Vartalo raskauden jälkeen / Puolivuotiskatsaus

Olen aina ollut kauniisti sanotusti naisellisen mallinen. Leveähkö takamus, paksut reidet, isot, muttei jättimäiset rinnat, emäntämäiset käsivarret, lihaisat pohkeet, mutta pituisekseni ja kokoisekseni kapea vyötärö. Mies totesikin raskauden jälkeen, että onpas mukavaa saada vyötärö takaisin!

Mitään suurta vartalokriisiä en pode. Voisin elää ilman raskausarpia, mutta eipä niitä tarvitse kauheasti esitellä: Korkeavyötäröiset bikinit on keksitty eikä mahani ole aiemminkaan ollut napapaitayhteensopivaa materiaalia. Ainut mikä harmittaa, on polvien tämänhetkinen tilanne. On hankala tiputtaa edes pikkuhiljaa viimeisiä raskauden aikana tulleita kiloja tai koettaa kiinteytyä, kun ei pääse kunnolla liikkumaan ja koko ajan olisi nälkä (ilmeisesti imetyksestä johtuen).

Laadukas kuvitus keskittyy lähinnä ylempään ja alempaan keskivartaloon, sillä niillä alueilla tapahtuivat suurimmat (pysyvät) muutokset.

Paino:

Lähtöpainooni ennen raskautta on matkaa noin 4 kiloa. Ihan rehellistä läskiä lieneen suurin osa, ehkä vähän maitoa ja nesteitä raajoissa, mutta pääasiassa läskiä ja lisää läskiä. Sitä oli kyllä jo ennestäänkin, mutta vähintään lähtöpainoon olisi kiva päästä. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että painon pitäisi alkaa numerolla 7, siinä kymmenen kilon haarukassa paino saa vapaasti ajelehtia vuodenajasta, aktiivisuusasteesta ja erikoistilaisuuksien (lue juhlien, matkojen, risteilyjen tms.) määrästä riippuen.

Rinnat:

Kuppikoko kasvoi raskausaikana maksimissaan yhden koon. D-kerhossa siis jatketaan, tosin toisinaan mallista riippuen niitä tarvitaan nykyään kaksi. Alun maidonnousuräjähdyksen jälkeen tilanne on ollut aika maltillinen. Värittömiä arpia on tullut rintoihin vähän, kirjavia ei ole onneksi näkynyt. Kauhulla odotan, millaiset patakintaat kohtaan imetyksen loppuessa. Innolla sen sijaan odotan niitä tulevaisuuden uusia, uheita rintoja.

Maha:

Sektion jälkeen varoiteltiin, että mahalla voisi kestää todella kauan palautua sen näköiseksi, ettei se ole enää raskauden puolivälin ylittäneen oloinen. Oma taikinamahani alkaa näyttää ihan normaalilta. Jonkin verran aiempaa roikkuvampi vatsa on ihan sektioarven yläpuolelta ja siihen jää eri tasossa olevat vatsan alueet. Ihan hyvä maha se on silti. Eniten kammosin raskausaikana kaikkea, mikä liittyi napaan, kuten navan ulos pullistumista, napatyrää tai navan repeämistä. Onneksi napani pysyi kuopassaan loppuun asti ja on edelleen oma soma itsensä. Linea negra on haalistunut huomattavasti, minulla se oli melko tumma ja ulottui alhaalta lähes rintojen alle asti. Mielestäni tuo ylimääräinen ”vauhtiraita” oli jopa hieno, oman pigmentin muodostama tatuointi.

”Down there”

Kiitos leikkaussalin henkilökunnan perusteellisen imuroinnin, vuotoa oli vähän ja se loppui pian. Keskivartalo saattoi tuntua kahtia sahatulta, mutta eipä tullut mitään kiusallisia pidätysvaikeuksia enteileviä repeämiä tai traagisia yllätyksiä luokkaa ”klitorikseni repesi irti” tai muuta tosi karseaa. Kahden viikon karenssin jälkeen tavaran todettiin käyttöönottotarkastuksessa olevan entisenlaisessa kunnossa.

Raskausarvet:

Teini-iässä naisellisten muotojen ilmaantuessa kroppaa saapuivat raidoittamaan vaaleat raskausarvet. Lihaksien kasvaessa aktiivisemmalla urheilukaudella mm. polvitaipeisiini on pohjelihasten kasvun myötä ilmaantunut arpia. Koska kudostyyppi vaikuttaa paljolti raskausarpien syntyyn, osasin odottaa niitä ilmaantuviksi. Arpia tuli kylkiin, sisäreisiin, vatsaan ja nivusiin (?!). Arvet olivat syviä ja kirkkaan värisiä, mutteivät kovin kipeitä. Rasvasin koko keskivartaloa ja rintoja Clarinsin raskausarville tarkoitetulla voiteella ja The Body Shopin kookosrasvalla. Sillä tuskin oli sen ihmeempää vaikutusta kuin se, ettei arpiin sattunut eikä iho kutissut. Nyt arvet ovat haalistuneet vaaleanpunertaviksi ja ”kohonneet” kuopistaan lähes ihon tasolle. Onneksi keskivartaloni ei alun alkaenkaan ole ollut mitenkään jumalainen: Yhtä loikkariarpea lukuunottamatta navan alle jäävä arpien rykmentti ei kaada maailmankaikkeuttani. Arpien näkyminen riippuu paljon valon väristä. Luonnonvalossa ne ovat paljon vaaleammat kuin kellertävässä keinovalossa, (kuten kuvista näkee).

Sektioarpi:

Arven alue oli luonnollisesti aluksi todella kipeä. Koko vatsan ja lantion alue oli viikon siinä kunnossa, että sängystä nousemiseen tarvittiin luovuutta. Haava parani tosi nopeasti ja tikit poistettiin terveydenhoitajan kotikäynnillä kahden viikon päästä leikkauksesta ja viiden viikon kohdalla jälkitarkastuksessa haavan arvioitiin parantuneen todella hyvin. Arpi on parantunut siististi ja jää bikinien ja alushousujen alle. Leikkaava kirurgi kehui sen jäävän ”karvoituksen alle”. Jäähän se, jos on sukua simpansseille – itselläni ei kasva karvaa puolessa välissä matkaa kohti napaa.

Kokeilin hölkkäillä yhden kerran puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen. Haava-alue kipeytyi kunnolla, minulla oli vähän kuumetta ja muitakin kivoja sivuvaikutuksia (lue paljon verta). Tulin siihen tulokseen, että odotan raskaamman liikunnan aloittamista suosiolla vielä useamman kuukauden, etten saa loppuelämäksi kiinnikkeitä riesakseni. 

Polvet:

Erikoisin raskauden jälkeinen muutos on ollut se, että polvet eivät tunnu kestävän raskaampaa liikuntaa ollenkaan. Ne kipeytyvät niin huonoon kuntoon, etten pääse seuraavina päivinä kyykystä ylös, portaat pitää kiivetä kaiteissa roikkuen ja särky on jotain ihan järkyttävää. Jos lenkkeilen särystä, kivusta ja jäykkyydestä huolimatta, alkavat polvet muljahdella yli, jolloin kipu siirtyy jo sen oloiseksi, että kohta menee jotain kunnolla rikki. Lääkäri epäili, että polvet ovat kenties löystyneet jotenkin raskausaikana, samalla kun ns. asiaan kuuluvaa löystymistä tapahtuu lantion alueella, ja palautuvat ehkä normaaleiksi imetyksen jälkeen. Syytä haettiin myös jalkojen lihasjäykkyydestä, muuttuneesta lantion ja tukirangan asennosta ja kilpirauhasista. Selvittelyprosessia jatketaan. Lääkäri oli samaa mieltä siitä, että koska olen aikaisemmin lenkkeillyt päivittäin, saman painoisena kuin nyt, eivätkä polvet oireilleet  tuolloin mitenkään, ei syytä kannata ensisijaisesti hakea siitä suunnasta.

Iho:

Ihon kunto tuntuu vaihtelevan lähinnä stressitasojen mukana, ei niinkään hormonaalisista syistä johtuen. Pieni notkahdus huonompaan päin tuli, kun aloitin minipillerien syönnin. Kuukautisten tapaista liikehdintää on ollut kerran, mutta ne taisivat pelästyä vallitsevaa tilannetta, koska eivät ole palanneet. Niiden vaikutus ei ehtinyt näkyä naamassa asti.

Muut:

Monien manaamaa hiustenlähtöä en ole huomannut itselläni; ehkä se tulee vasta imetyksen lopettamisvaiheessa? Hampaatkaan eivät ole pudonneet suusta ja kynnet ovat hyvässä kunnossa.

Pää ja yleisvire:

Väsyttää kroonisesti. Hartiat ja niska ovat ihan hirveässä jumissa. Kun on nukkunut oikein vähän, silmiä kuivaa ja niiden ympäristöä ja koko otsaa alkaa särkeä. Olo on silti vähemmän hirveä kuin etukäteen pelkäsin, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Nesteturvotus:

Raskauden loppuvaiheessa jouduin käyttämään koon 42 kenkiä, kun kengänkokoni on normaalisti 38. Kasvoni olivat pöhöttyneen näköiset ja sormuksia ei saanut sormiin tai niistä pois. Turvotus on hävinnyt jaloista hyvin, mutta sormiin sitä jäi jonkin verran. Sormetkin alkavat pikkuhiljaa olla lähes normaalit, ellen syö kovin suolaista ruokaa.

Kuvassa näkyvät jalkani seitsemännen raskauskuukauden lopulla. Olin laittanut yhdet isoimmista kengistäni jalkaan ja sullonut niihin myös villasukat, koska ulkona oli todella kylmä. Villasukat olivat painaneet nesteisiin jalkoihin hienot kuvot. Osa noista kuvioista osoittautui vesikelloiksi, jotka poksahtelivat ja tulehtuivat… Neuvolassa lohduteltiin, ettei turvotukseni ollut edes pahimmasta päästä heidän näkemistä tapauksista. Silti tuota pöhöttynyttä olotilaa ei ole lainkaan ikävä.

Ihon viimeaikaisista olotiloista ja kropasta asianmukaisesti puettuna löytyy kuvia, kun valitsee palstan tunnisteista Iho-aiheiset postaukset tai Päivän asu-postaukset.

 

15 kommenttia artikkeliin “Vartalo raskauden jälkeen / Puolivuotiskatsaus

  1. Mä oon samaa mieltä kuin Ruusu: sulla on kaunis kroppa.

    Mulla tehtiin myös sektio. Toi arven pullottaminen tai siis haavan yläpuolen ”roikkuminen”, mistäköhän se johtuu? Mulla on kyllä kuulema myös keloidi-taipumusta, eli arpi on näkyvämpi ja paksumpi kuin sulla, vaikka poika on jo 14kk. (Ja tulee sellaiseksi jämäänkin.)  Ei mua se haittaa, mietityttää vaan, kun luulin että se  johtuisi jotenkin siitä keloidisuudesta (ei hajuakaan, miten sanaa käytetään).

    Mulla tikit poistettiin jo viikon päästä ja ehdoton liikuntakielto kesti muistaakseni jälkitarkastukseen (8vkoa) asti, mutten uskaltanut lenkkipolulle kuin vasta 1/2v leikkauksen jälkeen. Aika iisisti otin, kävin vain uimassa ja vaunukävelyillä ja imetyksen lopetettuani alkoi painokin tasaantumaan. Yllättävää muuten, että aina sanotaan, että imettäessä paino putoaa, mutta mulla lähti vikat (tiukassa olleet) 5kg vasta kun lopetin imettämisen.

     

  2. Täytyy varmaan ekaa kertaa kommentoida mihinkään blogiin, mutta olen kanssa sitä mieltä, että ihanaa kun olet laittanut näin avoimesti kuvia! Ja täytyy samalla myös kehaista, että sulla on todella kaunis kroppa raskausarvista huolimatta. Itseä jotenkin helpottaa aina nähdä raskausarpia ja raskauden jälkeistä pömppistä nuorilla äideillä, tuntuu että kaikilla tutuilla äideillä on maha ja kaikki palautunu saman tien synnytyksen jälkeen eikä mitään ylimäärästä missään. Kateellinen olen ainoastaan noista tisseistä, mutta kyllä ne siitä imetyksen loppumisen myötä sitten vähän latistuu 😉 Mutta ei lopputuloksena ole välttämättä ihan mitkään patalaput, läheskään yhtä kiinteät ei ainakaan omani ole mitä ennen raskautta, mutta eipä nää nyt hullummilta näytä ilman rintaliivejäkään. Mutta että kiitos postauksesta!

  3. Harvinaisen rehellinen ja avoin blogikirjoitus ja objektiivinen ja armollinenkin suhtautuminen omaan vartaloon.
    Kunnioitettavaa; arvostan!
    Tuollaista asennetta tarvitaan vuosien myötä aina vain enemmän, nimimerkillä kokemusta on ja ikää yli 30v enemmän kuin Sulla.

  4.  

    Ensinnäkin todettakoon, että kirjoitin eilen hienon, pitkän kommentit, jossa yksilöllisesti tarkastelin kaikkien pointteja erikseen. Noh, minun piti tarkistaman yhden sanan kirjoitusasu, ajattelin avata uuden välilehden painamalla cmd+t ja päädyi painamaan cmd+r…
    Sinne katosi se kommentti. ARGH!

    Eli lyhennettynä, koska vauvauinti alkaa 1,5h päästä, olen yöpuvussa ja asunto pitäisi siivota ennen uintiin ja mökille lähtöä:

    Kiitos kaikille kommenteista! Lievää hulluuttahan omasta, raadellusta mahasta otettujen kuvien laittaminen nettiin ja genitaalialueiden kunnostaan avautuminen edellyttää, joten aviomuus-pointit menivät varmaankin oikeaan osoitteeseen. 

    Tällaisen elämäntapanautiskelijan mieltä lämmittää kuulla, että joku supertreenattu, kuten A. Sinivaara löytää ei-niin-treenatusta kropastani jotain kadehdittavaa ja kaunis kiitos muillekin jotain kehaisseille. Ja hyvä, että reissussa rähjääntynyt olemukseni toi Synnytyksestä 2v 4kk-nimimerkille myös helpotusta. 😉

    Mindekalle, tuosta sektioasiasta sen verran, että leikkaussalissa myös sektioita työkseen tekevä tuttuni selitti asian niin, että tuolle vaakasuuntaisen sektioarven yläpuoliselle ”kengurupussille” on useita mahdollisia selityksiä:

    a) Haava on ommeltu ns. liian tiukkaan eli se ikään kuin puristaa vert.kuv. kaksi tyynyn puoliskoa saumakohdan molemmin puolin koholle ja koska alempi puolisko on vähemmän joustava (pehmytkudosta, rasvaa ja ihoa on antaa vähemmän), jää vain mahan ylempi puoli koholle.

    b) Alemmat haavakerrokset ovat arpeutuneet ”isosti” ja niiden arpikerros on uloimman arven päällä

    Oikeastaan muuta ”apua” asiaan ei ole, jos se häiritsee, kuin abdominoplastia. Sitä minulle joku ystävällisesti uimahallissa ehdotti, kun näki raskausarpeni. Hänelle on kuulemma tehty vatsan kiristys navan alapuoleiselle alueelle ja sai kaikki arpensa pois. Ihanaa avuliaisuutta. 😀 Varmaankin tarkoitti ihan hyvää, eipä siinä mitään. Toki jos arpeutumisen kanssa on erityistaipumuksia, turhia leikkauksia halunnee välttää.

    Toivotaan, että ne loput kilot lähtisivät semi-maagisesti, kun imetys loppuu.

     

  5. Joskus hyvää tarkoittava kommentti kuulostaa valitettavasti vähän hassulle, mutta hyvää hän varmasti tarkoitti 😉 En aio kokeilla uusia  korjaavia leikkauksia, vaikka neuvolastakin siitä mainittiin, koska se tuskin omalla kohdallani auttaisi. Aivan kuten sinäkin sanoit.

    Olkoon arpemme kuin taisteluarpia; kannetaan niitä ylpeydellä, enemmän tai vähemmän, päivästä ja omasta olostamme riippuen 😉

  6. Raskauden aikana arkiliikuin matkat kaupoille, harrastuksiin, asemalle ja harjoittelupaikkaan kävellen tai pyörällä. Partioharrastuksen tiimoilta juoksin ja vaeltelin. Pitkillä kävelylenkeillä kävimme koiran kanssa.

Vastaa käyttäjälle Mindeka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *