Kynttilöitä ja kalloja

Nyt on juhlat juhilttu. Oli mukavaa ja kerrankin maltoin syödä kohtuudella (tai sitten en vain ehtinyt koko ajan syömään, kun välillä piti vahtia vauvaa emäntänä toimimisen lisäksi). M muuten malttoi juhlia ja pysyä tyytyväisenä paremmin, kuin uskalsin ikinä toivoa.

Luvassa olisi vähän kuvatunnelmia halloweenjuhlien koristeluosastolta.

Yhteisen ajan viettämisen sekä syömisen lisäksi juhlissa oli mahdollista ostaa Party Liten tuotteita. Sain tuttavaltani tuotteita lainaan kutsujen ajaksi ja ripottelin niitä sitten pitkin kotiamme parhaaksi katsomilleni paikoille.

Party Litelle on tullut jonkin verran tuotesarjoja, joiden ideana on, että tuotteet voi somistaa
haluamallaan tavalla, vaikkapa joulupalloilla, höyhenillä, simpukoilla, koruilla
tai tässä tapauksessa halloweenjuhlien teeman sopiviksi.

Somistetut kynttiläpurkit tositoimissa, taustalla L:n leipoma mainio vadelmajuustokakku
sekä M, joka tarkkailee juhlavalmisteluja kummitätinsä sylissä.

Tarjolla oli juustokakun lisäksi suklaakakkua ja kahta erilaista suolaista piirakkaa sekä patonkia levitteineen. Unohdin kaikkien valmistelujen keskellä ottaa kuvia tarjottavista – pahus!

Kurpitsat ovat Muumilaakson asukkaiden suosiossa niin piirakoiden kuin varastuskohteidenkin muodossa, joten myös Muumit saivat omat kurpitsat.

Takan päälle oli asetettu kaksi Ikean kynttilää ja kaksi ”läpivalaistua” PL:n kynttilää.
(Helppo tapa havainnollistaa eroja valon määrässä ja kynttilän palamisen tasaisuudessa.)

Yhtä Party Liten itse somistettavissa olevaa kynttiläastiaa pääsi koristamaan iso oranssi helmikoru
sekä kaksi pahvilepakkoa, joiden ripustusnarut olivat hukkuneet varastoon.

Taidekuvausta, taidekuvausta.

Brion hieman solmussa oleva torni-pöllö ei ollut ollenkaan pöllömpi koriste, vaikkei sellaiseksi ollut tarkoitettu.

Kurmitsat kurmottelivat vähän joka nurkassa.

PS. 
Huomasitteko, että allekirjoittanutta onnisti Lilyssä käynnissä olleessa kylpylälahjakortin arvonnassa? 
Aika sairaan hieno juttu! Nyt pitää vielä selvittää, saako vauvan ottaa mukaan.
Toivottavasti saa, sillä sekä äidille että vauvalle vuorokausi erossaoloaikaa olisi vielä toistaiseksi ehkä liikaa…

 

 

5 kommenttia artikkeliin “Kynttilöitä ja kalloja

  1. Minä näin sinusta unta viimeyönä, tai ei se oikeastaan ollut sinusta, mutta näin unta, että seikkailin Lontoon maanalaisessa ja jossain King’s Cross:in lähellä oli tubeasema nimeltä phocahispida ja ajattelin, että ahaa, täältä se siis on nimimerkkinsä napannut 😀

  2. Aika hassua. Itsellänikin ihan kaikenlaiset asiat tulee kyllä uniin, niin arjesta kuin ”verkkomaailmastakin”.

    terkuin
    saimaannorppa (Pusa hispida saimensis, vanh. Phoca hispida saimensis)

  3. Kiitti vaan, tähän asti olen ollut täysin tietämätön tuollaisen Brion tornipöllön olemassaolosta, mutta nyt minun tai siis vauvan on aivan pakko saada oma pöllönpoikanen! 😉 Kivan näköisiä halloweenkoristeita kyllä.

    Ps. Minä taas olen luullut, että nimimerkkisi on vähän niinkuin jonkun inkkaritytön nimi, hiukan kuin Pocahontas. 😀 

  4. Onneksi tuo pöllö on varsin kohtuuhintainen. 17-v veljeni muuten kokosi sen väärin. :DD

    Huomasin juuri, että Hömppämaukalle on tullut uusia lasten- ja vauvojen juttuja. Ihan vaan siitä ilosta, etten ole ainut, jolle iskee pakottava tarve ostella kaikenlaista ihanuutta (muka) pienelle, tein niistä postauksenkin.

    Olen ollut norppafani aina ja varmaankin tuon nimimerkin vakiintuminen yleisemminkin alteregokseni nettimaailmassa vaikutti tosiaankin myös se, että olen ollut hurja Pocahontas-fani lapsena. 

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *