Maanantaiterapiaa eli Huvikumpupäivä

Hoitovapaalla maanantai ei tunnu ihan niin tuskalliselta päivältä kuin työelämäaikoina, mutta kyllähän siinä on eroa, jaetaanko päivän lastenhoidot puoliksi vai onko mies töissä ison osan päivästä. Olenkin usein järjestänyt maanantaille jotain puuhaa: Lähtenyt hoitamaan asioita kaupungille, tehnyt ratasajelun koirapuistoon, kutsunut kahvivieraita tai suunnannut johonkin tapahtumaan.

Olen pitänyt laskun arkiviikkoon pehmeänä myös kotitöiden osalta eli tehnyt vain välttämättömimmät ja jättänyt isotöisempiä ja enemmän aikaa vieviä hommia suosiolla tiistaille.

Maanantait ovat tiukkapipoiselle ja tehtäväorientoituneelle äidille hermolepoa ja taaperokin tuntuu tykkäävän päivästä, jolloin kissoja saa syöttää levittämällä naksut keittiön lattialle ja katsomalla, kuinka kissat syövät nappulansa yksitellen.

Jos pysyttelemme koko päivän kotosalla, voi ottaa ylimääräisiä torkkuja aikuisten sängyllä äidin vieressä, istua parvekkeen arkulla narskuttelemassa hampaita ja levitellä lelujaan ja kirjojaan vielä tavallistakin vapaammin. Uskon ”Huvikumpupäivän” olevan molemmille hyväksi, mutta pääkoppani ei valitettavasti kestäisi huvikumpumeininkiä jokapäiväisenä ilmiönä. Ja kyllä eläimetkin pitävät ylimääräisistä leikki- ja rapsutustuokioista.

Tänään ajattelimme jälleen pyhittää päivän ihmettelylle ja iloa tuoville asioille, hypätä Helsinkiin päin menevään junaan, käydä taidenäyttelyssä ja kahvitreffeillä sekä hoitaa muutamia postiasioita. Helsingin reissulta saamme kenties kuvia välillä muualtakin kuin näistä tutuista nurkista.

Ihanaa alkavaa viikkoa ja mahdollisimman rentoa maanantaita kaikille!

 

5+1 syytä miksi ei kannata nukkua päiväunia

Oikeastihan päiväunet ovat uusimpien tutkimusten perusteella, oikean mittaisina, terveellisiä aikuisellekin ja pienet torkut parantavat keskittymiskykyä ja oppimista sekä laskevat verenpainetta.

Harmillista kyllä, ne kerrat kun olen kokenut virkistyneeni päiväunista voi laskea yhden käden sormilla, kun taas oloa huonontaneita torkkuja on tullut otettua kymmeniä, ellei peräti satoja. Mistä päästään syihin, joiden vuoksi kaikkien ei (ehkä sittenkään) kannata ottaa niitä päiväunia:

1) Kun herää päiväunilta on vihainen siitä, ettei saanut nukkua yhtä soittoa kellon ympäri. Murisee, haastaa riitaa epäolennaisuuksista, syyttää herätyksen kurjuudesta kaikkia ympärillä olevia. Pahimman raivon saa luonnollisesti tuta se henkilö joka erehtyy muistuttamaan ketjutorkuttajaa illalle sovitusta menosta tai herättämään ennalta sovittuun aikaan.

2) Kahdenkymmenen minuutin torkut ovat urbaanilegenda.
”Nukun vartin” päättyy joko siihen ettei asuinkumppani lupauksestaan huolimatta raaski tai uskalla (katso kohta yksi) herättää nukkujaa tai tämä torkuttaa unesta sekavana herätyskelloa uudestaan ja uudestaan sillä lopputuloksella että nukkuukin kaksi tai jopa viisi tuntia. Herätessä asunto on sekaisin ja aiotut kotityöt tekemättä. Seuraavan päivän tentin kirja on avaamatta ja posti, josta piti hakea paketti, on mennyt kiinni tunti sitten.

3) Urheilun voi unohtaa päivätorkkujen jälkeen.
Lähteminen on helppoa kuin tuoreesta asfaltista irrottautuminen eikä edes alkavassa superflunsassa urheileminen tunnu yhtä tukkoiselta: Kolmisen kertaa tänä aikana kun olen käynyt säännöllisesti liikkumassa olen erehtynyt nukahtamaan hieman ennen aiottua urheilusuoritusta ja tekeminen sen jälkeen on ollut kamalaa.

4) Järki on ihan seis.
Mitä tulee aiemmin mainittuun keksittymis- ja oppimiskykyyn, saattaa ”virkistävien päiväunien” jälkeen lukea samaa lausetta lukuisia kertoja saamatta siitä mitään otetta. Eikä normaalissa arjessa tarvittavassa toiminnanohjauksessakaan ole kehumista:
Nukahdin tänään taaperon kanssa puolentoista tunnin päiväunille. Sen jälkeen pakkasin kiireessä eripariset alusvaatteet, kiskoin pikkuhousut väärin päin jalkaan, selitin auringon paistavan suoremmin illalla, vaikka tarkoitin päinvastaista ja totesin ettei se haittaa jos crossingista myöhästyy muutaman tunnin (minuutin).

5) Illalla ei enää saakaan unta ja puuhailee kaikkea, mitä olisi pitänyt ehtiä tehdä
liian pitkiksi venähtäneiden päivätorkkujen aikana. Sillä seurauksella että seuraavana päivänä kaipaa taas päiväunia ja kenties nukkuu taas liikaa eikä saakaan illalla unta…

+ 1 Seksiä samana päivänä, kun on nukkunut päiväunet?
Tukkoisella ololla, koko ajan nälkäisenä, vihaisena, ärtyneenä ja väsyneenä: Ei kiitos.

Auttavatko päiväunet teillä väsymykseen
vai sotkevatko ne aikataulut ja unirytmin
sekä pahimmillaan käynnistävät sotatilan kotona?

 

 

Suvivirsi

Viime vuosina on tuntunut oudolta, etteivät vuotta ole enää rytmittäneet koulun tai opiskelupaikan kevätjuhlat. Oma lukiotaipaleeni päättyi vuonna 2008 enkä siltikään ole vielä täysin tottunut siihen, ettei kesän alkamista juhlistetakaan enää sisään kannetuin koivuin, kesäaiheisin lauluin, useimmiten pitkäpiimäisin puhein ja uurastuksesta tai loppukiristä jaetuin stipendein. Tässä (ja monessa muussakin asiassa) kahdentoista vuoden koulutaival, (johon voisi toisaalta lisätä myös vajaan vuoden yliopistolla ja vuoden ammattikorkeakoulussa) verrattuna neljään tai viiteen vuoteen sen jälkeen on ollut ilmeisen pitkä ja merkityksellinen aika.

Sittemmin lähes joka vuosi on ollut jonkun ylioppilasjuhlat tai peruskoulun päättäjäiset, joita on saanut juhlistaa kukin, kakuin ja puhein. Eilen vietimme mukavan iltapäivän ja alkuillan erään viehättävän, tuoreen ylioppilaan juhlissa. Paikalla olivat myös miehen vanhemmat ja kaksi pojan kummeista, joten sylejä ja seuraa pihalla temmeltämiseen löytyi niin, ettemme joutuneet miehen kanssa vuorottelemaan koko ajan hoitovastuusta. Se oli eittämättä luksusta!

Juhliinlähtörutiinimme ei ole vielä ehtinyt hioutua lapsiperheyhteensopivaksi, sillä itsensä juhlakuntoon laittamisen ja miehen patistamisen lisäksi piti pakata mukaan vielä hoitolaukun sisältö, pukea lapsi ja estää tätä tekemästä tuhojaan. Aamupalahan siinä hötäkässä jäi väliin ja taisin syödä palan jos toisenkin voileipäkakkua, kun viimein pääsin käsiksi kahvipöytään.

Onneksi hiusten laittamiseksi riitti tällä kertaa niiden värjääminen edellisenä iltana, harjaus aamulla ja hiuspannan sujauttaminen päähän. Pitkien hiusten kanssa kuivatusrumba, harjaus ja edes jotenkin siistin sukkanutturan taisteleminen paikalleen oli riittävän tuskallista, hiostavaa ja ärsyttävää ilman jatkuvia keskeytyksiä ja vessanpönttöön meikkituotteitani heittelevää taaperoakin!

Tätä kesää odotan ja elän sekä innostunein että haikein mielin. Kesä tuntuu hujahtavan aina ohi niin nopeasti ja kesän lopulla häämöttää opiskelujen jatkaminen, jota odotan ristiriitaisin tuntein. Jännitän omaa jaksamistani, aikataulujen järjestämistä, lapsen pärjäämistä päiväkodissa, taloudellista tilannettamme, hyvään vauhtiin päässeen liikuntaharrastukseni sovittamista työ-koulu-perhepalettiin jatkossa sekä lukuisia muita asioita.

Toisaalta kesästä tulee varmasti mainio. On aikaa, joskin ei liiaksi asti rahaa, reissata: Ainakin julkisilla kuljettaviin paikkoihin pääsee halvalla eikä tarvitse miettiä kesätöiden aikatauluja. Saa kokea sekä perinteisiä että uusia kesäkuvioita lapsensa kanssa, nyt kun hän ei ole enää täysin avuton, vatsakivuista jatkuvasti kitisevä ja suurimman osan päivästä syömiseen käyttävä pötkylä.

Täytyy kaiketi vain unohtaa huolet hetkeksi ja keskittyä nauttimaan yhteisestä ajasta. Ja silloin kun oikein ottaa päähän, voi ajatella, että muutaman kuukauden päästä joku muu on vastuussa lapsen töllöntöiden valvomisesta neljästä kuuteen tuntiin päivässä, ainakin neljänä päivänä viikossa.

Hieron siitepölyn kiusaamia silmiäni ja nenääni. Ulkona rämisee räkättirastas. Olen ihan yksin kotona ja harkitsen Suvivirren soittamista Youtubesta ja sen laulamista nyt, kun kukaan ei ole pyörittelemässä silmiään.

Se on kesä nyt!

 

Kestikievarin tyttö

Kävimme torstaina sulkemassa taas yhden hallitusvuoden sipoolaisessa kestikievari Lampetaksessa. Ajoimme paikan päälle läpi vehreääkin vehreämmän maalaismaiseman, jätettyämme pojan touhuamaan loppuillaksi vanhempieni hoiviin.

Perillä odottelimme että saisimme koolle suurimman osan seurueestamme ja kurkistelimme kanoja ja kukkoja sekä rapsuttelimme lampaita ja karitsoja aikamme kuluksi.

Sisällä meidät otettiin vastaan tervehtimällä jokainen erikseen kätellen. Kestikievarin sisustus oli kokoelma kaikkea vanhaa ja hyllyillä oli kymmenittäin asioita, jotka olisin ottanut itselleni onnesta ymmyrkäisenä, jos se olisi ollut mahdollista.

Virallisen kokousosuuden jälkeen pääsimme ruoan kimppuun. Ruoka oli hyvää, erittäin perinteistä ja tavallista sekä täyttävää sapuskaa tilliperunoineen, paisteineen, savukaloineen ja sienimuhennoksineen. En yleensä välitä kotikaljasta, mutta Lampetaksen kotikaljaa uskallauduin jopa juomaan lasillisen.

Kahvit ja kakku oli katettu salongin puolelle ja siirryimme vatsat täynnä siemailemaan vielä muutaman kupin kuumaa ja syömään marjakakkua. Kello oli jo yli yhdeksän, joten kiitoksien sekä pieneen puotiin kurkistamisen jälkeen oli aika hypätä autoon, lähteä hakemaan uninen lapsi kyytiin ja viedä tämä varoen jatkamaan uniaan omaan sänkyynsä.

Asuksi valitsin jotain miljööseen hieman nykyrytkyjä paremmin sopivaa. Tilasin joitain vuosia sitten Etsystä kerralla reilumman paketillisen vintagemekkoja ja ne ovat olleet kovassa käytössä, päästyään ensin läpi epäluuloisen tullivirkailijan syynistä. Tämäkin kirurginvihreä rusettimekko on samaisen tilauksen peruja.

Mustavalkokuvassa asusteena toimii partion kokoustilamme upouusi mattopiiska, joka hankittiin kestikievarin käsityöpuodista. Lapset olivat piiskanneet ”Kolon” räsymattoja niin innolla, että vanha mattopiiska oli aivan säleinä.

Uutta partiosyksyä ja matonpiiskaussessioita odotellessa!

 

Pitkästä aikaa: Päivän asu

Jätkänpätkä on pitänyt äitinsä enenevissä määrin kiireisenä. Jotain vaatetta on tullut luonnollisesti puettua päälle joka päivä, mutta kuvia asuista ei ole tullut räpsittyä.

Pääasiallisina vaatekappaleina ovat toimineet erilaiset kesämekot, joissa on tullut liihoteltua pitkin poikin Keravaa. Hameiden ja mekkojen ystävänä olen ottanut kaiken ilon irti siitä, ettei ulkolämpötila enää pakota käyttämään sukkahousuja jalkaparkojen suojana.

Yksi kesäsuosikkini on eittämättä tämä perhoskuvioinen, keveä, lähes polvipituinen mekko,  joka peittää reidet, on helppo pukea, ei hiosta ja imetyskin sujuu sen kanssa vaivattomasti.
Kun asuun lisää pikaisesti perhosista värinsä saaneet sydänkorvakorut, vaaleanpunaisia kirpputorilta ostettuja helminauhoja ja muutama haaleanvaaleanpunaisen rannekorun, päivän touhut voivat alkaa.

Tiedättekö muuten, miten nuo keittiössä otetut kuvat on saatu aikaiseksi?
Ikean lasisen spagettipurkin päälle banaanin avulla tuettu järjestelmäkamera kuulostaa varmasti erittäin hyvältä kuvaustekniikalta? Miehellä ei vain tänään hermorakenne kestänyt riittävän pitkällisesti asukuvien ottamisprosessia, joten täytyi improvisoida. Heh.

Mahtavaa päivää kaikille!
Toivottavat rouva Perunapää & Co.

 

Kyläilyä, retro-pyöränistuin ja hikitrikoita

Joskus aiemmin kirjoittelin jo siitä, miten hoitovapaallakin voi olla kalenteri tupaten täynnä kaikenlaista: Täyttyyhän se, kun antaa täyttyä.

On pieniksi ja käyttämättömäksi jääneiden (lue epämieluisten) lastenvaatteiden kaupittelemista eteenpäin, partiosähköpostien lähettelyä (eikö se koskaan lopu?), blogihommia ja syksyn opiskeluihin liittyviä juoksevia asioita, pakettien hakua, kirjaston kirjojen uusimista, ylioppilasjuhlavaatteiden kanssa panikoimista…

Tällä viikolla kalenteri on täynnä mieluisia vieraita. Maanantaille, keskiviikolle ja perjantaille on sovittu kyläilyä. Tiistaina hikoiltiin ja ähkittiin poikkeuksellisen ankarasti crossingissa, kiitos kympin äkkirykäisyn jumittamien jalkalihasten. Torstaina vuoden rupeama partiolippukunnan hallituksessa päätetään syömällä (toivottavasti) hyvin ja ilman lasta. Perjantaille osuu myös miehen työmeno ja lauantaina juhlitaan perhetutun lakkiaisia.

Ja totta kai päätin muuttaa olohuoneemme järjestystä maanantaina, aikaisemmin sovitun suurehkon siivousurakan lisäksi. Tunnollisena lapsemme orastavan uimataidon vaalijana raahauduimme eilen myös hytisemään Keravan uimahallin naurettavan kylmävetiseen lastenaltaaseen. En tiedä, kumpi oli enemmän kananlihalla, äiti vai lapsi. Mutta urheasti polskimme ja saunoimme ja polskimme lisää, kunnes olimme lämpimiä, nälkäisiä ja kypsiä päiväunille.

Tänään poljin kuntoklubille, ensimmäistä kertaa lapsi pyörän tarakalla omassa istuimessaan keikkuen. Sekä lastenistuimen kanssa polkeminen että pysähdys lapsiparkissa sujuivat hyvin. Istuimen saaminen tarakalle asti kesti useamman viikon. Saimme sen varaston perukoilta appivanhemmilta, joten istuin vaati pesun ja ajan haalistaman värinsä vuoksi myös uuden maalipinnan. Istuin koetettiin ensin maalata keltaiseksi, mutta lopputuloksena oli harmaa istuin, joka oli täynnä keltaisia valumia. Onneksi sentään musta automaali tarttui ja sen kuivuttua istuin saatiin pultattua paikoilleen.

Pukuhuoneessa lasta viidettä kertaa pukukaapista ulos nostaessani huomasin toisen treenitopeistani purkautuvan. Myös urheilutrikooni ritisevät ajoittain uhkaavasti. Peppusauman ratkeamista odotellessa.

Käyn urheilemassa kahdesta neljään kertaa viikossa, joten treenikamppeet kaiketi kuluvat auttamattomasti. Erityisesti uudet urheiluliivit ovat ostoslistalla. Hyvät ja tukevat urheiluliivit kun ovat välttämättömät, jos mielii liikkua kivutta edes tällaisten keskikokoisten tissien kanssa ilman kipeytyneitä maitorauhasia.

Mutta kyllä hieman erikoisemmat, parempilaatuiset urheiluvaatteet ovat alkaneet kummasti kiinnostaa. Alemmassa kollaasissa olevat treenipöksyt tilasin sovitettaviksi, kun sattuivat olemaan alennuksessa. Jos ne pysyvät jalassa ja tuntuvat hyviltä, ne saattavat pian täydentää treenivaatevalikoimaani.

Että sellaista tänne arkitohinaan.
Mitäs teille?

 

Neljätoista kuukautta!

Perheemme nuorimmalla jäsenellä on ikää 14 kuukautta ja onkin hyvä käydä taas hieman läpi sitä, mitä tyyppi nykyään osaa ja mistä hän pitää.

Kuutti osaa:
Kävellä sujuvasti erilaisissa maastoissa. Vain kaikista jyrkimmät korkeuserot, ylä- ja alamäet sekä kivikot tuottavat enää hankaluuksia.
Pikakävellä/juosta. Erityisesti iltaisin juostaan ympäri asuntoa, heilutetaan käsiä villisti, nauretaan ja sähistään. (Tulee valitettavan elävästi mieleen taannoisesta Ylen lastenohjelmasta sääski-pahikset.)
Taputtaa, vilkuttaa, antaa pusuja, silittää ja halata, joko pyynnöstä tai lisääntyvässä määrin oma-aloitteisesti oikeissa tilanteissa

Avata ovet, joihin ylettyy. Sytytellä ja sammutella valoja. Käynnistää ja avata iPadin ja puhelimemme.
Kiivetä tuolille/laatikolle/keittiötikkaille ja niiltä esimerkiksi ruoka- tai työpöydälle. Uusimpia kiipeilytaitoja ovat tikkaiden kiipeäminen ja leikkipuiston kiipeilyverkosta selviäminen.
Pestä pyykkiä. Tai oikeammin avata ja sulkea pyykinpesukoneen luukun, säätää pesuohjelmia, laitta koneeseen virran ja käynnistää koneen. Pesu- ja kuivausohjelmat eivät vain vastaa sisällä olevien pyykkien tarpeita.
 Tehdä pieniä askareita pyydettäessä: ”Tuo Hertan hihna/rintakumikotelo/äidin kenkä/isin laukku/pyyhe” tai ”Vie paita pyykinpesukoneeseen/lehti isille/ kastelukannu parvekkeelle” tai ”Laita lelut koriin”

Kuutti ymmärtää:
Keskeisimpien ruumiinosien nimet ja paikat: Osaa pyydettäessä mm. ”Laittaa pään tyynyyn” ja ”Ruoan suuhun”, ”Kurkata napaa” ja ”Laskeutua pylly edellä”.
Helppoja kysymyksiä kuten: ”Missä Hertta/isi/napa on?”, ”Minne Vanja meni?” tai ”Mennäänkö syömään?”
Pyytää vanhemmilta apua esimerkiksi purkkien avaamiseen, ovien avaamiseen, sängylle nousemiseen ja muuhun vastaavaan. Välillä tulee kommunikaatiokatoksia, mutta aika hyvin viesti saadaan perille.

Hauskoja leikkejä ovat:
Hippaleikki eli se, että joku jahtaa, ottaa välillä kiinni, kutittaa tai hassuttelee ja sitten mennään taas uudestaan karkuun
– Puhelimeen/iPadiin tms. kuulokkeiden kiinnittäminen ja niiden ottaminen pois. Kaikki, missä on johto, kiinnostaa samoin kuin näppäimistöt. Myös puhelimeen ”puhuminen” alkaa hiljalleen kiinnostaa.
Kirjojen lukeminen on kivaa, joskin kiinnostus säilyy pidempään vain otollisilla hetkillä puuhaan tartuttaessa
Siivoaminen ja ruoanlaitto: Leikkikeittiöllä kokataan ja imurilla, rikkaimurilla, lattialuutulla, vessan lattiankuivauslastalla, tarraharjalla ja keittiörätillä huidottaisiin ja heiluttaisiin niin paljon kuin vanhemmat sallivat

Ruoka, juoma ja uni:
Lähes kaikki ruoka uppoaa ja itse syödäänkin kohtuullisen siististi. Keittoruokien syöminen on aika hankalaa ja sotku on taattu. Muiden lautasilla oleva ruoka kiinnostaa edelleen ja aina pitää varmistaa, josko muiden ruoka olisi parempaa.
Juotavaa tarjoillaan nokkamukista ja rinnasta: Ennen päiväkodin aloitusta olisi tarkoitus molempien mukavuuden nimissä lopettaa imetys.

Päiväunia nukutaan yhä useammin vain yhdet päivässä, mutta ne saattavatkin kestää pari tuntia, tosin vain kopassa/rattaissa, missä kevyemmän unen vaiheessa voi lykätä hieman vauhtia ja saada taaperon takaisin uneen. Sängyssä ilman ”uniapuja” unet kestävät liian vähän aikaa, yleensä alle tunnin.
Illalla mennään nukkumaan joko nopeasti aikuisen kanssa tai muutaman minuutin karjunnalla yksinään. Yöunet kestävät kahdeksasta kuuteen. (Vaikka nukkumaan mentäisiin yhdeltätoista, lapsi herää kuudelta, mutta erittäin vihaisena, joten unille mennään kohtuullisen aikaisin.) Yhdentoista ja kolmen aikoihin havahdutaan monina öinä kitisemään, mutta lähes aina myös nukahdetaan uudelleen omin avuin.

Tärkeitä asioita:
Vanhemmat – kumpikin tasapuolisesti. Yleensä ollaan enemmän isän kimpussa, mutta tämä johtunee hoitojärjestelyistämme. Ollessani pidemmän aikaa poissa, kuten kuluneena viikonloppuna Naisten Kympillä, tuli kotimatkalta soittamani puhelun jälkeen kuulemma itku ja hätä ja minua täytyi tulla alaovelle vastaan.
Isovanhemmat ja muut läheiset aikuiset. Usein tulee itku kun erotaan tai tavataan liian pikaisesti. Rakkaat myös tunnistetaan kuvista ja näiden kuvat kiinnostavat.
Osallistuminen kaikkeen puuhailuun kuten kotitöihin. Hermo menee, jos ei saa olla mukana.
Lemmikit, varsinkin Hertta. Ne ovat hauskoja ja kiinnostavat, mutta lapsen touhotus ei vielä niinkään kiinnosta eläimiä.

Täytyy sanoa, että lapsen kasvaessa koko ajan enemmän näkee, millainen persoona lapsemme oikeasti on. Millaiset sosiaaliset taidot hänellä on, kuinka aktiivinen hän on päivän mittaan, kuinka säännölliset rytmit hän tarvitsee, kuinka kauan hän jaksaa keskittyä…

Sanoisin näin 14 kuukauden perusteella ja hyvin tiivistetysti että lapsemme on:
Herkästi innostuva, kohtuullisen reipas ja rohkea sekä herkästi muihin ihmisiin kontaktia ottava. Mutta hyvin itsepäinen ja vahvalla omalla tahdolla varustettu lapsi, joka myös tuo toiveensa äänekkäästi tiettäväksi.

 

Materialismiahdistus

Keltaisen hulluuden lisäksi minua on riivannut viime päivinä pakonomainen tarve ostaa jotakin. Ja silti en oikeasti tarvitse yhtään mitään. Selailen verkkokauppoja kummallisen pakko-oireen tavoin, täytän ostoskoreja ja poistun ostamatta mitään.

Erityisesti lastenvaatteet kuumottavat. Blogit ja lehdet pursuavat Mini Rodinin pallokalamekkoja, Conversen joustotennareita ja Papun leggingsejä. On naamiopaitaa ja ankkurishortseja, aakkospöksyjä ja ejsikkelejmetsoloita retrokissoineen ja lentokoneineen.
Ja alennuskorissa killuessaankin ne maksavat enemmän kuin minulla on tällä hetkellä varaa käyttää lastenvaatteisiin.

Mistä kumpuaa tämä hetkittäinen tarve hankkia ja omistaa?
Tekisikö sen mansikkapaidan ostaminen minusta kertalaakista paremman äidin, ihmisen, ajan hermoilla olevan kuluttajan?

Ja jos unohdetaan raha-asiat, jää vielä vähintään yhtä tärkeä näkökulma eli ekologisuus. Miten saada pää tyhjäksi, kun pankkitilin tyhjentäminen ja ekoterrorismi ei ole vaihtoehto?
Iskeekö muille joskus samanlainen materialismiahdistus?

Vinkkejä, neuvoja, kohtalotovereita?

 

Kesä = keltaisen himo

Keltainen, keltainen, keltainen. Sama juttu joka vuosi. Kun puihin puhkeavat lehdet ja aurinko alkaa paistaa, minuun iskee tuntemattomana pysyttelevästä syystä ihan hirveä hinku saada kaikenlaista keltaista tavaraa.

Täydellisiltä heräteostoksilta onnistun yleensä välttymään, mutta tarpeeseen tulevat ostokset valikoituvat värinsä puolesta keltaisina. Kahden tai useamman tuotteen välinen valintakin saattaa ratketa sillä perusteella, saako niitä keltaisina.

Kokosin esille vähän keltaisia ihastuksiani.
Melko varmasti kotiutan näistä jossain vaiheessa ainakin nuo Bisgaardin kumisaappaat, (joiden hinnasta saa muuten 26.5 asti -25% pois) sekä lasten sakset.

Bisgaardin kumisaappaat: Minimint / Littlephantin Day bag: Lekmer /
Naisten neulepusero, vyö ja lasten jeggingsit: Elloksen Outlet /
Lasten salkku: Finnish design shop / Vitriini-rasia ja Fiskarsin sakset: Iittalan verkkokauppa

 

Kurkistus syksyn opiskelusuunnitelmiin ja äitienpäivään

Vaikka äitienpäivän aamuna tunnelmat olivat edelleen hieman väsyneet ja säikähtäneet, kiitos kuluneen yön tapahtumien, sain silti aamulla syötyä miehen paistaman ison kasan lettuja kermavaahdolla. Juuri ja juuri, köh.

Perinteisiä valkovuokkoja en saanut. Niiden sijaan pöydällä komeilee kaksi sitäkin hienompaa isoa liljanoksaa. (Ja meidän talomme takapihalla on kyllä sellainen valkovuokkopelto että niitä saa katsella halutessaan silmänsä kipeiksi.)

Lahjuksena lähdemme kesäkuussa risteilemään. Tosin reissu on vain osaksi äitienpäivälahja. Lisäksi saan valita laivan kauneushoitolasta jonkin ”perushoidon” kuten käsi-, jalka- tai kasvohoidon. Ehkä jopa kaksi.

Olin tehnyt äidilleni kortin perjantain perhekerhossa. En tiedä, kuuluiko alkuperäiseen ideaan aikuis(t)en innostuminen kartongeista, tusseista ja koristetimanteista, mutta Kuutin leikkiessä tyytyväisenä pestyillä jogurttipurkeilla laitoin askarteluliiman ja tussit töihin. Ihan mukiinmenevähän siitä tuli noin lapsen vahtimisen ohessa tehdyksi.

Oli kaiken kaikkiaan melko rento(uttava) päivä. Ei pönötystä tai pakollisia juhlallisuuksia. Saimme ihan itse päättää, vietämmekö äitienpäivää oman pikkuperheen kesken vai lähdemmekö kyläilemään. Eihän sitä koko päiväksi raaskinut kotiin hautautua ja pitkän kaavan mukaan hoidettujen aamupuuhien jälkeen (meni iltapäivän puolelle) kävimme piipahtamassa kummankin vanhempien luona. Näin molemmat saivat tehtyä onnittelukäynnin äitinsä luokse ja Kuutti nähtyä kummatkin isoäitinsä.

Tänään kävin Kuutin kanssa Tikkurilassa selvittelemässä syksyn opintokuvioitani. Aikomuksenani olisi tehdä kolmannelle opiskeluvuodelle kaavaillut kurssit ennen toiselle vuodelle tarkoitettuja opintoja. Näin saisin jatkaa minulle tuttujen ihmisten kanssa vielä seuraavan lukuvuoden. Opinnäytetyökin olisi tarkoitus saada kasattua. Kaikeksi onneksi sitä on sentään helpompi tehdä yön pitkinä tunteina – jatkuvan läsnäolovaateen sijaan.

Päiväkodin tarjoamaa lapsivapaata opiskeluaikaa on viisi tuntia päivässä. Tiukkaa voi tehdä, mutta sitten tekee. Vasta seuraavana syksynä poika on jo niin iso että raaskin laittaa hänet täysipitkäksi päiväksi päiväkotiin. Puolitoistavuotiaalle viiden tunnin rupeama on varmasti tarpeeksi, olkoonkin että kyseessä on ikäisekseen melko omatoiminen, vilkas ja uteliaan kiinnostuneesti uusin asioihin suhtautuva tyyppi.

Koululla ja asioilla pyörähtäminen sujui muutamaa pientä protestia lukuun ottamatta suhteellisen mallikkaasti. Siis lapsen osalta, äidillä on pää nyt ihan sekaisin. Opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen stressaa jo etukäteen ja kaikki saatu informaatio on päässä sikinsokin. Kotipihalla molemmat olivat sen verran uupuneita että ilmeet olivat tätä luokkaa:

Mutta kyllä tämä tästä!