Vastauksia kysymyksiin ja yksi muutos

Ketä henkilöä ihailet eniten? Miksi?

Olipa vaikea kysymys, mutta voisin vastata että ihailen eniten Minna Canthia. Hän oli tehonainen niin uran kuin kotielämänkin saralla. Hänen elämäntarinansa antaa ymmärtää hänen olleen älykäs, rohkea, omatoiminen, vahva, omanarvontuntoinen ja ahkera. Seitsemän lapsen äitinäkin hän pystyi luomaan omaa kirjallista uraa ja selvisi miehensä kuolemasta ja taloudellisesta ahdingosta nostamalla perheen yritykset jälleen kannattaviksi.

Hän ajoi naisten asiaa edistämällä heidän koulutusmahdollisuuksiaan ja oli suomalaisen koulutuksen pioneeri. Hän oli eurooppalaisten aatteiden välittäjä, toinen merkittävistä suomenkielisistä näytelmäkirjailijoista, realismin uranuurtaja ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. 

Canth kirjoitti myötätuntoisesti vähäosaisista ja naisista, nosti esiin yhteiskunnallisia sekä moraalisia kysymyksiä. Hän tutustui köyhien ja vankien elämään ja kuvasi tarkasti oman aikansa yhteiskunnallisia oloja.
On arvioitu että Canthin teokset pystyivät poliittisina kannanottoina jopa vaikuttamaan epäkohtiin.

Mikä asia antaa voimia?

Saan voimia monista eri lähteistä. 
Onnistumisen kokemukset töissä, opiskeluissa, kotona tai harrastuksissa auttavat jaksamaan, samoin positiivinen palaute. Asioiden hoitaminen ja aikaansaamisen tunne ovat myös voimaannuttavia (inhoan muuten tuota sanaa).

Luulen että arjessa jaksamiseen ja moneen eri suuntaan ehtimiseen ja pystymiseen auttaa juurikin se, että koen erilaisista projekteista selviämisen aidosti mielekkäänä ja minulle tulee hyvä fiilis siitä, kun saan asioita aikaan. Ne eivät näin ollen ole yksinomaan pakkopullaa vaan tavallaan myös voimavaroja.

Muita voimaa antavia asioita ovat: hellyys, lapsen ilo, ystävät, yhteiset touhut puolison kanssa, hyvä ruoka, mielekäs liikunta (kuten pallopelit), visuaalisesti miellyttävät asiat, luonto ja taide.

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?

Lastenlauluja tulee soitettua M:lle lähes päivittäin, mutten laske niitä itse kuuntelemikseni kappaleiksi.
(Tällä hetkelläkin kännykältä soi Frööbelin Palikoiden Honkkitonkki.)

Scandinavian Music Group on ollut vuodesta toiseen kovassa kuuntelussa keväisin, viime viikkoina erityisesti ”Lupaus kesästä”. Joten jos crossaustunnin biisejä ei lasketa, se on tainnut olla viimeksi kuuntelemani biisi.


Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?

Jos saan itse päättää, olen edelleen naimisissa saman miehen kanssa.
Esikoinen on 11-vuotias iso koululainen ja jaloissa pyörii kenties myös pienempi (esi)koululainen.
Lapsiluku on täynnä ja 34-vuotiaana voi jo hieman hengähtää.

Olen toivottavasti valmistunut ja työllistynyt oman alan töihin johonkin kotimme lähistölle. Ehdin töiden ja arjen pyörityksen ohella harrastaa vähän jotain omaa kuten pelata naisten pesäpallojoukkueessa tai käydä taidekurssilla. Täytyy ehkä ryhtyä ohjaamaan sudenpenturyhmää, jotta kuopuskin pääsee partioimaan.

Asumme edelleen Keravalla, kenties isommassa asunnossa, joko rivitalossa tai omakotitalossa. Jaloissa pyörii ehkä koira tai kissoja, valitettavasti nykyisistä lemmikeistä kaikki eivät luultavasti ole enää elossa.

Ehkä kirjoitan yhä blogiakin? Onhan seuraamissani blogeissani sellaisia, joiden kirjoittajilla on ollut jonkinlainen blogi lähemmäs kymmenen vuotta.

Mitä opiskelet?

Opiskelen sosiaalialaa ammattikorkeakoulussa. 
Kaikille yhteiset opinnot alkavat olla kasassa ja jatkossa pitäisi valita, painottaako opintoja lastensuojeluun ja perheiden hyvinvointiin, syrjäytymisen ehkäisyyn (eli lähinnä mielenterveys- ja päihdetyöhön) vai vanhustenhuoltoon.

Mikä oli lapsuuden unelma-ammatti?

Päiväkoti-ikäisenä halusin eläinlääkäriksi tai eläintenhoitajaksi, koska pidin elämistä hurjasti eikä minulla ollut mahdollisuutta saada omia lemmikkejä (paitsi ehkä kaloja ja matelijoita). En usko että ymmärsin kovinkaan hyvin mitä eläinlääkärin työnkuvaan kuului, kunhan vain eläinten kanssa touhuaminen kiinnosti.

Ala-asteikäisenä halusin kirjastonhoitajaksi, koska rakastin kirjastojen tunnelmaa, kirjoja sekä lukemista ja pidin hurjastin pienen kaupunginkirjastomme työntekijöistä, jotka tunsivat innokkaan pienen kirjojen ystävän nimeltä ja kertoivat, jos suosikkikirjojen jatko-osia tai uutuuksia oli saapunut.

Yläasteella kiinnostavalta vaikuttavat ammatit vaihtelivat lastentarhanopettajasta psykologiin ja pappiin.

Kuka tai mikä inspiroi pukeutumistasi?

Olen vuosia viehättynyt Mad Men-tyylisistä asuista eli 50-60-lukujen vintagemekoista ja -asusteista,
”villin lännen estetiikasta” eli hapsuista, mokkanahkasta ja sulista,
kellohelmoista, olkapääröyhelöistä, ruseteista, hiuskoristeista, isoista napeista,
”kurvistiikasta” eli muodokkaille naisille kauniisti sopivista vaatteista,
hassuista yksityiskohdista kuten jättikokoisesta ananaslaukusta tai nallekarkkikorusta.
Pallot, kolmiot ja kirkkaat värit ovat kestosuosikkeja.
Ideoita tarttuu matkaan niin ketjuliikkeiden kampanjoista, tv-sarjoista kuin Pinterestiä selaamalla.
Minna Parikan voisin nostaa esille henkilönä, jonka tyylin johdonmukaisuudesta ja omalaatuisuudesta pidän. 

Eli siis häh, mitä tekemistä sulla on Porvoon kanssa? Siis synnytiksää siellä?

Ilmeisin yhteyteni Porvooseen lienee juuri tuo synnyttäminen Porvoon sairaalassa (joka on keravalaisilla yksi etäisyydeltään varteenotettava synnytyssairaala Hyvinkään ja Helsingin sairaaloiden ohella) 
sekä kenties useana vuonna partioleirin merkeissä Porvoossa viettämäni pääsiäiset.
Lisäksi vanha Porvoo on vuosittainen matkakohde, josta haen hyvää mieltä, lelufiilistelyä ja Brunbergin makeisia.

Missä tutustuit mieheesi? Millainen kihlauksenne oli?

Olen tiennyt mieheni olemassaolosta yläasteen alusta asti; Isossa koulussa oman ikäluokan jäsenet usein tiesi, muttei välttämättä kohdannut, koska oli eri luokalla ja liikkui eri piireissä. Olimme samassa rippikouluryhmässä ja isoskoulutuksessa. Seurustelin toisen pojan kanssa ja jossain vaiheessa lukiossa se suhde sitten karahti kivikkoon. Olimme nykyisen mieheni kanssa molemmat oppilaskunta-aktiiveja, järjestimme tapahtumia ja kokoustimme. Vähitellen ystävystyimme ja keskustelimme paljon netin välityksellä. Seurustelemaan aloimme monen mutkan kautta, pääasiassa minun aloitteestani. 

Kihloihin menimme hyvin käytännöllisesti, yhteisellä sopimuksella ja ajatuksena virallistaa pitkään kestänyttä suhdetta entisestään. Tiedossa oli, että kihloihin mentäisiin yhteisellä reissulla ja talvisella kävelylenkillä hoidettiin sormuksien vaihto. Tieto oli vuotanut lähipiiriin, joten palatessamme sisälle saimme eteemme lasit kuohuvaa ja kotiin palattuamme oli edessä kahvitukset.

Myös kokemuksia hormonikierukan kanssa elosta ja sen sopivuudesta minulle kyseltiin.
Kirjoitan aiheesta pidemmän kaavan mukaan eli varaan aiheelle oman postauksen, jonka saan julkaistua tänään tai huomenna.

_______________________________

Kokeneempi bloggaajakollega heitti ehdotuksen blogin tekstin tasaamisesta vasempaan reunaan luettavuuden parantamiseksi. Mutta kun ja yhyy. Minun ostoslistanikin on keskitetty! Siinä on jokin visuaalinen juttu, mistä tykkään hirmusti. Ihan vain teitä ajatellen, aion kuitenkin kokeille tätä vasemmalle tasaamista. En lupaa ottaa tavaksi, jos ahdistun ihan kauheasti oman blogini katselemisesta. Mutta jos silmä tottuu niin mennään vasemmistopainotuksella. Kahotaan, kahotaan.
 

Postauksen kuvituksena on (muistaakseni) ennen julkaisemattomia kuvia matkan ja matkojen varrelta.

 

Äitienpäivästä… ja äitiydestä

Heräsin tänään siihen että hei, kohtahan on äitienpäivä.
Viime vuonna päivä meni vähän ohi. Muistan saaneeni lettuja ja lahjaksi perhekuvauksen, joka oli kyllä todella kiva lahja. Mutta vauva oli niin pieni ja alussa oli niin paljon kaikkea… Sektiosta toipumista, imetyksen heikon alun kanssa taistelemista, vauvan refluksiepäilyä ja mahaitkuja, falskaavia kestovaippoja ja halua osata, pystyä, kyetä hoitamaan samat velvollisuudet kuin ennen vauvan syntymääkin. Loput koulutyöt, partiokisat ja kaikki muu. Mutta tänä vuonna saa luvan olla toisin! Nyt otetaan ilo irti.

Että nyt jokin ihan huippu äitienpäivälahja kehiin. Niin L&M! 
Kehittäkääpäs tälle ryytyneelle äidille perhereissu jonnekin tai jotain muuta ässää. Itsetehdystä lahjasta
ja hyvästä ruoasta saa lisäpisteitä, mutta jos ei irtoa niin rahalla saa ja hevosella pääsee kanssa.


Olisiko äitienpäivässä myös tilaisuus itsearviointiin. Mitä on tullut tehtyä hyvin ja missä voisi parantaa?
Kun katson näitä ja lukuisia muita kuvia, näen asioita, joista pidän:

Olen jaksanut useimmiten laittautua ihmisen näköiseksi. (Tosin ainakaan kuvista kolmas ei tue edellistä väitettä…)
Olen pitänyt lasta sylissä, hymyillyt, hempeillyt ja hölmöillyt. Näitä lisää ensi vuonna.

Vähemmän hermoromahduksia, itsesyytöksiä ja lapsen törttöilyistä suuttumista.
Enemmän neuvottelemista, yhteisiä kivoja juttuja ja lapsen naurusta nauttimista. Se oli lupaus!


Miten teillä on vietetty tai aiotaan viettää äitienpäivää?
Onko hyviksi havaittuja toimintamalleja?
Ja käyttekö itsenne tai perheenne kesken kehityskeskusteluja äitiyteen liittyen?

 

Vanhempien vapaalla Långvikissa

Löhöämistä ja torkkumista ilman keskeytyksiä,

matkalta mukaan napatut lounassubit sekä kolmen ruokalajin illallinen,

hotellin tilojen tutkimista,

missien kurkistelua ja aamutakissaan käytävällä tanssivasta Teuvo Lomanista järkyttymistä.

Unelmahuonekalujen testaamista,


höyrysaunasta, porealtaista ja muutoin kylpylästä nauttimista

sekä lisää lepoa.


Kunnon yöunet, kevätalvisen maiseman tuijottelua,


buffetaamiaisella kaiken mahdollisen maistelua

ja lisää saunomista sekä poreammeessa oleilua oman sviitin puolella.


Sokerina pohjalla lompakon ja avaimien unohtaminen huoneen tallelokeroon.
Siellä ne olivat, hyvässä tallessa, kun mies paikkasi vaimonsa unohduksia
ja haki tämän omaisuuden takaisin kotiin.


Vasta seuraavana päivänä tajusi, kuinka paljon virtaa käynnistä saikaan. Pienenkin irtioton jälkeen on saanut tartuttua moneen sellaiseen asiaan, joiden tekeminen on sysätty jaksamisen puutteessa taka-alalle
Kyllä teki hyvää!

 

Asua aamutuimaan

Jos kaikki on mennyt hyvin, olemme heränneet, huomattavasti normaalia myöhemmin,
levänneinä ja syöneet mahamme täyteen aamiaista.

Köröttelemme hakemaan vauvaa hoidosta vanhempieni luota;
Äidillä on todennäköisesti jo ikävä vauvaansa ja isän mielestä tämä olisi selvinnyt vielä hetken hoidossakin.

Ennen kuin pääsette varsinaisten miniloman kuulumisten pariin,
joudutte tuijottelemaan viime maanantain kirppiskierrosasua, joka koostui
Lindexin alennusmekosta ja sukkahousuista, erittäin vanhoista H&M:n nilkkureista ja lokkilaukusta
sekä Gina Tricotin korva- ja rannekoruista.

Toivottavasti teillä on ollut rentouttava viikonloppu ja se jatkuukin rentona.
Vilkutan teille alli heiluen: Palaillaan taas pian linjoille!
 

Jos blogi on mielestäsi…

Kuukausiliite aloittaa blogikilpailun, jonka voittaja julistetaan tammikuun 2014 numerossa.

”Kilpailuun osallistuvat blogit voivat käsitellä mitä tahansa asiaa:
politiikkaa, ruokaa, neuleita, lemmikkieläimiä, urheilua
… ”
Tai kuten tämän blogin kohdalla:
perhettä, vanhemmuutta, tyyliä, arjen sattumuksia, sisustusta
ja pohdintaa yhteiskunnallisista aiheista

Kilpailun ohjeissa todetaan: 
”Hyvä blogi on mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu, tyylikäs, visuaalinen,
ajankohtainen, reagoiva ja sitä päivitetään usein.”

Ensimmäinen ehdokaslista julkaistaan Kuukausiliitteen toukokuun numerossa.
Listalle voi lähettää ehdotuksia osoitteeseen kuukausiliite@hs.fi.
Voit ehdottaa omaa tai kenen tahansa blogia.
Merkitse viestin aiheeksi sana ”blogikilpailu”.

Jos koet, että blogini sopii annettuun kuvaukseen, 
vinkkaa ja linkkaa siitä ihmeessä Kuukausiliitteen suuntaan.

Me kiitämme!

PS. Muistathan blogin Facebookin
sekä Bloglovinin ja Blogilistan seurantamahdollisuudet
 

 
 

Meillä on elämä yhteinen

Tiedättekö sen tunteen, joka vastaa hieman ihastumista johonkin elolliseen asiaan tai henkilöön?
Innostumisen ja lähes riemullisen olotilan, jossa tekisi mieli heittäytyä raamatulliseksi, jutella vuorten järkkymisestä, laulaa Jenni Vartiaisen minää ja häntä tai Essi Wuorelan naimisiinmenorankutusta?

Sen tunteen, että tässä se nyt on.
Että ellei jokin valitettava likaantumis-pilaantumis-värjääntymiskatastrofi kohtaa meitä,
en tule koskaan myymään tai antamaan tätä pois.
Se tulee olemaan päivieni valo ja vaatekriisieni pelastus.
Huivien huivi.

Voi, tänään olen takki- ja huivipostauksineni aika materialistinen.

Mutta on tuota materiaa tullut kyllä kannettuakin.
Lähdin pakkaamaan leirin tavaroita kuorma-autoon viideltä. Pääsin lastaustalkoiden ja leirin ruokien ostamisen jälkeen kotiin puoli kymmeneltä ja huollon pojat (hih), jäivät vielä töihin. Väsyttää aivan sairaasti. Aika lukuisen useaan lihakseen sattuu.

Enpä päässyt afrotanssitunnille tälläkään viikolla,
mutta tuli kiivettyä portaita, kyykättyä, nosteltua, kurkoteltua ja taivuteltua varmasti sen tunnin edestä.

Voisin käpertyä sänkyyn ja ottaa tuon huivin viereeni hypisteltäväksi.

 

Rapatessa roiskuu eli pakene hullua naista

Eilen juuri partionjohtajakollegani kyseli Facebookissa, että alkaako pääsiäisleiripaine tuntua.
Vastasin että jonkin verran pipo jo kiristää.

Tänään pakkasin perheemme henkilökohtaisia tavaroita leiriä varten.
Sulloin laukkuihin vaihtovaatteita vanhemmille ja vauvalle, koiran tavaroita, ulkovaatteita, eräjormaroinaa kuten otsalamppuja ja kompassin, hygieniatavaroita, pyyhkeitä, vauvan vaippoja. 

Tavaraa tuli neljäksi päiväksi yksi keskikokoinen ja yksi pieni lentolaukullinen. Päätin olla ottamatta rinkkoja, koska tavarat nostetaan parkkipaikalta sisälle ja rinkkoihin pakkaaminen on mielestäni huomattavasti ärsyttävämpää kuin laukkujen pakkaaminen. 

Kahden aikuisen, vauvan ja koiran tavaroiksi neljän päivän reissuun tuo määrä ei ole mielestäni mitenkään hurja, kun otetaan huomioon että valtaosa neljästä päivästä oleillaan ulkona eikä vaatteita tai tavaroita ole mahdollista puhdistaa mitenkään helposti. Leirillä ei ole juoksevaa vettä, joten pyykin peseminen olisi aika rasittavaa vesien kantelemisine ja keittelemisineen.

Ihmettelin siis, miksi mies mulkoili laukkuja synkästi, kun kiskoin niiden vetoketjuja kiinni.
Useamman vilkuilun jälkeen ärähdin jo valmiiksi epäluuloisena ilmoille kysymyksen siitä, mitä tämä tuijottaa.
Mies totesi, että ompas siinä paljon tavaraa.

Virhe. Virhe. Virhe.
Seurasi kolmen vartin vääntäminen aiheista:
Kuinka monta litraa keskisuuri lentolaukku on tilavuudeltaan? (Oma rinkkani, jota yleensä käytän on 75l).
Kuinka paljon tavaraa meillä on yleensä ollut mukana pääsiäisleirillä?
Pitääkö minun survoa tavarat rinkkoihin näyttääkseni että vauvan tavarat huomioiden
meillä kahdella on oikeasti vähemmän vaatetta mukana kuin ennen?
Voiko mies käyttää samaa t-paitaa koko leirin ajan ja majoittua samoissa sisätiloissa kanssani? (Ei, hyi.)
Pitääkö minun nyt purkaa laukut ja vähentää tavaraa, että herralle kelpaa?
Voisiko joskus harkita auttavansa tavaroiden pakkaamisessa sen sijaan että heittää takin taskuun kalsarit ja hammasharjan vartti ennen lähtöä, jos kerran on varaa kommentoida?

Okei, tajusitte ehkä keskustelun luonteen.
Ei ehkä kauhean kypsää, mutta oikeasti. Jos koetan, edelleen vähän flunssaisena:
Pitää asunnon siistinä, pestä pyykit ja hoitaa muita kotitöitä,
hoitaa vauvan perushuollon ja touhuta tämän kanssa kaikenlaista,
käydä crossaamassa ja pitää itseni jotenkin siedettävän näköisenä,
kirjoittaa blogia ja kasata bufferia leiriä varten
sekä järjestää leiriä viidellekymmenelleviidelle ihmiselle
niin että kaikille olisi majoitus, ruokaa, kyydit, ohjelmaa, kaikki tarvittavat tavarat,
oma pesti ja tehtävä selvillä sekä varmistaa sadannen kerran, että kaikki täsmää
,
kannattaisiko pitää suu supussa ja pää alhaalla nämä muutamat viimeiset päivät ennen leiriä?
Ihan oman mielenterveyden, perhesovun ja yleisen hyvinvoinnin nimissä.
Kakka tarttuu ikävästi irtaimistoon kultaseni.
Toisaalta ennakointia ei perinteisesti pidetä miehisenä taitona jostain syystä.

Ja anteeksi että asunnossamme on räjähdysaltista seuraavat vuorokaudet.

 

Tahdoin

 

Satuin rakastumaan ja perustamaan perheen miehen kanssa.
Yhtä hyvin elämä olisi voinut mennä niin, että minulla olisi perhe naisen kanssa. 
Mutta silloin meillä ei olisi ollut yksilöinä, pariskuntana tai perheenä
samoja oikeuksia tai mahdollisuuksia kuin mitä nykyisessä parisuhteessani meillä on ja oli.

Minusta se on väärin. Jos sinun mielestäsi rakkaus, sitoutuminen, halu jakaa elämänsä toisen kanssa, olla vanhempi ja osa perhettä ei katso parisuhteen osapuolien sukupuolta, anna äänesi kuulua. Välitä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden viesti.

Tahdo jo tänään.

 

Tuuletus

Nämä vanhemmat suuntaavat vauvauinnin jälkeen ”treffeille” eli ulos syömään ja elokuviin.

Vauva on ollut jonkin flunssanpoikasen vuoksi kärttyinen ja nukkunut levottomasti muutaman päivän (ja yön) ajan, vaikkei olekaan ollut kunnolla kuumeessa tai kipeänä. Olemme arponeet, onko kyse edes mistään pöpöstä vai vaikuttaako kävelyn oppiminen tai mahdolliset tulevat hampaat taas yleisvireeseen.
Niin tai näin, tekee ihan hyvää päästä edes muutamaksi tunniksi tuulettumaan ihan kahden kesken.

Saamme käytettyä joululahjaksi saamamme elokuvaliput ja niihin sisältyneen lastenhoitolupauksen tässä samalla. M palaa kotiin sitten myöhään illalla, että saa heräillä taas yön vanhempiensa iloksi. Minun ei sentään pitäisi nukahtaa kesken elokuvan, sillä sain otettua lyhyet päivätorkut tänään.

Nauttikaa lauantai-illasta!
Minä ainakin aion nauttia.

 

Kauhunhetki

Voi hiisi millaisen halvauksen meinasin saada tänään kotiin palatessani.
Tai melkein sainkin tai ihan vähän varmaan sain.
Mieskin pääsi juoksemaan täysiä koko kerrostalon portaat ylhäältä lähes alas asti.
Ehdin jo melkein aloittaa vollotus-raivari-epätoivo-kohtauksen.
Mutta tarinalla olikin onnellinen loppu.
Ihme kyllä.

Joskus on onni onnettomuudessa.
Kiitos oi suuri Omppujen suojelija!