Hulluimmat päivät

Tässäpä vähän kuvia viime sunnuntain reissusta. Matkasimme koko miniperheemme ja yhden ystävän kanssa junalla Helsinkiin. M:n kummi liittyi seuraamme Kluuvin kulmilla.

Viittä yli yhdentoista eli viisi minuuttia Syysmyyjäisten aukeamisen jälkeen Tulli- ja pakkahuoneen myymälä oli aivan täynnä väkeä. Tavaraa oli kadonnut pöydiltä ihan silmissä ja lähes kaikissa Jopoissa, kalusteissa ja valaisimissa oli jo Varattu-tarroja. Väentungoksessa oli hankala liikkua ja kiitin onneani, etten ole kovin lyhyt. Muutoin en olisi varmaan nähnyt yhtään, mitä myyntipöydillä oli tarjolla.

Väkeä oli niin paljon, että yksi hieman säikähtäneen näköinen, arviolta noin 4-vuotias poika kysyi äidiltään: 
– Miksi täällä on niin paljon aikuisia? Äiti koetti selittää lapselleen, että aikuiset ovat tulleet katsomaan, josko voisivat ostaa jonkin jutun halvemmalla, kun on alennusmyynti. Poika tuhahti ja totesi, että ei kukaan oikeasti tarvitse täältä mitään. Se oli aika huvittavaa. Pahin paniikki siitä, ehtiikö itse saada yhtään mitään ennen kuin kaikki on myyty, laantui siinä vaiheessa.

Katselimme paikkoja ja tavaroita ja vaikkei rauhallisesta tunnelmoinnista ja tavaroiden tunnustelusta voinut edes haaveilla, oli tuollainen salamashoppauskin omanlaisensa kokemus. Kiertelyn ja lehdistä sekä blogeista tuttujen esineiden bongaamisen lisäksi syötin M:n liikkeen sohvalla. Japanilaiset turistit ottivat valokuvia imetystuokiostamme. Se oli hieman hämmentävä kokemus. 

Hauskaa oli, mutta se jonotus… 
L ja J jonottivat kaksi tuntia ja viisi minuuttia ostoksiemme kanssa.
Minä, (M kyytiläisenä) ja toinen kavereistamme kiertelimme ympäriinsä, ettei M hermostuisi.

Kaiken sen jonottamisen jälkeen olimme niin väsyneitä, ettemme menneetkään enää Ateneumiin
alkuperäisen suunnitelman mukaisesti – kun sinnekin olisi pitänyt jonottaa.
Päädyimme Morrison’s Grill&Greeniin nauttimaan SYÖ! Helsinki-viikon kymmenen euron hampurilaisista.
(Tarkkasilmäisimmät saattoivatkin päätellä näin blogin Facebook-sivun kuvasta.)

Tsemppiterkut teille, jotka eksyitte tai aiotte vielä eksyä Hulluille Päiville. Voin luvata, että nuo Syysmyyjäisten kaksi päivää olivat varmasti kaikista hulluimmat päivät!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *