…Tai ainakin paremmin informoituna, satsaisin enemmän aikaa ja vaivaa turvaistuimen hankintaan.

Vauvoihin ja lapsiin liittyvistä tarvikkeista minua ovat kiinnostaneet lähinnä vaatteet: ulkovaatteet, kengät, asusteet, uimapuvut, sisävaatteet – kaikki käy! Olettaen siis että niistä löytyy kivoja materiaaleja tai kuoseja, lisäbonusta saa toki myös ekologisuudesta tai tiettävästi hyvistä valmistusolosuhteista. Ja kyllä sisustustekstiilit ja herkullisen näköiset lelutkin jaksavat innostaa ihan pikkiriikkisen.

Ajattelin pitkään, että sitten kun joskus lisäännyn, voin sysätä kaikki ärsyttävät, vähänkin teknisiltä haiskahtavat hankinnat puolisoni harteille ja huudella vain taustalta omia toiveitani väreistä, työntökorkeuksista tai muista vastaavista kriteereistä. Eli olla mahdollisimman hankala, kieltäytyä tekemästä omia vertailulistoja ja puuttua peliin viime metreillä. Reilu kerho, eikös?

Kiitos yllätysraskauden, mies keskittyi raskausaikanani lähinnä vellomaan omissa eksistentiaalisissa ahdistuksissaan ja isyyskriiseissään eikä pohtimaan heittoaisoja tai ilmakumirenkaita. Oma aikani kului armottoman opiskelutahdin ylläpitämiseen, siinä määrin kuin se raskausväsymyksen aiheuttamien toistuvien torkkujen lomassa onnistui. Ai niin, menimmepä siinä raskausviikon kolmekymmentä korvilla myös naimisiin ja järjestimme häät.

Jossain kohtaa hommasin vaunut parilla kympillä varastoon. Niihin osui ihan sattumalta monia käytössä hyviksi toteamiani ominaisuuksia kuten vaunukopan ja istuinosan käännettävyys ja irrotettavuus; Samalla rungolla selvisi kummastakin vaiheesta ja lapsen kanssa pystyi joko juttelemaan kasvotusten tai kääntämään tämän katselemaan ympäristöään. Pieni koko on auttanut minikokoisen laina-automme kanssa puljeeraamisessa melkoisesti. Varsin nappiostos siis halvoiksi, käytetyiksi kärryiksi – tosin ne alkavat olla jäljiltämme varsin loppuunajetut.

Viimeisten raskauskuukausien siivittämässä paniikissa hankin neliöliinan ja tilaututin miehellä kasan kestovaippoja. Olimme saaneet tutuilta ja sukulaisilta matkan varrella vaate- ja lelukasseja, harsoja, vanhoja pulloja ja Huuto.netistä oli tullut yön pimeinä tunteina ja lastentarvikkeiden hintojen masentamina metsästettyä vaikka mitä lisäimuista pinnasänkyyn. 

Mies otti kantaa joidenkin asioiden puolesta vasta lapsen ollessa kuukauden, parin ikäinen. Tuolloin kietaisumalliset bodyt ja nepparilliset kestovaipat saivat hyväksyviä kommentteja osakseen. Ainoat hifistely-fiilistelyt kävin lapsen syntymän jälkeen isäni kanssa (?!). Tämä piti sekä vessajakkara-pyttyrengas-pottaamme että kokoontaittuvaa ammettamme insinöörityön sekä kokemusasiantuntijuuden huippuesimerkkeinä ja nyökytteli tyytyväisenä kuultuaan niiden olevan tanskalaisten isien suunnittelemia. 

Niin se turvakaukalo ja istuin… Luulisi ettei kummankin kanssa olisi mahdollista ajaa itseään patti-kriisitilanteeseen, mutta näin vain kävi. Tiesimme tarvitsevamme turvakaukaloa heti synnytyssairaalasta kotiutumiseen, mutta siltikin sen hankkiminen jäi viime tippaan. Sattumalta sukulaisperheeltä löytyi varastostaan hyväkuntoinen turvakaukalo ja sain huokaista helpotuksesta; En joutuisi selailemaan kaukalovalikoimaa ja hakkaamaan päätäni seinään eri ominaisuuksia vertaillessani.

Kuten Helsinkireissun postauksessa kerroin, kävimme Kuutin kanssa pyörähtämässä Liikenneturvan järjestämässä tilaisuudessa, jossa saimme tietoa turvakaukaloiden ja -istuinten valinnasta. Onneksi siellä oli hyvä aamiaistarjoilu, muuten olisin saattanut masentua tajutessani, miten heikosti olin oikeastaan edellämainitut hankintamme hoitanut:

Esimerkiksi mukisematta ja kiitollisena sukulaisilta vastaanotetussa turvakaukalossa olisi voinut piillä parikin katastrofin mahdollisuutta. Tai oikeastaan kolme. Kaukalon kun piti mahtua vauva-aikana kolmeen eri autoon eikä ollut sanottua, että se olisi mahtunut yhteenkään. Ja jos olisimme ajelleet yhtään enemmän samalla autolla, olisin jälkikäteen ajateltuna halunnut kaukaloon myös telakan ja varmistaa, että se on suunniteltu kiinnitettäväksi autoon selkä menosuuntaan eikä Etelä-Eurooppalaisittain ihan toisin päin.

Syytän puutteellista informaatiota. Okei, olisin saattanut saada tietoa, jos olisin lukenut koko raskausajan vauvalehtiä tai äitiysblogeja; Niissä muutamissa perheblogeissa, joita luin, reissattiin lasten kanssa pitkin maailmaa, kiskottiin ylihintaisia kahveja keskustan pikkukuppiloissa tai esiteltiin uusimpia pandapöksyjä eikä esitelty törmäystestien tuloksia.

Missään ei myöskään osunut silmiin tieto siitä, ettei että etupenkillä lasta kuljetettaessa niin sanotun ”pelkääjän paikan” turvatyyny aiheuttaa pikkulapselle aina hengenvaaran; Se pentele kun ei kuulemma aina pysy kytkettynäkään poissa päältä törmäyksen sattuessa. Ainoan kunniamerkin voin sentään myöntää itselleni siitä, ettei Kuuttia ole kuljetettu etupenkillä koskaan, edes silloin kun tämä on karjunut raivoissaan takapenkillä yksinään – mieluummin hetken tyytymättömänä kuin tuttia ojennelleen aikuisen kaverina kuolleena ojanpohjalla.

Turvaistuinta ryhdyimme hankkimaan vasta silloin kun lapsen jalat sojottivat jo ulkona turvakaukalosta, tälle kun kertyi pituutta paljon reippaammin kuin painoa. Olimme taas kiireellisen ostopäätöksen äärellä – mitään lapsen oikeasti tarpeellisia (lue tylsiä) hankintoja kun ei ilmeisesti voi tehdä ajoissa. Päädyimme hankkimaan istuimen, jolla pärjäisi mahdollisimman pitkään eli niskaosaltaan säädettävän systeemin, jossa saa matkustaa lähes nelikymmenkiloiseksi asti.

Ihan kiva, mutta siinä sopassa menivät kyllä turvaistuimet, turvavyöistuimet ja istuinkorokkeet suloisesti sekaisin. Tuo nykyinen systeemimme on niin iso, ettei sitä saa kiinnitettyä selkä menosuuntaan niin millään ja se keikahtaa siirreltäessä kiusallisesti lähes kahteen osaan. Istuimen myyntivalttina oli se, että siitä saisi istuimen isommallekin lapselle ja sittemmin vielä istuinkorokkeen. Liikenneturvan tilaisuudessa selvisi kuitenkin, että istuinkorokkeet ovat ihan ysäriä; Kun kyselin omasta lapsuudestani ja nuoruudestani tutun istuinkorokkeen perään sain kuulla, että turvavyöistuin on istuinkoroketta suositeltavampi vaihtoehto, koska turvavyöistuin suojaa myös sivuilta. Pahus, taas huti!

Ärsyttävän vaikeaa puuhaa, varsinkin jos tiedonhaku jää viime tippaan. Verkkokauppojen sivuilta on mielestäni aika turhan kanssa lukea ylistäviä kommentteja turvakaukaloista, turvaistuimista tai turvavyöistuimista, kun nissä nyt tavataan tunnetusti kehumaan tuotteita eikä haukkumaan niitä.

Jos siis olet hankkiamassa jotain edellämainituista ja löydät tiesi tänne, suosittelen lämpimästi tutustumaan Liikenneturvan oppaaseen, josta löytyvät niin eri istuintyyppien painorajat, lisätietoa Plus-testistä, linkkejä turvaistuimen hankinnassa auttaviin ja muutenkin ja informatiivisiin opasvideoihin. Tuollaisen tiiviin tietopaketin olisin itsekin jaksanut selata läpi kulloistakin hankintaa tehdessäni.

Tsemppiä tiedonhakuun ja ostoksille – muistattehan sovittaa kaukalot ja istuimet sekä testata, että osaatte kiinnittää ne oikein kiireessäkin. Eikä ajella sitten ilman turvavälineitä, kukaan ei halua sitä lapsi-keilapalloa niskaansa tai autonsa takalasiin!

Kuutti täyttää pian kolme. Hieno homma, hengissä ja likipitäen täysipäisinä on selvitty tähän asti! Synttärisuunnittelut täytyisi aloittaa ja neuvola-aikakin pitäisi soitella ja varata… Mutta hemmetti soikoon, lapsihan on tosiaan kohta kolme eikä ole tietääksemme vieläkään sairastanut vesirokkoa. Ja jos rokko on sairastettukin niin se on iskenyt sikäli lievänä, ettei kuumetta tai näppyjä ole edes huomattu, joten suojan muodostuminen on epätodennäköistä.

Lapsuudenperheessäni on ollut vähän huono karma vesirokon suhteen. Olen itse saanut taudin vasta kouluiän korvilla ja sairastanut sen todella rajuna; Silmäluomissani, selässäni, sormieni väleissä, korvien sisäpinnoilla ja aika lailla kaikissa muissakin kuviteltavissa olevissa ihoalueissa on edelleen pieniä arpia. Muistan taudin kutittavana, kirvelevänä, paikka paikoin tulehtuvana kiusauksena, joka pukkasi myös rajun kuumeen ja useamman päivän kurjan olon. Makaaminen, vessassa käyminen, silmien avaaminen ja hikoileminen sattuivat. Uh, yh, aijai.

Osalle perheenjäsenistäni tauti ei ole kenties tarttunut koskaan ja toisille rokosta on seurannut vakaviakin jälkitauteja kuten osittainen ja väliaikainen kasvohalvaus. Kutsukaa vaan luulosairaaksi, mutta jotenkin vaikuttaisi siltä, että näillä geeneillä taudin lievimmät muodot eivät ota tarttuakseen, mutta kun sopivan tömäkkä versio osuu kohdalle, se sairastuttaa ja pahasti.

Mitä sairastamiseen, pöpöjen välttelyyn, desifiointiin ja neuroottiseen bakteerikammoisuuteen tulee, olen yleisesti sillä linjalla, että liika on liikaa. Nimittäin hysterian kanssakin voi kiskaista pallon takarajan yli ja rennosti laittoman pitkälle. Flunssat, vatsataudit ja kohtuullisen vaarattomat muutkin basillit sekä virukset saavat puolestani tulla kylään, kun meillä ei kerran asu ketään immuunipuutteista perheenjäsentä. Lapsi pussailee koiraa, syö toisinaan lunta ja leikkii sellaisten lasten kanssa, joiden poskella keinuu iloisesti pitkä, vihreä räkänoro.

Kun katson historiallisten maalausten, kuvien ja historiasta kertovien dokumenttien ruumiskasoja, joissa makaa lomittain niin lapsia, vanhuksia kuin aikuisiakin, olen kuitenkin onnellinen, että monet todella vaaralliset kulkutaudit on saatu katoamaan laajoilta alueilta, jopa koko maailmasta, siinä määrin, että niitä esiintyy enää yksittäisten maiden laboratorioissa.

En siis missään nimessä ole rokoteskeptikko ja pidän aidosti typeränä ja vastuuttomana itsensä tai lapsensa rokottamatta jättämistä – vähän kuin luistaisi verojen maksamisesta ja rapauttaisi siten julkista taloutta ja koko yhteiskunnan rahoituspohjaa – paitsi että kyseessä on paljon pahempi teko. Sen lisäksi, että vaarantaa tieten tahtoen oman lapsensa elämän ja terveyden, altistaa kaikki rokotetutkin aikuiset ja lapset sairastumisen tai kuoleman vaaralle. Kun tautia ei ole enää aikoihin riehunut jollain alueella, on vaikea sanoa, suojaisiko rokotus edes kaikkia rokotettujakaan – todennäköisesti ei.

Kun aloin pohtia, mitä vesirokkoasian kanssa tehtäisiin, törmäsin äitikollegoideni kanssa keskustellessa monenlaisiin vesirokkokokemuksiin sekä rokotus- ja rokottamatta-jättämis-näkemyksiin, joista kaikki ovat varmasti valideja ja monella tapaa oikeassa; Osa myönsi suoraan, ettei ollut pohtinut koko rokotusasiaa. Toiset olivat sitä mieltä, että lievennetty tai väliin jäävä vesirokko on rokotteen hinnan arvoista, kun mietitään säästettyjä hermoja, sairaspäiviä, lapsen kutinoita sekä mahdollisia lääkärireissuja ja jälkitauteja. Ja kolmannet olivat sitä mieltä, että vesirokko on parasta sairastaa pois, kuten aina ennenkin on tehty.

Lääketieteen tohtori ja rokotusohjelmayksikön päällikkö Hanna Nohynek toteaa vesirokon voivan olla ilkeä tauti ja pahimmillaan se voi olla jopa elämää uhkaava. Tuskinpa kukaan kuitenkaan haluaa lapsensa kärsivän minkään kauhean taudin kourissa. Omassa tuttavapiirissä on voitu sairastaa vesirokon lievempiä muotoja tai tautia on podettu niin nuorena, ettei siitä ole jäänyt muistoja. Nohynek epäileekin, että ne vanhemmat, jotka pitävät taudin sairastamista rokottamista parempana vaihtoehtona eivät ole nähneet taudin hurjimpia muotoja.

Arvioiden mukaan vuosittain noin 57 000 suomalaista sairastuu vesirokkoon. Heistä joka kymmenes tarvitsee terveydenhuollon hoitoa sairauteen. Vesirokkoa pidetään usein täysin harmittomana sairautena ja siitä mahdollisesti aiheutuvista jälkitaudeista on harvoin puhetta, vaikka vesirokko saattaa pahimmillaan johtaa keuhko- tai aivokuumeeseen ja ihon bakteeritulehdukseen.Virus voi myös jäädä piileväksi hermosolmukkeisiin ja vuosia myöhemmin, jonkin tekijän heikentäessä puolustuskykyä, aktivoitua aiheuttaen vyöruusuihottuman.

Kansallinen rokoteasiantuntijatyöryhmä on suositellut vesirokkorokotetta kansalliseen rokoteohjelmaan ja aiheesta on käyty vilkasta keskustelua. Myös THL suosittelee rokotette otettavaksi osaksi rokoteohjelmaa, jossa on nykyisellään rokotteet muun muassa rotavirusta ja tuhkarokkoa vastaan. Rokotteen kustannushyöty on arvioitu niin suureksi, että se kannattaisi antaa lapsille neuvolassa. Kustannushyötyjä laskiessa on otettu huomioon muun muassa jälkitautien sairastamisen riski ja vanhempien poissaolopäivät työpaikoilta. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteaa myös vesirokkorokoituksesta sen antaneen yhden annoksen saaneille potilaille (Yhdysvalloissa) 80–85-prosenttisen suojan kaikkia vesirokkotartuntoja vastaan ja yli 95-prosenttisen suojan vaikeita tapauksia vastaan. Rokotukset olivat pienentäneet merkitsevästi vesirokon ilmaantuvuutta ja vähentäneet sairaalahoidon tarvetta. Rokotus suojaakin erityisesti vaikealta vesirokolta, joka on korkeakuumeinen ja voi etenkin aikuisilla vaatia sairaalahoitoa. Kun ei sairastu, välttyy samalla myös vesirokon jälkitaudeilta. Yli 13-vuotiaille, jotka eivät ole vesirokkoa sairastaneet, rokotetta suositellaankin vahvasti. Rokotetta suositellaan usein myös esimerkiksi atooppisille lapsille.

On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka lapsen rokottaisi, taudilta ei välttämättä voi välttyä. Jos rokotettu ihminen saa taudin myöhemmin, se sairastetaan kuitenkin paljon lievempänä. Suomessa villi virus kiertää päiväkodeissa ja kausittain vielä alakouluikäisissäkin. Jos virus tarttuu tuolloin kerran rokotettuihin, se toimii samoin kuin toinen rokoteannos toimisi, eli tehostaa suojaa. Joissain tapauksissa tämä viruskohtaaminen voi näkyä siten, että lapsi saa lievän vesirokon. Lievänkin taudin sairastaneille tulee elinikäinen immuniteetti.

Eikä rokote tietysti riskitön ole. Vesirokkorokotteessa on kuitenkin elävää virusta, joten rokotteen annon jälkeen voi ilmetä kuumetta, muutamia näppylöitä tai turvotusta tai muutamia näppylöitä. Kuten surullisen kuuluisa sikainfluenssa-narkolepsia-tapaus osoittaa, täysin turvallista rokotetta tuskin on olemassakaan eikä rokotteita tulisi myöskään täysin turvallisina mainostaa – jonkun keho voi aina reagoida eri tavalla kuin kaikkien testattujen koehenkilöiden. On kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi tuhkarokon sairastaminen johtaa aivokuumeeseen 400 kertaa todennäköisemmin kuin tuhkarokkorokotteen ottaminen.

Meillä käydään siis tiukkaa pohdintaa näin kolmivuotisneuvolan korvilla. Lapsemme kohdalle voi osua lievä ja helposti ohi menevä vesirokkotapaus, joka tokenee muumeja tapittamalla ja vähäisellä raapimisella sekä kuumeella. Tämä voi toisaalta sairastua vasta vanhempana tai saada erityisen rajun taudin vaarallisine jälkitauteineen riesakseen. Perimmäisenä kysymyksenä lieneekin, haluammeko pelata tässä(kään) asiassa arpapeliä, mitä lapsen terveyteen tulee. Mutta mitä sanotte, kannattaako…

A) Luottaa että vesirokko on ollut lapsella todella lievänä ja suoja on silti muodostunut
B) Ostaa rokote ja pistätyttää se neuvolassa
C) Laittaa paikalliseen puistokaveriryhmään etsintäkuulutus vesirokkoisesta leikkikaverista

Miten teillä on toimittu asian suhteen?

P.S. Kuvituksessa on yritetty mukahauskasti muistuttaa, ettei siihen vesirokkoon yleensä kuole. Ainakaan pahasti.