Hyvät lukijat. Kun kirjoitan tätä, suuta kuivaa edelleen ja vatsan pohjassa kiertää jäisen hyhmämöhkäleen jäämiä.

Eilen oli perjantai ja aikomuksenani oli vain hoitaa kotiasioita, ostaa yksi tuparilahja ja käydä tupaantuliaisissa. Toisin kävi. 

Heräsin vauvan kanssa, vaihdoin tämän vaipan ja puuhasin kotihommia siihen asti kunnes L heräsi. Tämän lähes ensimmäiset sanat sitten edellisen illan olivat:

”Mites muuten sun passi?”

Siinä vaiheessa vatsalaukkuun jysähti jotain erittäin hyytävää.

”Eli että onko se samalla nimellä kuin lentoliput?”

No eihän se ollut. Tähän lisäisin muutamia valittuja kirosanoja. Mutta tuossa tilanteessa ei edes suututtanut vaan iski totaalinen paniikki.

Koko passisählinki kun oli ihan täysin omaa typeryyttäni. Tosin vetoan neljän ja puolen kuukauden univelkoihin ja taannoisin häihin ja nimenmuutokseen, johon en ole vieläkään tottunut. Ja kamalaan kiireeseen saada opintopisteitä kasaan alkukeväällä ennen synnyttämään lähtemistä.

Uusin hormonihöyryissäni vauvan syntymän aikoihin ajokorttini. Olin niin pihalla, että ajokorttia noutaessani penäsin tilaamaani passia poliisilaitoksen virkailijalta ja tämä korjasi, että rouva on uusinut kyllä ihan vaan ajokorttinsa. Jonnekin sinne alkukuukausien jatkuvaan syöttö-, nukutus-, puklaus-, mahakipu-, pyykki-, vaippa-ja sektiosta toipumisrumbaan passiasia hautautui.

Nyt se sukelsi esiin kuin vettynyt tukki ja pamautti koko kanootin kumoon.

Onneksi minulla sattuu olemaan sangen rautahermoinen aviomies. Tilanteen tajuttuaan tämä vain käveli koneelle, selvitti nopeasti, että passi pitäisi tilata ennen kello yhtätoista. (Tuolloin kello oli vähän vaille yhdeksän.) Hän kehotti minun laittaa itseni siihen kuntoon, että voin lähteä hoitamaan asiaa, ilmoitti, että Keravan poliisiaseman lupapalvelut eivät näemmä ole lainkaan auki perjantaisin, joten minun pitäisi lähteä Järvenpäähän. Selvittipä samalla seuraavan junan lähtöajankohdankin.

Säntäsin siis hame väärinpäin päällä kohti asemaa, hyppäsin junaan, selvitimme lennossa, mikä valokuvaamo aukeaisi Järvenpäässä tarpeeksi aikaisin. Otatin kuvat, hölkkäsin poliisasemalle ja sain passin tilattua kymmenen aikoihin.

Sitten kipitin kotiin, laitoin asioita kuntoon iltaa varten, juoksin kaupassa…

Vauva parka varmaan ihmetteli, mitä äiti-ihmiselle on tapahtunut. Ensin isä hoiti tätä aamulla töiden ohessa, sitten mummi haki vaunuajelulle, jotta töiden teosta tulisikin jotain, seuraavaksi oltiin autossa ja poliisiasemalla ukin hoidossa ja illemmalla taas isän hoivissa. No täytyy todeta, että oli pikkumies äitinsäkin hoidossa silti varmaan viitisen tuntia eilen.

Passi saapui Pasilan poliisasemalle kello 15 ja sen pystyi noutamaan 16.15 mennessä. Sain isältäni kyydin ja noudimme passin. Siinä vaiheessa paniikki alkoi hiljalleen valua pois tuskanhien mukana.

Todettakoon, että kaikeksi onneksi passin saa siis saman päivän aikana, jos on valmis maksamaan jokusen kymmenen euroa ylimääräistä ja tilaa sen Express-toimituksella. Jopa pikapassin olisi saattanut saada, ellei välissä olisi viikonloppu, jolloin kaikki viranomaistoiminta tunnetusti seisoo täysin. 

En silti suosittele moisen rumban läpikäymistä kenellekään. Ainakaan, ellet asu pääkaupunkiseudulla, kirjahyllyssäsi ei satu olemaan käteistä siltä varalta, ettei poliisiasemalla edelleenkään hyväksytä pankkikorttia maksutavaksi ja omista puhelinta, jossa on karttasovellus.

Ja ennen kaikkea älä saata itseäsi minkäänlaiseen paniikkitilanteeseen, jos aviomiehesi alkaa ongelmatilanteen ilmentyessä vain sättimään muita, syyttelemään tai riehumaan. Tunnen monia tällaisia ihmisiä ja onneksi L ei kuulu heihin.

On helpottavaa, että kun joskus mokaa, toinen toteaa, että tilanne on nyt tämä ja selvittää, mitä asialle voisi tehdä: Ja sitten jo tehdäänkin asialle jotain. Kerrankin miesten paljon parjatusta ratkaisukeskeisestä lähestymistavasta ongelmien ilmaantuessa oli yksinomaan hyötyä!

Eli pääsemme lähtemään matkalle aamuvarhaisella maanantaina. Nyt toivotaan, että kaikki ylimääräinen jännitys oli loman osalta sitten tässä.