asuntoamme. Ihan kiva, mutta ensisijaisesti kaipaisimme ostajia emmekä myyjiä.

Ulkona porottaa aurinko. Voisin polkea eilen korjatulla pyörällä (onneksi on noheva isä) salille, käydä uimassa ulkovesissä tai hallissa, kerätä luonnonkukkia, potkia lapsen kanssa palloa pihalla. Ylipäätään nauttia siitä paljon puhutusta ja parjatusta Suomen suvesta.

Kaikesta siitä ja pääni äänekkäistä vastusteluista huolimatta tartuin eilen syntisen pitkään (58 lukua!) ja siirappiseen fanficciin ja vetäydyin vällyjen väliin lukemaan. Avasin hetki sitten oven naapuriasunnon asioita selvittelevälle koputtelijalle peittomyttyyn kietoutuneena ja tätä tuntui hämmentävän yli puolen päivän venynyt räjähtyneisyyden tilani.

Että mikäli joku on kuvitellut allekirjoittaneen saavan paljon asioita aikaan myös lomalla, sopivina ja satunnaisina päivinä sopii tulla katsomaan, miten laahustan läppäri kainalossa ja yövaatteissa, tehden minimimäärän asunnon ylläpitohommia ja koetan keksiä lapselle leikkejä, joissa tämä viihtyisi itsekseen mahdollisimman pitkään, voidakseni vajota takaisin tarinan pariin.

Hieman hävettää, mutta hävettäköön.

 

Kesän syvin olemus

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Muu kauneus, Päivän tyyli 2 kommenttia

Tähän kuvaan kiteytyivät ovelasti monet kesästä toiseen toistuvat asiat…

Kirkkaat värit, kesäsateen kastelema ja pehmentämä maa sekä hyttyset.

Paljaat tai pikkukengissä hikoilevat jalat, joissa on mustelmia, naarmuja, rakkoja ja urheiluteippiviritelmiä. 

Ja kuvassa, mutta näkymättömissä: Reissusta palaamisen meininki: rähjääntyneenä, mutta onnellisena.

Kreisit kimallelakat vilkkuen ja puolta omaisuutta sekä toisinaan myös lasta selässä raahaten.

Sanotaan, että kesä kuivaa, minkä kastelee. Voisiko olla, että se myös korjaa ennätysnopeasti kesäaikana pieleen menneet tai hajonneet asiat?

 

 

Sitten meillä asuvat tyypit sanoivat…

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Lapset ja lasten tyyli, Oma elämä 4 kommenttia

K: Voinko syödä lopun spagetin?
L: Joo, siellä on riisiä, kastiketta ja niitä sämpylöitä, saan niistä jotain kasaan.
K: Meillä on muuten silliä kanssa.
L: Ai pingviinejä?

Ihme, että lapsemme on edelleen ehjänä, kun vanhempien kommunikaation taso on tällainen.

—-

Eräissä juhlissa parasta ruoan, leikkikeittiön sekä pihalla ympyrän juoksemisen lisäksi oli lemmikki-iguaani, josta Kuutti totesi: 

”Voidaanko meillekin hankkia lohikäärme?”

Mother of Dragons… Oh yes we can!

 

Kätevän emännän sormivinkki

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Matkat, Trendit 2 kommenttia

Kätevä emäntä kyllästyi juurikasvuunsa ja värjäsi hiukset tuhoisin seurauksin. Laivalle piti kuitenkin lähteä seuravana päivänä, joten emäntähän pakkasi mukaan kolmet asustehanskat, joista vanhimmat: mustat, kiiltävät ja pitkävartiset oli hankittu aikanaan wanhojen päivään. 

Laivaseuralaisia bussiterminaalissa odotellessaan someaddikti huomasi olleensa jo liian kauan (noin kolme varttia) räpläämättä puhelintaan. Mikä avuksi? Teräväkärkinen avain ratkojaksi ja oikean käden hansikkaan etusormen kärkisauma auki. Heti helpotti.

Vinkki kaikille teille, jotka aiotte värjätä kätenne. Koska se on tunnetusti aika yleinen ongelma. Ööh. Okei, kaikille kroonisesti kylmäkätisille ja kynsiensä surkeaa tilaa (suotta) häpeileville – ottakaa käyttöön tanssiaishanskat! Älypuhelinyhteensopivuudella tai ilman.

Nyt ollaan kuulkaa tyylin edelläkävijyyden äärellä.

P.S. Kun Raissi pyysi poseeraamaan älypuhelinsormen kanssa, tätä ei kuulemma haettu…

 

Oman elämänsä fatnessbloggaaja

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Muu kauneus, Ystävät & perhe 4 kommenttia

Istuimme eilen ystäväni kanssa alas ja juttelimme teekupposten ja kolapullon ääressä pari tuntia niitä näitä. Siitä, mitä haluamme elämältä, läheisten kuulumisista, työpaikoista – vähän kaikesta. 

Kenties pisimmän pätkä kuitenkin siitä, miten keho on ihmisestä vain yksi kerros. Ja siitäkin voidaan erottaa perimän, kasvuympäristön sekä elämäntapojen tuomat kerrokset. Et ehkä ole aina mitä syöt, mutta jossain määrin sitä, miten elät; Huippu-urheilijalla on oman lajinsa kannalta tarkoituksenmukainen keho ja nautiskelijalla ”lajiin” sopiva vartalo. Vaikka eihän se niin yksinkertaista ole. Syömistä ja juomista rakastava tyyppi, joka liikkuu toisinaan, voi olla niistä muista kehonsa kerroksista (kuten perimästä, aineenvaihdunnasta ja kehon sekä mielen terveydestä) riippuen hyvinkin eri kokoinen ja näköinen.

Mietimme myös sitä, milloin ihmisiä aletaan määritellä kehonsa kautta. Meneekö raja poikkeavassa ulkonäössä tai päälle päin näkyvässä harrastuksessa vaiko kertojan korvien välissä? Kun kerrotaan uudesta tuttavuudesta tai kollegasta kavereille tai puolitutuille, viitataanko heihin vaikkapa kovaäänisinä, nauravaisina, rautaisina asiakaspalvelun ammattilaisina, empaattisina ystävinä vaiko potkunyrkkeilijöinä, viinintissuttelijoina, räjähtäneen kotiäidin näköisinä tai tiukkoina fitnessmimmeinä.

Ja haluammeko sen ensimmäisen määremme liittyvän kehoomme, vaikka harrastuksemme liittyisikin urheiluun tai oman fysiikkamme kehittämiseen? Hypoteettisella tasolla sanoisin että hurjassa tikissäkään en haluaisi sen olevan määräävin ominaisuuteni ulospäin. Minuuteni kapealle trapetsille virittävä ohjenuora, jonka mukaan minuun liitettäisiin esimerkiksi pinnallisuuden, kurinalaisuuden tai itseään muiden yläpuolelle korottavan tyypin mielikuvia.

Pohdintaketju jatkui luontevasti siihen suuntaan, miten minut sitten nykyisellä habituksellani ja vallitsevalla hetkellä määriteltäisiin ulkonäköni kautta. Näin julkisena minänä, jonka näette kuvien ja videoiden kautta. Siitä se ajatus sitten lähti… 

Olen tietenkin ja itseoikeutetusti oman elämänsä fatnessbloggaaja.

 

P.S. Tämä fatnessbloggaaja suuntaa #teammomfien kanssa laivalle viikonloppuna. Nähtäväksi jää, millaisissa tiloissa palaamme maihin. Ou nou.

 

 

 

Sensuroimatonta lastenkirjallisuutta

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Kirjat, Vanhemmuus 21 kommenttia

Kun luin Kristaliinan Sensuroitua lastenkirjallisuutta-postauksen, muistin että minunhan oli pitänyt jo pidempään jakaa kanssanne tämä hieno kuva ja siihen liittyvä pieni ajatus…

Kuutti sai Myyrä-palapelikirjan joululahjaksi. Ja mieluinen lahja se on ollutkin. Kirjaa on luettu ja kasattu ahkerasti. Kaikki palatkin ovat pysyneet tallessa – ihme ja kumma. Ensimmäisen kerran kirjaa selatessani meinasin kuitenkin purskauttaa kolani pitkin divaania.

Kirjassa on siis jokaisella aukeamalla palapeli ja sen kuvitukseen liittyvä lyhyt tarinanpätkä pienine lisäkuvineen. Erään palapelin viereltä löytyi sitten tällainen kertomus havainnollistavalla kuvituksella höystettynä.

Mielestäni merkittävää asiassa oli se, että vaikka aikuiselle kuva tuli ehkä hieman yllätyksenä ja pomppasi silmille, lapsi ei ole tähän päivään mennessä joko kiinnittänyt kuvaan sen kummempaa huomiota tai ainakaan se ei ole herättänyt kysymyksiä – ihme kyllä.

Joten voimmeko todeta, että lastenkirjallisuutta ei ehkä tarvitsisikaan tällaisten teemojen osalta välttämättä sensuroida? Jos ei muuta niin ainakin tästä riittää tyrskittävää aikuisille. Ja jos lapsi haluaakin kysellä asiasta, on yllä olevan kuvan kaltainen havainnollistaminen kuitenkin aika lempeä tapa kertoa, mistä niitä (kani)vauvoja oikein tulee.

P.S. Kristaliinan kanssa olen täysin samoilla linjoilla siitä, että aika monista kirjoista löytyy mielestäni vanhentuneita arvoja ja opetuksia, joita koetetaan tuputtaa lapsille tarinoiden kautta. Kaikki meille ostetut ja lainatut kirjat käyvätkin mutsin tiukan seulan läpi. Hommaa tosin helpottaa se, että tiettyjen tekijöiden kirjoja uskaltaa lainata rauhassa ihan säännönmukaisesti ja kasvettuani perheessä, jossa luettiin hurjasti lastenkirjoja, muistan osan kirjoista oman ja veljieni lapsuusajoilta jo ennestään.

Kun todellisuus on rankkaa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Lapset ja lasten tyyli 3 kommenttia

 

Illallispöydässä kuultua:

– Missä Papan ja Fammun uimahalli on?
– Ei niillä ole omaa uimahallia
– Mitä? …Käykö ne siellä, missä on kaikki muutkin ihmiset?

On se raskasta, tuo kansan pariin laskeutuminen nimittäin. Samainen lapsi on keksinyt myös, että Pappa omistaa risteilyaluksen (ei omista) sekä hotellin (ei valitettavasti sitäkään). Välillä mietityttää, millaisena pohattana esimerkiksi päiväkodin työntekijät mahtavat pitää tuota tarunhohtoiset mittasuhteet saavuttavaa isovanhempaa. Heille lienee kuitenkin tuttua, että lapsilta kuulee toisinaan, Kuuttia lainatakseni pötypuhetta.

 

Miltä tuntuu olla heikko?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Rakkaus & suhteet 6 kommenttia

Itse asiassa aika hyvältä, kun vertaa siihen että tämä karvanaama killittäisi anovasti vieressä koko tenttiinluvun ajan.

Nuolkoot sitten tyhjän rahkarasian loppuun, jos se lohduttaa.

Heikko luonne emännällä, ei mahda mitään.