Aihearkisto: Mieli & hyvä elämä

Karkuun

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Muu suhteet 9 kommenttia

 

Tällaisina päivinä kun kaupungilla käyminen tai omenamunkkikaan ei lohduta,
mietin usein, että jos minulla olisi toinen elämä, sellainen kaksoiselämä, johon voisi sujahtaa,
käydä  hengittämässä siellä hetken ja palata virkeänä takaisin, 
millainen se elämä olisi.

Oma visioni vaihtuu joka kerta, riippuen siitä, millaista pakopaikkaa kaipaan.
Tänään se näytti tältä:

Haluaisin asua jossain isossa kaupungissa, missä olisi meri,
Suomessa kuitenkin, koska tunnekieleni on suomi,
ei liian kaukana perheestäni, joten varmaankin Helsingissä.

Minulla olisi yksiö tai kaksio, jossa olisi niin korkeat huoneet,
että voisin nukkua parvella ja katsella aamuisin ikkunasta kattoja tai taivasta.
Kun avaisin ikkunan, kuulisin liikenteen vaimeana, sekä tuulen ja lokit.
Ikkunoissa olisi leveät ikkunalaudat, joilla voisi kasvattaa yrttejä ja istuskella lukemassa.

Minulla olisi vähän tavaraa ja paljon aikaa.
Ja voi miten siistiä kodissani olisikaan. Niin siistiä, etten voi tällä hetkellä edes uneksia sellaisesta.
Viikkaisin pyyhkeet aina tietyllä tavalla, kirjat olisivat värijärjestyksessä eikä ikkunoissa olisi sormenjälkiä.
Seinillä olisi taidetta ja kahvikuppikokoelmani olisi vanhaa Arabiaa.

Tekisin jotain työtä, jossa olisi haastetta, mahdollisuus käyttää luovuutta, mutta joka ei sitoisi minua ympäripyöreiksi tunneiksi sorvin ääreen. Voisin olla vaikka tekstiilisuunnittelija tai somistaja. Ehkä voisin kuvittaa lastenkirjoja.

Näyttäisin luonnonpunertavissa hiuksissani runotyttömäiseltä, olisin solakka ja minulla olisi pisamia sekä hymykuopat. Pukeutuisin aina mekkoihin ja jaksaisin rajata silmiini paksut pin-up-tyyliset rajaukset joka aamu sekä käyttää punaista huulipunaa. Minulla ei olisi raskausarpia ja tissini olisivat kuin elokuvista. Kenkäni olisivat kauniita, mutta käytännöllisiä ja pitäisi niitä esillä vaaterekkini alla.

Lähimatkailisin. Kiertäisin eri kaupunkien kirpputoreja, istuisin kahviloissa. Kirjoittaisin rauhassa viikonloppuisin. Kävisin Suomenlinnassa uimassa ja eväsretkillä.

Osaisin juoda alkoholia niin etten saisi punaviinihörpystä päänsärkyä ja voisin juoda joskus drinkin irvistämättä kauhean näköisesti.

En olisi vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Saisin syödä, juoda ja nukkua silloin kun haluan.

Yksinäinen minun ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Järjestäisin brunsseja, kahvittelisin ystävien kanssa. kävisin juoksemassa rantapoluilla hyvässä lenkkiseurassa ja tanssisin silloin tällöin aamuyöhön.

Ei tällä hetkellä ei suinkaan tekisi mieli olla muutaman päivän ihan yksin ja nukkua.
Olla huolehtimatta mistään tai kenestäkään.
Jättää muiden tunteet ja tarpeet huomiotta ja keskittyä vain siihen, mitä itse haluan ja tarvitsen.

Onko teistä kellään (mielikuvitus)paikkoja tai kaksoiselämiä, johon pakenette huonoilla hetkillä?

 

 

Pakettia pukkaa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Mieli & hyvä elämä, Oma elämä 5 kommenttia

Mutta tällä kertaa kissoille eikä ihmisille ja hyvä näin:
Vauva vaatii nykyisellään niin paljon huomiota, että minulla on välillä huono omatunto roolistani eläimen omistajana. Toisaalta olen enemmän kotona kuin työ- tai koulutaipaleen aikana, mutta kissoille suodut leikki- tai hellimistuokiot jäävät usein lyhyeen vauvan herätessä päiväuniltaan, vaatiessa ruokaa,
seuraa tai lukemista (kimeästi kirkuen kirja kädessään).

Tämän johdannon oli siis tarkoitus kertoa, että Salaisen kissaystävän paketti on saapunut onnellisesti perille
(itse asiassa jo viime viikon lopussa, mutta sain kuvattua ja postattua vasta nyt).

Paketista paljastui kaikkea ihanaa useammankin kissan ja jopa yhden koiran tarpeisiin.
Oli rapiseva hiiripallo ja pieni pehmeäturkkinen hiiri, kissanminttukala
(joka oli juuri kameran kanssa riehuessani kissoilla leikissä, joten en ottanut sitä kuvaan), lankapallo, kissannameja ja koiralle luovuttamani lohdutusnamipussi sekä kissanruohoseos,
jonka laitoin patonkivatiin kasvamaan.
Jospa tulppaanini saisivat olla rauhassa, kunhan ruoho tuosta kasvaa.

Seuraavassa kuvasarjassa Peppi testaa hiiripalloa ja M ihmettelee meininkiä vierestä:

Mikäs kirjava karvakasa siitä vilahti ohi?

Mitä se oikein puuhaa?

Etkö ole ennen leikkivää kissaa nähnyt?

Uusista leluista on riittänyt jo näinä parina päivänä paljon iloa
ja kissat ovat innoissaan sekä uusista leluista että niiden inspiroimasta leikkiseurasta.
Ja kyllä namitkin ovat maistuneet kaikkiruokaisille ahmateillemme.

Ihana paketti ja näin kevään korvalla on suorastaan jännä seurata ruohon kasvua.

Me kiitämme vuolaasti kehräten!

 

Voi kevät

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Sisustus Kommentoi

Tule jo.
Nosta sipulikukkien kärjet esiin talojen reunuspenkeistä
ja pienet vihreät ruohotupsut väistyvien kinosten raoista.
Tuo villi linnunlaulukonsertti lähimetsään.

Tuo tippuvan ja solisevan veden ääni, 
päivä päivältä silmissä hupenevat nietokset.

Innosta kevätsiivoukseen ja uusiin alkuihin.
Rohkaise ulkoilemaan ja nauttimaan lämmittävästä auringon hehkusta kasvoilla.

Tuo ensimmäinen niin lämmin päivä, että hiekoitushiekka alkaa pöllyämään kuivavalla asfaltilla
ja koululaiset riehaantuvat auringon lämmöstä ja juoksevat ulkona ilman takkia.

Tule pian, että pääsemme kaivamaan välikausihaalarin kaapista ja lähtemään toden teolla puistoon tutkimaan kiviä, käpyjä sekä ihanaa märkää hiekkaa. Minunkin varpaani kaipaavat hiekan tuntua.

Avaa metsien polut ja pidennä päivää, jotta ulkomaailma aukeaisi sekä aikuisille
että varsinkin pienimmille ihmeellisenä, tuoksuvana.
Ja kasvu kohisisi korvissa, näkyisi kaikkialla ympärillä.

 

 

Sisarusongelmia

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Syvällistä, Ystävät & perhe 14 kommenttia

Eilen katsomassani Criminal Mindsissa isosiskon mustasukkaisuus johti tämän äidin ja sisaren murhaan.
Vaikka sisarusten välinen kilpailun vanhempien huomiosta ja rakkaudesta johtaminen kuvatun kaltaisten mittasuhteiden konfliktiin on äärimmäisen epätodennäköistä, voivat tunteet silti käydä kuumana ja sisarusten keskinäiset välit rikkoutua pysyvästikin.

En tiedä, onko kyse sisarusten persoonallisuuksista vai vanhempien ja muun lähipiirin kyvyistä käsitellä riitatilanteita ja luoda tasa-arvoa sisarusten välille. Joidenkin sisarusten kesken vallitsee nimittäin harmoninen rauha ja toiset ottaisivat toisensa lähes hengiltä, elleivät aikuiset olisi alati valppaina
– tai siltä tilanne ainakin ulkopuolisen mielestä vaikuttaa.

Kun pikkuveljistäni vanhempi syntyi, muistan joutuneeni jostain syystä muutamaksi päiväksi isovanhemmilleni tämän ollessa aivan pieni. Ja minua suututti niin. Minusta oli ja on ihanaa käydä isovanhempieni luona, joten suuttumukseni oli aivan perusteetonta. Minua vaivasi tuolloin kaiken lisäksi raju vesirokko. Näppylöitä oli oikeasti satoja, kaikkialla kehossa  –  jopa sormien väleissä ja silmäluomissa. Muistan surreeni ja kiukutelleeni, koska minut oli ”hylätty” ja kaiken lisäksi tuollainen viheliäinen tauti oli iskenyt kimppuuni, suhteellisen vanhana, olinhan jo lähes kouluikäinen.

Harmitus lakkasi kuitenkin yhtä pikaisesti kuin alkoikin;
Valokuvissa pikkuveljeään pitää sylissä, suukottelee tämän jättimäisiä allergiaihottumaisia poskia ja ottaa mukaan ulkoleikkeihin onnellisen ja ylpeän näköinen isosisko.

Nuoremman veljeni syntyessä vietin tämän kanssa paljon aikaa vauvasta alkaen, olipa minusta kaiketi vähän hoitoapuakin, sillä muistan vaihtaneeni vaippoja ja hoitaneeni päiväuni- ja iltanukutuksia omasta halustani silloin tällöin. Minua luultiin ajoittain veljeni äidiksi, mikä oli hieman häiritsevää 12-vuotiaasta.

En muista meidän kolmen lapsen välillä vallinneen mitään suurta mustasukkaisuutta vanhempien huomiosta. Kenties suhteellisen suurilla ikäeroillamme on jotain tekemistä asian kanssa; Sain itse olla kuutisen vuotta ainut lapsi ja veljeni syntyessä olin verrattain omatoiminen ja itsenäinen koulutulokas. Kolmannen lapsen tullessa mukaan kuvioihin, olin itse lopettamassa ”uraani” ala-asteella ja veljeni siirtymässä esikouluun.
Äitini onkin todennut, että hänelle on syntynyt lapsi kolmella eri vuosikymmenellä.

On riitaa ja porua silti riittänyt.
Jos kokeisiin lukua on häiritty, sisaruksista jotakuta on vaadittu panostamaan enemmän kotitöihin
tai jonkun harrastukseen on annettu enemmän rahaa ja resursseja, se on aiheuttanut eripuraa. 

Muistan erään automatkan. Olin jo lukion ensimmäisellä luokalla ja koetin epätoivoisesti käyttää autossa vietetyn ajan hyödyksi lukemalla kemian kokeeseen. Autoradio oli päällä ja koetin vaimealla kuiskausäänellä, mieleenpainamisen edistämiseksi, käydä koealueen asiota läpi: ”MetEtPropButPentHeksHeptOktNonDek”.
Veljeni tarttui muminani ja alkoi tahallaan laulaa ja irvailla häiritäkseen lukemistani. Vanhempani olivat niin kyllästyneitä takapenkillä alati käynnissä olevaan kinasteluun, etteivät puuttuneet asiaan mitenkään, vaikka vetosin heihin saadakseni lukurauhan. Loppumatkan veljeni kinastelivatkin keskenään siitä, missä meni heidän penkkiensä välinen raja ja kumpi oli pudottanut leivänmuruja kaikkialle.

Omakohtaiseen kokemukseen perustuen voisinkin todeta, että
vaikka sisaruksista onkin parhaimmillaan seuraa, iloa ja apua monissa elämäntilanteissa,
voivat he ajaa sisaruksensa yhtä lailla hermoromahduksen partaalle.

Sisaruksena oleminen on oma lukunsa, mutta ei vanhemmillakaan ole helppoa.
Vanhempana omaa toimintaa voi olla vaikea nähdä objektiivisesti.
Saako nuorin lapsi enemmän vapauksia kuin vanhin lapsi sai aikanaan?
Vietetäänkö muiden lasten kanssa ollenkaan kahdenkeskeistä, lapselle ajoittain tärkeää,
aikaa kuin esikoisen kanssa? 

Ja missä määrin sisarusten pitäisi antaa selvittää kahnauksensa keskenään?
Huutoa, kitinää, kantelua, puremista, lelujen viemistä, leikkien tahallista rikkomista, yrityksiä pudottaa vauva syöttötuolista, tukasta vetämistä, toisen naamaan piirtämistä, mustamaalaamista ja pilkkaamista.
Näiden kaikkien kaltaisia viehättäviä asioita esiintyy vaihtelevassa määrin
sisarusten välillä kaikissa tietämissäni perheissä.
Meneekö raja toisen fyysisessä vahingoittamisessa, siinä että tulee jälki
vai onko toisen leikkien tai ihmissuhteiden terrorisoiminen yhtä tuomittavaa?

Joten missä menee sen paljon puhutun ihmisenä kasvamisen raja
ja milloin sisarus tekee lapsen elämästä sietämätöntä?

Entä sukupuolten tasa-arvo?
Millaisen mallin lapsi saa kotoaan, verratessaan saamaansa kohtelua eri sukupuolta edustavan sisarukseen?
Joutuvatko tytöt ja pojat tekemään samoja töitä? Kolaavatko tytöt lunta ja silittävätkö pojat?
Saako jomman kumman sukupuolen edustaja sanella, mitä kotitöitä suostuu tekemään,
toisen tehdessä kaiken mitä käsketään?

Ja sitten on vielä raha, jonka saaminen ja antaminen ei näy useissa perheissä vain käytössä olevien viikko- ja kuukausirahojen määrissä vaan erityisesti harkinnanvaraisissa kuluissa,
kuten isommissa harrastusväline-, elektroniikka- ja vaatehankinnoissa.

Nordean 2000-luvun alkupuolella teettämä kyselytutkimus antaa ymmärtää,
etteivät tytöt ja pojat yhteiskunnassamme keskenään yhteneväisessä asemassa,
mitä tulee raha-asioihin: Kyseissä tutkimuksessa kävi ilme, että pojat saavat
viikkorahaa noin 20 prosenttia enemmän kuin tytöt.

Tilastokeskuksen internetarkiston artikkelissa lainataan tutkija Terhi-Anna Wilskaa:
”- Se on mielenkiintoinen, ihan tilastollisesti merkitsevä ero – sama kuin palkkaero. 
Ei sitä varmasti tietoisesti tehdä. Ihmisillä vain on sellainen käsitys, että tytöt kuluttavat hömppään ja turhuuksiin, kuten pikkuesineisiin, ja poikien kuvitellaan jostain syystä olevan viisaampia rahankäyttäjiä. Jotenkin ajatellaan, että kun pojat eivät niin paljon shoppaile, niin he kuluttaisivat sitä rahaa järkevämmin.
Ja sehän ei pidä paikkaansa. Tutkimuksissa on osoitettu, että tytöt kuluttavat järkevämmin ja säästävät enemmän. Voisiko taustalla olla joku ihan ikivanha ajatus pojasta tulevana perheen päänä?”

Hän arvelee, että taustalla saattaa myös olla poikien kiinnostus erilaisiin teknisiin laitteisiin, jotka maksavat enemmän. Poikien ajatellaan tarvitsevan niitä, kun taas tyttöjen ei. Wilskan mukaan pojat saavat usein rahaa lahjaksi. Tämä voi hänen mukaansa johtua siitä, että monet ajattelevat, että pojalle on vaikea ostaa lahjaa. Tytöille taas on tarjolla enemmän kaikenlaista pientä tavaraa.

Entä jos yhden lapsen harrastus on pohjaton rahareikä ja toinen harrastaa lähinnä kirjaston kirjojen lukemista? Pitääkö hakea tasapainoa vai hyväksyä se tosiasia, että toiselle mieluinen harrastus sattuu olemaan lähes ilmainen ja toisen maksaa muutaman etelänmatkan verran vuodessa?

Sisarukset voivat olla toisensa parhaita ystäviä lapsena, mutta huomaavat aikuisina, ettei yhteisiä asioita tai halua olla tekemisissä usein löydykään enää. Ja toisaalta lapsena jatkuvasti riidoissa olleet sisarukset saattavat löytää yhteisen sävelen vasta aikuisina.

Monilla sisaruksilla hyvä ja läheinen suhde kantaa koko elämän ja sitä vanhemmat varmasti toivovat hankkiessaan useampia lapsia. Tätä ei kuitenkaan tulisi pitää itsestäänsevyytenä: Osalla sisaruksista jatkuvat ristiriidat aiheuttavat surua ja hämmennystä:
Miten voi olla niin vaikeaa tulla toimeen sellaisen kanssa, joka on omaa perhettä?

Onneksi toinen lapsi ei ole ajankohtainen nyt, jos on koskaan.
En tiedä, osaisinko olla tasapuolinen, jos tulisin luonnostaan paremmin toimeen jomman kumman lapsen kanssa. Ja osaisinko rakasta yhtä paljon? Kieltää ja puoltaa samalla tavoin? En tiedä.

Millainen suhde teillä on sisaruksiinne?
Ja millaisia kysymyksiin tai tilanteisiin olette törmänneet vanhemmuudessa, 
jos teillä on useampia lapsia

Tunnustukset, kauhujutut tai huippuhetket, kaikki vain kommentiksi asti!

 

 

Laiska sunnuntai

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Ruoka & juoma, Ystävät & perhe Kommentoi

Pitkään nukutut aamu-unet, katkarapu-ananas-aurajuusto-paprika-pitsaa, Rillejä Huurussa,
sängyssä löhöilyä, päivätorkkuja ja hetki kahdenkeskeistä aikaa kera aviomiehen.

Laiska sunnuntaimme on koostunut näistä ja pikkumiehen isovanhemmillaan viettämästä iltapäivästä.
Nyt pitäisi pikkuhiljaa palata kotitöiden ja pian alkavan crossingtunnin ajattelemiseen ja toteuttamiseen. 
Ja vauvakin palasi kotiin ilmeisen tyytyväisenä.

Mutta kylläpä pieni hengähdystauko teki hyvää!
Onni on innokkaat (iso)vanhemmat.

PS.
Pahoittelut ylisuuresta kuvasta:
Tuo ihastuttavaakin ihanampi little snorlax-fontti ei vain pääse oikeuksiinsa pienemmässä.
Suuret pienet ongelmat ja sillain.

 

Ehkä tänään mun olo alkaa helpottua

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Rakkaus & suhteet, Sisustus 2 kommenttia

Siltä ainakin tuntuu.
Selvisin kuin selvisinkin eilen crossaamaan, saunassa makaaminen avasi hartiajumeja, mies huomasi koko viikon kestäneen matalapaineen kasaantuvan pian myräkäksi ja teki ennakoivana liikkeenä lettuja.
Söin letut hyvällä ruokahalulla ja huomautin vasta sitten, että seuraavalla kerralla läskinkaristuksen nimissä voi tuoda vaikka kukkia. En ole koskaan vielä päätynyt syömään tulppaanejamme.

Tänään vietämme aikaa molempien vanhempien ja lähes kaikkien sisarusten kanssa
ja polskimme 32-asteisessa vauvauintialtaan vedessä. Toivottavasti kierrokseni jatkavat laskuaan.
Voisin kenties lopettaa tämän naamani ihon repimisenkin pikkuhiljaa.

Eilen kävimme MLL:n perhekerhossa. Väkeä oli vähän, mutta kaikki entuudestaan tuttua. Oli ihanan rauhallista verrattuna torstain seurakunnan perhekerhoon. Siellä alkoi olla liikaa lapsia ja aikuisia meidän kummankin makuun. M kävi levottomaksi, vaikka kerho kesti vain puolitoista tuntia ja minuakin alkoi vähän ahdistaa. Päiväkodin aloitusta innolla odottaen…

Sain rintapumpun myytyä pois kuljeksimasta.
Eilen oli kaiken kaikkiaan jotenkin tosi ärhäkkä olo, joten anteeksi hyvä pumpunostaja,
jos säikäytin sinut tuimalla olemuksellani!

Nyt voisin kaivaa kaapista kauniit vaatteet, paikata naamani siltä osin kuin se on mahdollista,
ulkoiluttaa koiran ja unohtaa loppupäiväksi vastaamattomat sähköpostit, karvaisen lattian ja ensi viikon hektistäkin hektisemmän ohjelman. Pelkkä ajatuskin nimittäin saa verenpaineen nousemaan uudestaan.

PS.
M:n leikkikeittiöön löytyi taas pieni uusi juttu taannoiselta Helsingin reissulta.

 

Ystävänpäivän blogipostit

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Muu suhteet 1 kommentti


Hei kaikki tempaukseen osallistuvat!
Olemme päässeet voitokkaasti eroon tammikuusta ja helmikuun puolelle,
joten ystävänpäivä lähestyy ripeää vauhtia.

Muistattehan laittaa pakettiprojektin vauhtiin tai paketin postin kyytiin lähipäivinä
niin saamme lukea juttujanne pakettienne sisällöistä pikapuoliin.
Omakin pakettini on hyvässä vaiheessa.

Kommentoikaa ja linkittäkää vaikka tähän postaukseen, kun saatte pakettinne.
Jännittävää!

PS. Inspiraatiota voi hakea salaisen blogiystävän juttuhen lisäksi edellisen tempauksen paketeista,
joihin valtaosaan löytyy juttulinkki tempauksen kommenteista.

 

 

ÄITISI

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Uutiset & yhteiskunta, Ystävät & perhe 6 kommenttia

Puutalobabyn ja Tassuja & Töppösiä palstoilla
olleiden juttujen sekä lukuisten blogien kommenttien
innoittamana selvennän vähän meidän lastenhoitokuviota, vanhempien rooleja suhteessa lapseen
ja sitä, miten järjestelymme on vaikuttanut lapsen suhtautumiseen vanhempiinsa.

Aamu:
Normaalina arkipäivänä M herää kello 6.30-7.00. Äidin kanssa myllätään sängyssä, pussaillaan, juodaan aamumaidot, kyhnötetään vieressä, jutellaan tai kitistään. Isä nousee ylös kello 7.30, heittää vaatteet päälle, sytyttää makuuhuoneeseen kirkasvalolampun ja vie vauvan aamuvaipan vaihtoon ja aamupuurolle.

Vauva palautetaan äidille klo 8.30, jolloin äiti on käynyt suihkussa, meikannut, laittanut hiukset
ja pukenut sekä tehnyt kotitöitä, jos aikaa on jäänyt.

Aamu- ja iltapäivä:
Päivä on äidin vauvanhoitoaikaa. Käymme perhekerhossa, vaunuajelulla, otamme lyhyitä päiväunia, luemme kirjoja, vieritämme palloa, leikimme leikkikeittiöllä, vaihdan vaippoja, näemme joskus kavereita, puuhan partioasioita ja kiellän kymmeniä kertoja päivässä tekemästä sitä ja tätä luvatonta. Teen vauvan kanssa kotitöitä, kuuntelen kiukut, itkut, annan (rinta)maitoa, syömme lounasta ja välipalaa.

Joskus M käy toiveikkaasti koputtelemassa työ-/olohuoneen ovea, josko isä soisi huomiota myös työpäivän aikana. Jos työpäivän aikataulu on väljä, L saattaa pitää lounastauollaan hetken seuraa M:lle, jotta minäkin saisin syödä lounaani rauhassa ja sellaiseen aikaan, että se on ominaista ruokarytmilleni (ja siten painonhallinnalleni hyväksi).

Alkuilta ja ilta: 
L hoitaa vauvaa noin kaksi ja puoli tuntia illassa. Näiden tuntien aikana käyn 1-3 iltana viikossa crossaamassa, pidän yhtenä iltana partiokokouksen, kirjoitan blogia ja teen kotitöitä. Hoidan M:ää vastaavasti saman verran tai vähän vähemmän iltaisin ja laitan useimmiten tämän nukkumaan. Joskus touhuamme jotain myös yhdessä: Käymme vaunukävelyllä tai partion hallituksessa, oleilemme yhdessä
tai kyläilemme isovanhempien tai ystävien luona.

M nukahtaa kello 20 ja 21.30 välissä väsymysasteesta ja olostaan riippuen.
Nukuttaminen aloitetaan aina noin kahdeksalta.

Yö: 
Yö on hyvin pitkälti minun vastuullani eikä olekaan mikään ihan helppo nakki. 
L saattaa hoitaa M:ää yksittäisinä öinä aamuyöstä jokusen tunnin ja on usein ”päivystysvuorossa” myöhäisillasta. Noin kerran kuussa nukun kokonaisen yön. Joinain öinä hampaiden, flunssan tai vatsakivun vaivatessa M saattaa herätä tunnin välein ja kitistä tai huutaa tuntikausua. Joskus vain pyöritään, ynistään ja etsitää seuraa.

Hyvinä öinä herätään vain kerran. Moneen kuukauteen ei olla kuitenkaan nukuttu yhtäjaksoisesti koko yötä. Aina jos L aikookin valittaa vauvan hoidosta, mitä tämä harvoin tekee, voin aina vedota siihen, 
että tämä ei kestäisi millään järjissään samanlaista rumbaa öisin.

Isän työpotti arkena ja viikonloppuna
Päivisin 31,5 tuntia
Töitä 37,5 tuntia
Aktiivista ”työaikaa” 69h

Öisin ”päivystysaikaa” ~17 tuntia

Äidin työpotti arkena ja viikonloppuna
Päivisin 67 tuntia
Aktiivista ”työaikaa” ~67 tuntia

Öisin ”päivystysaikaa” ~46 tuntia
 

Lisäksi mukaan voisi laskea kotityöt, joita teen tuntimääräisesti enemmän,
mutta koska pystyn tekemään niitä usein vauvan kanssa yhdessä päivän mittaan,
jää kummankin työpäivän jälkeen tehtävien kotitöiden määrä suhteellisen tasaiseksi. 

Suosiiko vauva sitten toista vanhempaansa? Tuoko tämä ilon aiheensa tai harmituksensa herkemmin toisen vanhemman tiettäväksi? Pyrkiikö hän useammin jomman kumman vanhemman syliin tai seuraan?

Jos vauva suosii toista vanhempaansa, on tämä isä.
En koe tämän olevan kummankaan meistä syytä tai ansiota.
Vauva saa kanssamme ollessaan molemmilta yhtälailla aktiivista huomiota, tosin hieman erilaista riippuen kummankin tavoista hoitaa vauvaa. Isän kanssa ollaan kuitenkin käytännön syistä sen verran vähemmän, että tämä kieltää harvemmin päivän aikana ja on hyvissäkin asioissa harvinaisempaa herkkua.

Vauvan suhtautumiseen voi vaikuttaa se, että isä tekee töitä kotona, on useita tunteja vauvan kanssa jokaisena päivänä eivätkä työmatkat vie aikaa päivästä käytännössä koskaan vaan isä on saatavilla heti työpäivän päätyttyä ja tälle käydään vilkuttelemassa ajoittain työpäivän aikanakin. Jos vauva oppii uuden taidon tai onnistuu jossain hienosti, isä voi käydä kurkkaamassa tilanteen ja palaa sitten töidensä pariin.

Vauva vaikuttaa ihan tasapainoiselta, haastavahkolla temperamentilla varustetulta, mutta johdonmukaisesti tunteitaan ilmaisevalta, tasaisesti kehittyvältä ja uusia asioita innolla opettelevalta lapselta.
Että tuskinpa on menty ihan metsään.

Minusta lastenhoitomme on järjestetty tasapuolisesti ja molempien tarpeita kuunnellen.
Päivisin jaettu vastuu  on ollut hyvä ja koen sen keventäneen huonosti nukuttujen
öiden tuomaa väsymystä ja vähentäneen uupumisen sekä turhautumisen riskiä.

L on sanonut olevansa myös tyytyväinen järjestelyyn ja ennen kaikkea pitävänsä sitä oikeudenmukaisena.
Toki kumpikin meistä voisi varmasti tehdä enemmänkin itselleen mieluisia harrastusasioita, mutta pienen lapsen perheessä vanhempien menot ja ajankäyttö joutuvat usein joksikin aikaa väistymään osittain.
Se on normaalia ja uskon meidän molempien sopeutuvan koko ajan paremmin tilanteeseen.

Ja hei, koska isät ovat minusta ihana asia ja voimavara lapselle, olen tosi onnellinen osallistuvasta, oikeudentuntoisesta ja tasa-arvoiseen vanhemmuuteen pyrkivästä aviomiehestä.

Kaksi ykkösvanhempaa, uhka vai mahdollisuus?

(Kuvaaja M. Lehtisalo)

Saksankielinen rakkaudentunnustus ja lopun ajan sillisalaatti

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Rakkaus & suhteet, Syvällistä 9 kommenttia

Kiitos blogitunnustuksesta sekä haasteesta kuuluu lounalle, Rosannalle ja kultahillokalalle. 

Koska olen tähän haasteeseen vastaamisessa armottomasti jälkijunassa, jätän haasteeseen vastaamisen ikään kuin vapaaehtoiseksi ja -muotoiseksi. Jos siis innostut tarttumaan haasteeseen omassa blogissasi, ole hyvä!

Vastaan itse myös rennolla otteella, sillä moni on varmasti lukenut jo lukuisia vastauksia samaan haasteeseen.
Jos jotakuta lukijaa kiinnostaa, millaisten blogien pariin palaan aina uudestaan, palstani sivupalkista löytyy melko kattava lista, jota päivitän aina kun muistan.

——————————————————————-

Iloa elämään

Haasteessa pyydettiin pohtimaan asioita, jotka tuovat iloa tällä hetkellä. Olen aina ollut hieman kaamosväsymykseen, jopa kevyeen (kaamos)alakuloisuuteen taipuvainen. Vaikka päivät ovat jo hieman pidentyneet, saa päivisinkin usein vallitseva harmaus yhdessä univelan kanssa olon ajoittain hyvin nuutuneeksi. Joten koko ajan lisääntyvä valo ja aurinkoiset päivät piristävät.

En oikein osaa laiskotella. Toki jokusen tunnin voisi vain olla, jos vaan pystyisi, muttei päivätolkulla. Jos en tee mitään, oloni on tukkoinen, vetelä ja huonolla tavalla aikaansaamaton. Partion pääsiäisleirin suunnittelu, blogiin liittyvät projektit ja hiljalleen etenevät kotipuuhat pitävät mielen virkeänä ja kiven vierimässä.

Kaikki kevätjutut innostavat. Kukkarintamalla tulppaanit ovat kierroksessa tällä hetkellä ja helmi-maaliskuussa vuoroon astuvat keltaiset krookukset sekä peruna- ja tavalliset narsissit. Kevääseen liittyviä onnea tuovia asioita ovat myös pääsiäiskoristeluiden sekä vauvan ensimmäisten oikeiden syntymäpäivien suunnittelu.

Hyvinvointi

Itsestään huolen pitäminen muista huolehtimisen ohella on ajankohtaista tällä hetkellä ja tuottaa tyytyväisyyttä. Urheilu, kehon kuivien kohtien kookosrasvaaminen, ihanan kliinisellä tuoksulla höystetyn liian kalliin lahjarasvan (en kerro, mitä se maksoi, ettei HelloAochia ärsytä! 😉 sipaiseminen kasvoille ja saunassa venyttely ja rauhoittuminen tuovat voimaa ja hyvää oloa. Nämä yhdistettynä pääpiirteissään terveelliseen ruokavalioon vastannee myös kysymykseen siitä, miten pidän itsestäni huolta.

Kirjallisuus ja musiikki

Myös viittä suositeltavaa ja kenties myös omaa suosikkikirjaa ja yhtyettä kysyttiin, joten täältä pesee: Mieleenpainuvia kirjoja ovat olleen muun muassa Antoine de Saint-Exupèryn Pikku Prinssi,
Guy Gavriel Kayn Tigana-sarja, Leena Lehtolaisen Jonakin onnellisena päivänä,
J.R.R Tolkienin Taru Sormusten herrasta ja Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär.

Suosikkiyhtyeitä ja -artisteja vuosien varrella ovat olleet ainakin Linkin Park, Apulanta,
Scandinavian Music Group, Maija Vilkkumaa ja PMMP. Kuuntelen musiikkia pääsääntöisesti laulettuna lyriikkana en niinkään musiikkina, kenties epämusikaalisuudestani johtuen?

Tarpeellisimmat

Entäpä viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin?
Ainakin ihmiskontaktia, oli se sitten vauvan kanssa touhuamista, miehen sylissä lepäilyä,
kavereiden kanssa kahvittelua tai harrastustouhuja. 
Uni on noussut rikkonaisten öiden vuoksi koko ajan keskeisempään asemaan
ja siksi se pääsee listalle eikä ruokaakaan sovi unohtaa. Syöppö mikä syöppö! 

Jotain luovuuteen tai kauneuteen liittyvää haluaisin tehdä päivittäin:
Kirjoittaa, valokuvata, piirtää, tehdä kollaaseja, sisustaa tai tehdä asetelmia. Blogin pitäminen liittyy luontevasti ja kiinteästi myös tähän osa-alueeseen elämässäni, jatkuvan puuhailemisen tarpeen lisäksi.

Kaipaan myös jotain mitä odottaa, oli se sitten viikon, kuukauden tai vuoden päässä häämöttävä asia. 

Sapuskaa!

Ja nyt päästään lempiaiheeseeni eli ruokaan ja viisi lempiruokaani ovat tällä hetkellä:
Halloumsalaatti, soijarouhelasagne, pinaattikeitto kananmunilla, uunijuurekset sekä vuohenjuustopasta.
Ja suosikkijälkiruokia ovat letut, oikein kaneliset korvapuustit, juustokakut, pannacotta, mehukas omenapiirakka… äh, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Nopein reseptini, kun aikuisilla tai lapsilla on nälkä olisi ”kunnon ruokana” varmaankin kasvishernekeitto ja ruisleipä, mutta en tiedä, onko se resepti. Myös fetasalaatti on aika nopea tehdä. Välipala ja/tai jälkiruokapuolelta pannukakun saa tehtyä todella vähällä vaivalla ja nopeasti samoin kuin kevyen rahkan.

Laatikon ulkopuolella

Haluaisin matkustaa:
 Kööpenhaminaan, koska en ole koskaan käynyt Kööpenhaminassa
ja haluaisin kurkistamaan sisustus- ja ravintolatarjontaa

Vanhaan Porvooseen hakemaan Brunbergiltä lakuja ja marmeladia,
Riimikkoon täydentämään nukkekodin irtaimistoa ja hypistelemään ihania leluja
sekä katsastamaan pitkästä aikaa kirkon ja käsityöpuoteja.

Uudestaan Lontooseen, sillä teini-iän kierroksella ostokset ja muut huvitukset veivät voiton
museo- ja kulttuuriannista. Voisi siis tehdä hieman aikuisemman reissun sinne.

Tallinnaan kerrankin kunnon museo-, hemmotteluhoito- ja ravintolasuunitelman kanssa
ja kiertää kaupungista enemmän kuin pari katua vanhasta kaupungista ja kokea muutakin kuin sinällään pelottavuudessaan mieleenpainuvan keikkumisen kirkon katolla.

Johonkin kaupunkiin Suomessa, johon en ole vielä tutustunut kunnolla.
Ainakin Hanko ja Rauma saattaisivat kiinnostaa. Lähiseutumatkailu kunniaan!

Minä ite

Kuvailisin itseäni tunteelliseksi, empaattiseksi, uteliaaksi, kärsimättömäksi,
nopeasti innostuvaksi ja kiihtyväksi, puheliaaksi ja ulospäin suuntautuneeksi, rasittavan pikkutarkaksi,
vaativaksi ja kriittiseksi sekä hellyyden- ja läheisyydenkipeäksi. Pidän itsessäni eniten vieraanvaraisuudestani
ja vähiten siitä, miten kokonaisvaltaisesti loukkaannun ja suutun.

Unelmoin omakotitalosta, jonka saisin laittaa omannäköiseksi pikkuhiljaa ja kierrätyskalusteita keräten, valmistumisesta ja mielekkään työpaikan ja -yhteisön löytymisestä, vanhempien lyhyestä kahden keskeisestä irtiotosta arjesta, tatuoinnista ja vahvemmasta, kiinteämmästä kehosta.

Suurta filosofista pöhinää

Olen ehkä huonoin elämänohjeiden antaja ikinä, mutta tulkoot tässä sitten muutamia:

Ole armollinen itsellesi, mutta älä oikeuta sen varjolla toimintaa, joka todellisuudessa
estää sinua saavuttamasta tavoittelemiasi asioita. Jos haluat olla hyvässä kunnossa, armollisuus ei tarkoita jatkuvaa mässyttelyä ja liikkumattomuutta tai jos tavoittelet säästöä, stressin poistamisen varjolla rahojen tuhlaaminen ei ole paras tapa armahtaa itseään.

Useimmiten kun tuntuu siltä, ettet jaksaisi lähteä liikkumaan, ystävän juhliin,
ulos kävelylle tai sukulaisten luokse, olet lopulta onnellisempi kun lähdet siitä huolimatta.

Kun olet toipumassa ohimenevästä taudista, käy suihkussa, harjaa hampaat ja hiukset ja pukeudu heti kun vain suinkin jaksat. Avaa ikkuna tai käy vaikka viemässä roskat että saat raitista ilmaa. Olo paranee hetkessä!

Unelmahöttöä

Suurin unelmani olisi varmaankin elää pääpiirteissään terveenä rakkaiden ihmisten ympäröimänä
ja osata nauttia arjesta sekä pienistä asioista.
Tärkeimpiä asioita elämässä ovat mielestäni rakkaus, terveys ja ilo.

Vinkkinä kauniiseen kotiin korostaisin persoonallisuutta ja itsensä kuuntelemista. Kotiin on vaikea luoda yhtenäistä ilmettä ja kotoisuutta, jos kopioi ideansa täysin jostain ulkopuolisesta lähteestä. 

Ja tietysti turhasta roinasta (jokaiselle eri asia) on hyvä hankkiutua eroon, tavaroilla tulisi olla oma paikkansa ja ne kannattaisi palauttaa paikalleen heti käytön jälkeen. Näin siivotessa täytyisi hankkiutua eroon vain liasta,
ei kannella tuntikausia tavaroita pitkin asuntoa.

Lopun  ajan sillisalaatti

Elämäni paras päivä on ollut hääpäivämme.
Paljon rakkaita ihmisiä ympärillä, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, kaunis kampaus, meikki ja puku…
Ja sai olla huomion keskipisteenä yhdessä miehen kanssa,
joka tosin ei kuulemma niinkään nauttinut kaikesta huomiosta. 

Kysymykseen siitä, mitä pelkään voisin vastata sotaa, rakkaiden menettämistä tai vakavaa sairautta, 
mutten todella pelkää mitään. Ehkä uskoni siihen, että elämä kantaa, asioilla on tapana järjestyä ja että lähes kaikkeen voi vaikuttaa tekemällä työtä ja näkemällä vaivaa. Ja jos asia on oman vaikutusalueen ulkopuolella, ei siitä kannata hermoilla etukäteen.

Paras lastenkasvatusvinkkini olisi ehkä Muumien lastenkodin johtajatarta lainaten:
”Kuri on kaiken A ja O, asettukaa riviin pituusjärjestyksessä, heti paikalla, hop hop!”
Ja en todella tiedä.

 

 

Kotityöfilosofiaa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Muu koti 2 kommenttia

Meillä on yleensä perussiistiä, ei mitenkään putipuhdasta, mutta pahimmat möhnät siivotaan heti
ja tavarat pyritään pitämään omilla paikoillaan. Mutta sitten on sellaisia päiviä kuin tämä maanantai.

Eilen viiletettiin tukka putkella paikasta toiseen ja välissä pyykättiin ja tiskattiin.
Kun tulimme neuvolasta aamulla, lajitteluaan odottivat eilinen treenikassi (hyvät hajut!),
vauvauintitavarat, kaksi koneellista puhdasta pyykkiä ja läjä puhtaita tiskejä. Sängyt olivat petaamatta, koska en ehtinyt pedata niitä ennen neuvolaa. Eilisessä vaatekriisissä hylättyjä asuja piti palauttaa kaappeihin.
Myllätessäni vauva seuranani asuntoamme taas perussiistiksi tein muutamia positiivisen ajattelun harjoitteita:

Kauniit astiat tuottavat enemmän iloa kuin rumat astiat – myös likaisina tiskialtaassa.

Makuuhuoneeseemme mahtuu maksimissaan 140 cm leveä sänky ja se tuntuu ajoittain ahtaalta
kahden aikuisen, vauvan ja kolmen eläimen tarpeisiin. Mutta toisaalta päiväpeiton levittäminen tämänkin
kokoiseen sänkyyn on ankeaa ja vaivalloista. Onneksi ei siis ole isompaa sänkyä!

Kun lajittelee kerralla jättikasan pyykkiä, tulee koreja ja kaappeja avattua harvemmin
kuin jos lajittelisi jokaisen koneellisen erikseen. Ajan, vaivan ja kaappien säästöä.

Myönnän, hieman epätoivoista.
Mutta kohta on sentään taas siistiä.