Huomenna mennään…

IMG_0668

IMG_0672

IMG_5020

IMG_5026

IMG_5021

IMG_5029

IMG_5025

IMG_5035

IMG_5048  ´

IMG_5056

IMG_5049

IMG_5054

IMG_5066

IMG_5065

…Korkeasaareen.

Söimme jätskiä, norppaporukka kaksin kappalein, ihmettelimme lötköjä tai olemattomia kissaeläimiä, höntyilimme lapsen tiukassa tahdissa eksoottisten eläinten asujaimistoja läpi ja päivitimme kuulumisia Kummitäti-J:n kanssa.

Nautiskelimme vesibussimatkasta, meri-ilmasta sekä helteestä ylipäätään ja esittelimme lapselle apinatalon, jonne uhkailen toisinaan tämän lähettää asumaan. Lähetin postikortteja kuin kaukomatkalta konsanaan ja käräytin totta kai kaiken, mitä vaatteeni eivät peittäneet.

Kyllä vaan kannattaa selvitä toisinaan liikkelle pois kotoa.

 

 

 

Museojunalla historian havinaan


Olimme yhden juniin hullaantuneen kolmivuotiaan kanssa seikkailureissulla Porvoossa.

Matkaohjelmaan kuului muutamassa käsityöpuodissa ja Suomidesignliikkeessä vierailun ohella lasta kiinnostavat kohteet kuten lelu- ja karkkikauppa. Ensimmäisestä mukaan tarttui hieman nukkekotirekvisiittaa sekä uusi auto ja jälkimmäisestä marmeladia ja lakuja kotiinviemisiksi. 

Junamatka halki kesäisen Keravan rajaseutujen sekä Sipoon ja Porvoon jokivarsien, peltojen, vanhojen puutalokylien ja idyllisten uimarantojen oli esteetikolle elämys jo itsessään.

Ja Porvoon vanhassa kaupungissa mietin jälleen, miten paljon onnellisempi olisin, jos saisin elää sellaisen harmonian ja kauneuden keskellä arkeani. Noh, kaikkea ei voi saada.

Paluumatkalla syliini nukahti umpiväsynyt ja hiestä nihkeä lapsi, itse asiassa ennen kuin juna lähti edes liikkeelle. Lapselle reissu oli kävelyineen ja uusine asioineen ilmeisen rankka, mutta antoisa ja tulipa vietettyä äiti-lapsi-laatuaikaa, olkoonkin, että illalla liian vähäisestä vedenjuonnista ja vesivarastojen kaatamisesta lapseen oman kurkun sijaan palkitsi päänsärky ja huimaus.

Summa summarus, lähtekää museojuna-ajelulle joko lasten kanssa tai aikuisporukalla – kannattaa kokea ainakin kerran, itse lähtisin uudestaankin. Vanha Porvoo ei sekään petä koskaan ja sieltä löytyy roppakaupalla kivoja kesäkahviloita ja silmäkarkkia.

Fiilikseen pääsi muuten ihan erilailla sisään, kun sonnustautui itse mekkoon sekä röyhelökenkiin ja körötteli paikan päälle historian havinaa huokuvalla museojunalla.
 

Lisätietoa: Porvoon museorautatie // Porvoon matkailusivusto

 

 

KOTONA

 

Hyttysenpuremilla, puolen kämmenen kokoisilla mustelmilla, kesäläskeillä ja lievällä, viipyilevällä matkapahoinvoinnilla varustettuna… Mutta onnellisena ja uusilla, yhteisillä kokemuksilla rikastettuna. Tässä vielä videopostikortti Niiniveden rannalta:

 

 

McHevonen, lukuisia sukulaisia ja vehnäsöverit

Tämänvuotinen Tour De Keski-Suomi alkoi perjantaina ja päättyy keskiviikkona. Reissun varrella olemme viettäneet aikaa isovanhempieni kanssa, syöneet soijaburgereita, polskineet hyytävässä vedessä ja miettineet, uskaltaisinko ajaa autoa, jos mies piipahtaisi paikallisella viinitilalla. 

Lapsi on tasapainoillut uteliaisuuden ja pelon rajamailla maakellarin ovella, juossut isoja koiria karkuun puoliksi riemuissaan ja puoliksi kauhuissaan, syönyt aivan liian monta palaa pullaa ja munkkeja, keksejä, marjapaistoksia… Kaiken kaikkiaan sekä lapsella että aikuisilla lienee melkoinen vehnäsähky tämän reissun päätteeksi, sen verran moniin kahvipöytiin meidät on iloksemme istutettu.

Olemme istuneet saunassa, tappaneet hyttysiä, kokanneet kalaherkkuja ja rapsutelleet hevosia korvan takaa. Lapsi on päässyt ajamaan traktoria, mutsi on suunnitellut verkkosivuston ulkonäköä kolmeen yöllä, mies on nukkunut tapansa mukaan kehnosti vieraissa sekä turhan valoisissa paikoissa ja koira on ollut ihmeissään matkan jokaisessa uudessa käänteessä.

Olen tavannut enon, upouuden ja vanhemman serkun – kenties ohjelmaan mahtuu vielä isompi kertaerä pikkuserkkujakin. Tein muutamia kirppishankintoja Wanhalta Koululta ja selasin pitkän tovin vanhoja valokuvia mummilassa. Istuin veneessä ja nautin taivaalle kasaantuvista kumpupilvistä, joita järvimaisemissa puhaltava leppoisa tuuli ei saanut hajoitettua. 

Rauhalliset hetket, yhdessäolo ja lapsen ihmetys sekä (vuosien varrella liian harvoiksi jäävät) kohtaamiset sukulaisten kanssa saavat reissun kääntymään plussan puolelle. Sillä liittyyhän reissaamiseen aina myös lapsen kiukuttelua takapenkillä, liiallisia ohjelmatoiveita elätteleviä vaimoja, tylsistymisen hetkiä, väsyneitä aviomiehiä ja tyhjänpäiten räkyttäviä koiria.

Mutta täällä sitä vaan ollaan, Savon sydämessä, kimmeltävän järven rannalla, saunan lämpenemistä odottamassa ja reissaamisesta rauenneena. Näin on aika hyvä.

 

 

 

Koko perheen kesälomavinkki: Rautatiemuseo

Kävimme Ukin, Mummin ja Kuutin kanssa Hyvinkään Rautatiemuseossa. Ihmettelimme vanhoja vetureita, ylellisiä ja erikoisia matkustajavaunuja sekä suoranaisia raiteita pitkin kulkeneita salonkeja. Ja nuohosimmepa tietenkin juniin hullaantuneen lapsen vanavedessä myös valikoimaltaan pitkälti aiheen ympärille rakennetun matkamuistopuodin.

Kuutti leikki pitkän pätkän veturinkuljettajan varusteissa siinä ainoassa vanhassa veturissa, jossa leikkiminen oli sallittu – sen perään kyseltiinkin sitten kaikkien kolmen aikaisemman hallin läpi kulkiessamme kuumeisesti. ”Leikkihuoneesta” löytyi myös muun muassa takkeja ja lakkeja veturinkuljettajille, piirustuspiste ja sähköistetty pienoismallirata. Heti museon tuloaulassa oli myös pieni leikkipiste.

Siihen nähden, etteivät junat, (nykyiset tahi menneen maailman ihmekulkupelit) kiinnosta itseäni paljoakaan, museosta löytyi kuitenkin kivasti katseltavaa ja onneksi myös tehtävää; Jossei se rivien välistä jo käynyt ilmi, kolmevuotiaalla olisi voinut palaa jossain vaiheessa museovierailua hermo, jos koko museo olisi ollut ”ei saa koskea-aluetta”.

Jos perheestänne löytyy edes yksi junille lämpenevä tyyppi, jonka innon siivittämänä jaksaisitte reissata Rautatiemuseoon, lähtekää kesäretkelle. Liputkin ovat hyvin kohtuuhintaiset ja miljöö vanhoine junatalleineen ja kauniiksi laitettuine pihapiireineen viihtyisä. Pihamaalla puksuttaa hauska pieni maisemajuna ja kahvin suurkuluttajatkin löytävät itselleen kahvilanurkkauksen.

 

P.S. Joku miettinee, että mikä Päivän tyyli… Mutsin kuvatulvan sekaan piiloitetun asun lisäksi haluaisin nostaa esille sen tosiseikan, että jollette alkaneet tämän myötä himoita itsellenne junailijanlakkia, ette ole ihan normaaleja tai ainakaan yhtä epänormaaleja kuin allekirjoittanut.

 

NYT SELKIS

Koko päivän kestäneen veden tihuttelun, epätoivoisesti pihalle viriteltyjen suojauksien ja likipitäen tuhoon tuomittujen maalaushommien (eli huonekalujen valkopesu-urakan) jälkeen taivaanrannassa kajastaa valoa.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: Hyvää Juhannusta!

 

 

Kuvaterveisiä Malibu Biitsiltä

Tänään on jo vähän helpompaa. Meri on haukannut hiekkarannan alleen ja aallokko on edelleen kova. Lämpimällä rantakivellä tyrskyjä väistellessä tuntuu ensimmäistä kertaa kesälomalta.

Mökissä haisee märältä koiralta, mutta pienikin hetki sisustuslehtien parissa, ulkoterassille pystytetyssä lueskelulinnakkeessa tekee ihmeitä uhmansietokyvylle.

Pian porukka pakataan autoon ja sen keula käännetään kohti kaupunkia. Illalla pesukone pyörähtää taas päälle kotona ja pääsen puuhaamaan viikonlopun juhlallisuuksien parissa…

 

 

Mun päätäni kiristää taas

Sammaloituneiden kivien välissä kasvaa suurina, herkkinä ja kerroksellisina mattoina valkoista kukkaa, jollaiseksi kuvittelin ala-asteella athelaksen. Malibu Biitsin mökki ei näytä ollenkaan niin pahalta kuin muistelin, vaikka kesälle kaavailtua remonttiurakkaa ei olekaan aloitettu; Tekstiilit ja vaaleiksi maalatut kalusteetkin freesaavat yleisilmettä jo ihan mukavasti.

Aurinko puskee esiin pilvien välistä. Ovia paiskonut ja mattoja pitkin pihaa kierittänyt tuuli hellittää hiljalleen ja meren kuohupäiset aallot tyyntyvät keskikokoiseksi liplatukseksi. Konkreettinen myrsky on väistymässä, mutta vanhemmat kinastelevat keskenään ja lapsi karjuu viereisessä huoneessa jälleen yhden raivokohtauksen saatuaan.

Mies hermoilee, kun työhommien tekeminen on katkonaista ja vaimo stressaa siitä, ettei jälleen yhden uhmavaiheensa huipun saavuttaneen lapsen pitäminen riittävän hiljaisena ja poissa jaloista kotona tai mökillä tapahtuvan työnteon tieltä ole suinkaan mikään helppo homma.

Kaikki ottaa kolmivuotiasta päähän: pukeminen, syöminen, väärälle poskelle tapahtuva pussaaminen, vieraat ja tutut ihmiset, lemmikkien sijainti ja lukuiset sellaiset asiat, joiden ei voisi kuvitella ärsyttävän ketään. Koetetaan keskustella, vähentää kiukun syitä kuten väsymystä tai nälkää mahdollisimman paljon, etsiä keinoja kiukun hallitsemiseen, mutta välillä ei auta kuin rajoittaa, kieltää ja viedä etuja.

Lapsen osalta valtaosa päivästä menee vikisemiseen, kiukutteluun, tiuskimiseen, mulkoiluun, jalan polkemiseen, karjumiseen, ääneen ulisemiseen ja avuttomaksi heittäytymiseen. Näin yhden raskaanpuoleisen viikonlopun ja kolmen koko perhettä raastaneen lomapäivän jälkeen olisin jo ihan valmis palauttamaan erään metrin mittaisen lomalaisen päiväkotiin, kun kesäkuusta pitää kuitenkin maksaa, oltiin lomalla eli ei. 

Ei auta hyvät lomailun puutteet, kukkaset tai joutsenetkaan, kun lapsen on ottanut valtaansa joku lähes tunnistamaton räyhänhenki. Vanhempien pinna ja konstit ovat taas koetuksella, mutta eipä tätä voi tarkastella kuin ohimenevänä ja omat kasvattajan rahkeet haastavana vaiheena. Mutta antakaa sitä päänsärkylääkettä silti tänne.