Synnytyskertomus: Hän on viimein täällä!

 

Tämä on synnytyskertomuksen neljäs ja viimeinen varsinainen osa.  
Lue myös osat ”Lähtö”, ”Tuskaista odottelua” sekä ”Yö helvetistä ja Raivo”.

Ylilääkäri oli todennut, että tässä tapauksessa leikataan heti eikä kohta
Kun leikkauspäätös oli viimein saatu tehtyä, kaikki eteni todella nopeasti. Synnytyssaliin tuotiin sairaalasänky.
L komennettiin kantamaan tavaroitamme pois synnytyssalista ja siirtämään ne yhteen osaston huoneista. Aina kammoamani sana katetri mainittiin ja pian se oli asennettu paikalleen. Minut rullattiin leikkaussaliin ja jokaisen oviaukon kynnyksen kohdalla sängyssä heiluessani mietin, olisinko voinut taapertaa itse leikkaussaliin, sillä äsken lääkäreillä ei ollut vielä pitänyt mitään kiirettä synnytykseni suhteen. Makuulla pysyminen kun oli edelleen lähes mahdotonta.

Leikkaussalissa kaikki olivat todella mukavia. Kaikki esittäytyivät pikaisesti ja sitten ryhdyttiin hommiin. Minulle laitettiin spinaalipuudutus. Puuduttaminen ei sattunut, vaikka monet ovat kertoneet sen tuntuvan todella kauhealta. Puudutus onnistui kerralla ilmeisen hyvin. Oli taivaallista, kun selkää ja alavartaloa moukaroinut kipu loppui kuin seinään. 

Lääkäri mainitsi tekevänsä leikkausviillon ”karvoituksen rajaan”. Olin edellisenä päivänä supistuskipujen kourissa käynyt useaan otteeseen lämpimässä suihkussa ja yhdellä suihkureissulla jopa sheivannut tärisevin käsin, joten oletin kyseessä olevan lähinnä kielikuva. (Todettakoon, etten edes pystyisi kasvattamaan sellaista sademetsää, että se peittäisi arven, muttei sillä ole väliä.) Muistan lääkärin sanoneen, että leikkauksen ei pitäisi sattua, mutta se saattaa tuntua. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti ennen kuin alkoi tuntua siltä, kuin joku olisi silitellyt viileällä kädellä sisuskalujani. Se oli todella ällöttävän, muttei kivuliaan tuntuista.

Leikkaussalissa sattui myös hieman koominen tapaus. Minut leikkaussaliin rallikilpailutyyliin kärrännyt sairaanhoitaja oli ensimmäistä kertaa läsnä sektiossa. Minua pidettiin paikallaan varmuuden vuoksi leikkauksen aikana, joten en voinut kääntää ylävartaloani tai päätäni. Äkkiä oikealta sivultani kuului melko kovaääninen tömähdys. Minua pitelevät kädet katosivat ja kuulin vaimeaa keskustelua, jonka perusteella päättelin kyseisen sairaanhoitajan pyörtyneen. Kuulin hänen vakuuttelevan olevansa kunnossa ja hänet kehotettin juomaan jotain ja haukkaamaan raitista ilmaa. Sitten leikkaus jatkui normaalisti.

Kun lääkäri eteni leikkauksessa vauvaan asti, hän sanoi, että ”Miten päin sinä raukka siellä olet?”. Lääkäri puhui leikkaussalissa kasvotarjonnasta, mutta papereissa lukee avosuinen tarjonta. (Myös jälkikeskustelussa puhuttiin avosuisesta tarjonnasta, joten olettakaamme siitä olleen kyse.) Lääkäri kertoi vauvan päähän muodostuneen pahkan, tämän oltua niin pitkään pinteessä ilman vettä. Hän korosti, että sen pitäisi kuitenkin kadota ajan myötä. (Tuota pahkaa ihmettelin vasta osaston puolella, sillä ensikohtaamiseni vauvan kanssa jäi hyvin lyhyeksi.)

Kun lääkäri mainitsi vauvan olleen kummallisessa asennossa, en tiennyt pitäisikö itkeä, kiroilla ihan per….sti vai myhäillä tyytyväisenä. Tuntui nimittäin yhtä aikaa kummalliselta, pelottavalta ja hienolta, että olin osannut, lasta aiemmin synnyttämättä, oman kehoni tuntemuksien perusteella sanoa, ettei kaikki sujunut synnytyksessä normaalisti.

Sairaalan henkilökunta pahoitteli leikkauksen jälkeen, etteivät he havainneet vauvan virhetarjontaa. Tämä on mielestäni se käsittämättömin seikka, koska täysin maallikkokin olisi pystynyt epäilemään kyseistä virhetarjontaa muutaman Google-haun perusteella.

Synnytyksen kuluessa tein useaan kertaan selväksi, että mielestäni tuntemukset eivät vastaa niitä tuntemuksia, joita normaalisti etenevässä synnytyksessä on kerrottu olevan ja että epäilen jonkin olevan vialla. Kuvailin oireitani selvästi ja silti useampi lääkäri ja kätilö sivuutti ne ja antoi ymmärtää, että valitan aivan turhasta. Oireina olivat erittäin kova selkäsärky, jota esiintyi myös supistusten väleissä ja supistusten loputtua jatkuvasti sekä viiltävä kipu peräaukon alueella. Kivut pysyivät hallittavina vain seistessä tai nojatessa eteenpäin johonkin, makuulla taju meinasi lähteä… Yksikään minua hoitaneista kätilöistä tai lääkäreistä ei harkinnut sanomallani olevan jotain hoidollista merkitystä.

Bebesinfon sivuilla (alkuperäislähteet ko. artikkelin lopussa) kerrotaan hyvin selkokielisesti seuraavaa:
”Jostain syystä osa vauvoista on lantiossa avosuisessa tarjonnassa,  jolloin synnytyksen avautumisvaihe yleensä pitkittyy ja äiti kokee erittäin kivuliasta selkäsärkyä synnytyksen aikana. Vauvan pää painaa häntäluuhun ja alaselkään ja selkäsärky saattaa tuntua jopa supistusten välissä. Synnytys saattaa johtaa sektioon tai imukuppisynnytykseen. Jos huomaat synnytyksen aikana erityisen pahaa selkäsärkyä tai jos avautumisvaihe pitkittyy, ymmärrät mistä saattaa olla kysymys. Tällöin pysty- ja etunoja-asennot ovat erityisesti hyödyksi. ”

Kätilöliiton erinäiset julkaisut, jotka ovat myöskin kaikkien internetin käyttäjien saatavilla, kertovat seuraavaa:
Avosuinen tarjonta on yleisin virhetarjonta ja sen esiintyvyys on n. 10 %. Avonaista tarjontaa esiintyy merkittävästi enemmän ensi- kuin uudelleen synnyttäjillä. Avosuinen tarjonta oli merkitsevästi yhteydessä korkeampaan synnytyksen käynnistämisen ja pitkittyneen synnytyksen riskiin. Lähteissä todettiin myös, että pään laskeutuminen loppuraskaudessa saattaa häiriintyä, mikä voi vaikuttaa synnytyksen luontaiseen käynnistymiseen. Vain 29% ensisynnyttäjistä, joilla sikiö oli avosuisessa tarjonnassa synnytti spontaanisti. Tarjontavirhe oli yhteydessä 12%:iin tehtyjä keisarileikkauksia. Tarjontavirhe oli myös yhteydessä seitsenkertaiseen riskiin saada vaikea välilihan repeämä. 

Avosuisen tarjonnan tunnistamiseksi lueteltiin seuraavia seikkoja, (poimin tähän vain ne, joita itselläni esiintyi):
Spontaani vedenmeno varhaisessa vaiheessa, jatkuvat voimakkaat selkäkivut – pahenevat supistuksen yhteydessä, takaraivo ei pääse painamaan kunnolla kohdun suuta, mistä seuraa supistumistoiminnan häiriintyminen, voimakas ponnistamispakko ennen kuin kohdunsuu on täysin auki (sikiön takaraivo painaa rectumiin), pitkittynyt avautumisvaihe sekä synnyttäjän väsyminen.

Ja vasta ajateltuani, etten ollut ajanut synnytystä turhaan leikkaussaliin asti tajusin sen:
Vauva oli saatu maailmaan!

Vauva alkoi helpotuksekseni itkeä saman tien ja hoitaja kävi hyvin nopeasti vilauttamassa häntä minulle. Ehdin juuri ja juuri nähdä hiustupsun ja pienen pepun ennen kuin vauva kiidätettiin pestäväksi, napanuoran leikkaukseen ja isänsä paidan alle sylihoitoon. Minut kärrättiin heräämöön ja…
Äh, se onkin jo ihan toinen juttu!
 

 

22 kommenttia artikkeliin “Synnytyskertomus: Hän on viimein täällä!

  1. Onnitteluja otetaan aina kiitollisena vastaan!
    Nyt ainakin ensimmäisen vuoden saa onnitella aina, jos haluaa ja vähintään äitienpäivinä sen jälkeen. 😉

  2. Hui! Minua kiinnostaa nyt se, että jäikö tuosta kamalat traumat? Haluatko enää koskaan kokea synnytystä? Voin vain pienessä mielessäni kuvitella, että mitä hoitovirheet tai tyly henkilökunta olisivat aiheuttaneet omalla kohdallani. Puistattaa pelkkä ajatuskin ja tästä välittyy todella hyvin se, miten se kaikki teillä kävi. Hyvin kirjoitettu ja ihanaa, että kaikki kuitenkin päättyi hyvin.

  3. Sanotaan lyhyesti niin, että jos joku kysyisi nyt, niin sektiolla voisin synnyttää, alateitse en haluaisi yrittää. Voihan olla, että mieli muuttuu ajan kanssa. Ajattelin kirjoitella kokemuksen pitempiaikaisista vaikutuksista joskus pidemmin erikseen. 🙂

  4. *Avosuinen tarjonta = vauvan kasvot äidin vatsaan päin

    Varmaan riippuu ihmisestä, L ainakin nauroi ihan vedet silmissä mielikuvalleen, kun kuuli ensimmäisen kerran sanan raivotarjonta

  5. Eka oli avosuisessa muistaakseni, 45min ponnistelin ihan pihalla kaikesta. Vannoin etten tule ensivuonna uudelleen mutta pikkusisko syntyi seuraavan vuoden aikana 1v3kk ikäerolla x) pikkusiskolla oli kiire ja jostain rv 25 lähtien veikattiin ettei pysy mahassa tarpeeksi kauaa. Ehkä isoveli oli raivannut tilaa väärällä asennollaan, nimittäin toinen syntyi kolmella ponnistusella.
    Ja jotta ”kerää koko sarja” olisi täydellinen niin syntyi muutaman vuoden päästä se kolmaskin. Sillä kertaa sain ekan kerran raskausmyrkytyksen joka kuulema yleensä aina tulee kanssa raskaudessa jo.

  6. Mulla vähentää synnytyshaluja sekin, etten voi tietää, johtuiko supistuksien heikkous ja loppuminen virhetarjonnasta vai eikö kohtuni missään tapauksessa supistelisi riittävästi.
    (Ja, jos kohtu on oksitosiiniresistentti, ei tilannetta voi lääkkeellisestikään auttaa.)

    Ei oikein tuo koekaniinina olo kiinnosta.

  7. Ja tosi huono tuuri käynyt Kippuralla:lla tuon raskausmyrkytyksen kanssa, kun sen tulo vasta 3. raskaudessa on tietääkseni tosi harvinaista! Mutta toisaalta, jos sarja on jo koossa, ei tarvitse pelätä, että tulisi taas seuraavien kanssa. 🙂

  8. Vau. Jos mulle tulee joskus vauvakuume, tulen lukemaan tämän uudestaan. Onnea kuitenkin kamalasti, en nimittäin epäile etteikö olisi ollut kuitenkin sen arvoista 🙂

  9. A. Sinivaara: Olihan se sen arvoista, mutta mun täytyy jatkaa vielä tällaisella yleisragetuksella, joka ei suoranaisesti enää liity kommenttiisi:

    Pitihän tuo vauva saada pois mahasta, ne kun on sellaisia aikapommeja, että vaikka olisikin helpompi hoitaa niitä vaan kävelemällä mahan kanssa ympäriinsä, siellä loppuu ylöspito – pahus vieköön.

    Ja onhan tuo vauva ihana, mutta en jotenkin ole sellaista hymistelijätyyppiä, että:
    Noh, koskaan en enää pysty istumaan normaalisti, lantio murtui ja häntäluu ja seksiä en ole harrastanut kolmeen vuoteen, jos käyn jumpassa tai aivastan, tulee kaikki tavara housuun, mutta kyllä tuo vauva korvaa kaiken.”

    Mun mielestä synnytyksetkin pitäisi pyrkiä hoitamaan siten, että molemmat potilaat sekä äiti että lapsi hoidettaisiin mahdollisimman hyvin eikä äitien loppuelämän (ruumiin- ja mielen-) terveyttä ja ihmisarvoista elämää sivuutettaisi hoitoprosessissa täysin toissisijaisina asioina. Meidän ja varsinkin monen muun synnytys olisi voitu ja voitaisiin hoitaa paremmin, ammattitaitoisemmin ja kuunnellen myös synnyttäjää.

    Kulttuuri, jossa huono kohtelu ja hoitovirheet lakaistaan maton alle sanomalla, että: ”Saittehan te vauvan.”, on mielestäni kummallinen; Jos menisin sappikivileikkaukseen ja minulta poistettaisiin vahingossa perna sappikivien lisäksi, saattaisin hermostua, vaikka: ”Poistettiinhan teiltä myös ne sappikivet.”

  10. Kuulostaa hirmu samalta kun mun synnytys (paitsi että mua ei voitu leikata kun hemoglobiini oli kamalan alhainen , muistaakseni pahimmillaan 73). Hienosti jaksettu! Mun synnytys kesti mahtavat 69 tuntia, joten osaan samaistua tätä lukiessani!

  11. Joo ne varmisteli monesti että onko lapsilla_sama_isä kaikilla, kai sekin vaikuttaa asiaan. 

    Itse olen just 25v ja seuraavana siintää koulu+työt jotta lapset saa aikuiseksi saakka.

  12. Hui mikä kokemus. Hienoa että löysit sen kaiken väsymyksen ja kivun hetkellä itsestäsi sen voiman ja raivon että sait asiasi perille. Traumaattiset synnytykset on kokemuksia joita en kenellekään soisi. Normaali synnytyskin on aivan riittävän kivulias mutta on hienoa että kerrot synnytyksestäsi ja kokemuksistasi. Näistä asioista pitäisikin puhua. Synnytys on niin elämää mullistava kokemus tavalla tai toisella että on välillä uskomatonta kuinka vähän äidin mielipidettä tai tahtoa siinä kuunnellaan. Ennen kaikkea äidin ja lapsen terveyden pitää mennä kaiken edelle mutta sen lisäksi mielestäni pitäisi kiinnittää paljoa huomiota siihen että synnytys on kokemuksena positiivinen äidille. Traumaattinen synnytys herkistää synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastumista ja varmasti useasti traumaattisen kokemuksen synty voitaisiin estää sillä että hoitohenkilökunta ottaa huomioon äidin toiveet ja kuuntelee äitiä. Usein sen kuitenkin itse tietää parhaiten miltä omassa kropassa tuntuu ja se tunne että kaikki ei ole hyvin on harvoin harvaa.

    Kiitos kuitenkin kirjoituksestasi. Onneksi sait sektion ja vauva voi hyvin ja kaikki ikävää kokemusta lukuunottamatta päättyi hyvin.

    Minua kiinnostaisi tietää missä sairaalassa synnytit, sitä et tainnut tekstissä mainita?

    Saitko muuten käydä synnytyksen läpi kätilön kanssa ja keskustella sinua vaivaamaan jääneistä asioista? Tai oletko saanut neuvolan kautta esim. käyntejä neuvolapsykologille jonka kanssa näitä ikäviä muistoja voisi purkaa.

    Minulla itselläni oli normaali synnytys. Käynnistyi lapsivesien menolla ja vauva syntyi 18h päästä vesien menosta. Kokeilin ilokaasut, aquarakkulat, ammeen ja lopulta epiduraalin kun en enää jaloillani pysynyt kovien kipujen vuoksi. Tämä ei ollut mitään kuitenkaan verrattuna ponnistusvaiheessa tulleeseen mielettömään vatsakipuun. Huusin että auttakaa, en kestä tätä kipua, apua minä kuolen kun sattuu niin kovasti. Kaikesta kivusta huolimatta (en edes ymmärrä miten) sain ponnistettua vauvan maailmaan. Kivulle ei löytynyt selitystä ja se katosi heti vauvan synnyttyä. Kätilö epäili että liian täysi rakko saattoi aiheuttaa kivun kun vauva työntyessään ulos painoi rakkoa kasaan. Vannoin etten synnytä ikinä. Olimme suunnitelleet kahta lasta mutta silloin sanoin miehelle että tämä oli tässä, en tee tätä enää ikinä. Lapsivuodeosastolla sain kuitenkin käydä synnytystä läpi ihanan  oman kätilöni kanssa ja vuoden kuluessa mieli on muuttunut sen verran ettei se synnytys enää niin mahdottomalta ajatukselta tunnukaan.

    Kokemukseni oli tietenkin aivan eri kuin sinulla mutta koin että jälkeen päin käydystä keskustelusta hoitohenkilökunnan kanssa oli apua ainakin minun tapauksessani.

    Olisikin kiva kuulla joskus myöhemmin miten kokemus on vaikuttanut pitkällä ajalla. Mitä mietteitä synnytys herättää myöhemmin ja ovatko ikävät muistot laimentuneet.

    Kaikkea ihanaa teidän vauva-arkeen!

  13. HelloAochi: Aikamoinen maratonsynnytys! Minulla on vähän päinvastainen tilanne hemoglobiinin kanssa, on ollut vaikeaa hinata sitä alas 155-165:stä…

    Kippuralla: Olen kuullut ja käsittänyt, että monet ehtivät loukkaantua, kun kysellään lapsien isätilannetta. Siitä tulee jotenkin sellainen olo, että: ”En minä nyt ihan jokaisen vastaantulevien kaksivaiheinen kanssa lisäänny!”, varsinkin jos lapsilla pienehkö ikäero. Mutta kuten totesit, ilmeisesti sillä on lääketieteellisestä väliä ja siksi kyselevät.

    Tinttinen: Kiitos pitkästä kommentista!

    Synnytin Porvoon sairaalassa.

    Mielestäni tuo synnytyksen jälkipuinti kuului ennemmin sinne lapsivuodeosastoasioihin, kun sijoittui sinne myös ajallisesti. Siitä ajattelin kirjoitella erikseen.

    Nyt voin jo sanoa, että kipua en enää muista kunnolla, senhän keho tunnetusti unohtaa. Uskon, että henkiset ikävät kokemukset haalenevat hitaammin. Koska mieli voi muuttua, en halua itsekään sanoa mitään ehdotonta synnyttämisestä tai synnyttämättä jättämisestä tulevaisuudessa.

    Ihanaa arkea myös teille!

     

  14. meidän lapset on siis -06, -07 ja -11.

    meillä on kahdella ekalla 1v3kk ikäeroa ja niistä ei kyselty, mutta kakkosen ja kolmosen välillä 3v4kk ja se raskausmyrkytys ja silloin kyseltiin. Ehkä eri isä ja eri geenit vauvalla ja isompi alttius saada raskausmyrkytys? En tiedä, mun äidillä oli mua odottaessa ja ehkä alttius saada se saattaa periytyä. Mulla ei paineet edes laskeneet ennenkuin muutaman viikon päästä sen jälkeen kun vauva oli syntynyt, oli aika hilkulla etten saanut lääkitystä synnytyksen jälkeen.

    mun synnytyksen on onneksi olleet nopeita: 5h5min, 7h41min ja 5h28min.

    mulla on kyllä armoton, sellanen melkein raastava vauvakuume joka on ollut jo aika pitkään taas. realiteetit iskee päin naamaa rahan muodossa, pakko olisi tehdä jotain muutakin välillä kuin olla kotona ja synnytellä.

    kukaan meidän lapsista ei ole ollut ns perusterve, eli sellaisia helppoja lapsia ei edes ole ollut. vai miltä kuulostaa lapsettomien korvaan mm. yöt 45min pätkissä nukkuen ja melkein neuroottisesti ruokaa ja murusia tarkkaillen useita vuosia  että edes nuo 45min pätkät olisi mahdollista 😉

    oon kehitellyt tässä mielessäni suunnitelmaa, että jokin vauvoihin liittyvä ammatti voisi olla hyvä. nyt vielä kuopuksen ollessa alle 3v mun suunnitelmana on saada doulan&imetystukiäidin paperit.

    kuopuksen terveydellisistä syistä ainakaan ennen ensisyksyä ei ole päiväkotiin asiaa, tähän tulokseen tultiin päiväkodin johtajan kanssa.

     

  15. Kippuralla: Minusta vauvat ovat ihan ok, mutta pidän enemmän isommista lapsista. Krooniseen vauvakuumeiluun ammatinvalinnallisilla seikoilla vaikuttaminen kuulostaa loistoidealta!

    HelloAochi: Ei suinkaan mahdotonta, mutta epätodennäköisempää, kuin että olisi 1. raskaudesta lähtien kaikissa.  🙂

    Jorge: Kiitos ihanan rakentavasta kommentistasi!

  16. Synnytin esikoiseni huhtikuussa 2012 ja kertomuksesi kuulostaa hyvin tutulta. Vasta vauvan tultua maailmaan huomattiin, että hän saapuikin otsa edellä maailmaan. En ole aivan varma onko nyt kyse samasta virhetarjonnasta, mutta ainakin minulla selkäkipu oli sietämätön. Minulta puhkaistiin kalvot, kun lapsievedet eivät olleet menneet vaikka olin jo kunnolla auki. Mietin jälkeen päin, että olisiko virhetarjonta huomattu, jos kalvoja ei olisi puhkaistu ja synnytys ei olisi edennyt. Sinun tarinaasi verrattuna omani on ihana, koska kätilöni oli todella kannustava ja osaava. Tyttö saatiin maailmaan 55 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen melkein heti, kun väliliha oltiin leikattu. Ihmettelen vieläkin, miten kukaan ei huomannut vauvan asentoa? Tunsin itse synnytystä edeltävänä päivänä, että vauvan asento oli muuttunut ja sanoinkin siitä miehelleni. En vain sanonut sitä ääneen synnytyssalissa, koska luotin ammattilaisiin. Pitäisi luottaa itseensä ja kätilöiden kuunnella synnyttäjää niin nämä asiat huomattaisiin ehkä hieman aiemmin….

  17. Mulla neljäs lapsi syntyi avosuisessa tarjonnassa, ja se oli kyllä tosi turhauttava ja raskas synnytys! Itseäni hämmästytti myös eniten se, miten kukaan synnytyssalissa ravanneista kätilöistä tai lääkäreistä ei havainnut väärää tarjontaa. Itse en ollut ennen kuullut tarjonnan vaikutuksista – aina tunnutaan puhuttavan vain siitä, onko pää ylö- vai alaspäin…

    Synnytykseni kesti 48 t (verrokkina edelliset 10, 3 ja 2 tuntia). Lauantaiaamuna alkoi ja olin iltapäivällä jo sen verran kipeä ja auki, että ottivat saliin. Supisteli säännöllisesti (koko ajan alle 10 min. välein), mutta aukesi turkasen hitaasti. Oksitosiinia eivät antaneet, koska kalvot olivat ehjät ”ja vauva ja äiti voi hyvin”. Sunnuntai-iltana passittivat kotiin, kun aukeaminen oli pysähtynyt. Oisinko ollut silloin nelisen senttiä autki. Olin järkyttävän kokonaisvaltaisen kipeä ja vihainen, mutta ei siinä auttanut kuin hakea muut lapset hoidosta ja painua kotiin.

    Puolenyön aikaan kipu kuitenkin yltyi ja pakotin miehen lähtemään takaisin sairaalalle. Onneksi maagiset sentit oli ylitetty ja huomasivat minun olevan jo ”oikeasti” kipeä. Sain spinaalin ja kalvot puhkaistiin. Spinaalin vaikutus kuitenkin pian loppui enkä kerennyt saada uutta annosta. Ponnistaminen oli outoa, tuntui, ”etten osaa”. Vauva jotenkin muljahti alta. Ponnistuksen puolessa välissä joku huomasi väärän tarjonnan, mutta olin itse jo niin muissa maailmoissa, etteivät vaivautuneet sitä mulle sanomaan 😀 Yrittivät kääntää, mutta ei enää mahtunut. Lopulta, 45 min. ponnistamisen jälkeen (verrokkina edelliset synnytykset 5-10 min.) tyttö pullahti pihalle. Ei onneksi tarvittu imukuppeja enkä revennytkään sen kummemmin.

    Nyt viidettä odottaessa olen ihmetellyt, etteivät neuvolassakaan tiedä avosuisesta tarjonnasta paljon mitään. Vaikuttaa kuitenkin niin paljon synnytyksen kulkuun! Ja aika helposti siihen voi tässä loppuraskaudessa vaikuttaa itsekin.

    Kiitos tarkan ja herkän tarinasi jaosta! Ja voin kyllä vakuuttaa, että toinen synnytyksesi voi olla aivan eri maailmasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *