Ihana kouluvanhus

Olemme kaikki palanneet lomareissuiltamme; L kotiutui partioleiriltä, minä ja M sukulointikierrokselta. Tässä pieni kurkistus maaseutureissun antiin.Kävimme keskiviikon reissupäivänä Vesannon Vanhalla Koululla. Rakennus oli koulukäytössä 70-luvun puoleenväliin asti ja se on ollut siitä lähtien yksityisomistuksessa. Koulu on ollut jokusen vuoden avoinna matkailijoille. Koululla on pieni kahvila, josta sai mainioita munkkeja. Muitakin leivonnaisia on tarjolla vaihteleva valikoima. Lisäksi sai toki kahvia, limonaadia ja teetä. Santsikupit kuuluivat kahvin hintaan.Talon vieressä käyskenteli shetlanninponi sekä kolme lammasta – tai karitsoja nuo taisivat olla. Omissa häkeisaään puuhasteli muutama kana sekä kaniemo tyttärineen. Kanat oli kuulemma pelastettu koululle teuraskuljetuksesta. Ne olivat olleet lähes vailla sulkia ja niiden pyrstösulista huomasi, etteivät ne olleet kasvaneet enää kunnolla takaisin. Kanat vaikuttivat nauttivan uudesta elämästään ja niille tarjoilluista kastemadoista. Lampaat olivat todella uteliaita ja kipittivät heti aitauksen laidalle tervehtimään tulijoita.Yhdessä luokkahuoneessa oli kirpputori, jolta tein muutamia löytöjä. Maalaiskirppiksen tapaan hinnat olivat kohtuulliset. Veljeni osti retro-pingispalloja. Niitä olisi ollut lähes koskematon laatikollinen, mutta omistaja pahoitteli muutaman pallon menneen erikoiseen käyttöön. Kanat olivat elonsa ankean alun vuoksi olleet niin sanotusti pallo hukassa eivätkä osanneet munia niille järjestettyihin munimispesiin. Sitten joku oli keksinyt asetella pesään pingispalloja. Pesiin ilmaantuneista palluroista kiinnostuneet kanat olivat munineen palloille kavereita ja nykyään pesät ovat kovassa käytössäKoulu on vanha puurakennus, jonka alakerroksen kaikissa tiloissa pääsee kiertelemään. Koululla on ollut muutaman huoneen tiloissa enimmillään 76 oppilasta. Rakennukseen on nostettu esille koululta löytyneitä vanhoja urheiluvälineitä, koulutauluja ja muun muassa koulun keittäjän muistikirja, johon on kirjattu päivittäin ruokailijoiden määrä, ruokalaji ja käytetyt raaka-aineet. Paikkaa pitävä rouva tarinoi koulun historiasta mielellään.Kamerani akku loppui kesken koulun kuvaamisen, joten osa kuvista on kännykällä otettuja. Toivottavasti eivät näy ihan puurona. Koetin etsiä paikan osoitetta jälkikäteen verkosta, mutta epäonnistuin. Jos joku mielii käydä koululla, täytynee silloin maaseutumatkailla toden teolla ja kysyä tarkemmat reittiohjeet paikallisilta: Kun ajelee Vesannolla tai Tervossa päin, useimmat osannevat neuvoa matkailijan paikan päälle. Aukioloajat sai onneksi helposti selville!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *