Eilinen puurojuhla sujui ainakin oman takamustuntumani perusteella mainiosti.
Puuroa riitti kaikille, useimmilla ryhmillä oli esitykset valmiina, joululauluja laulettiin,
perinteinen tiernapoikaesitys saatiin kasaan.
Ei-niin-autio tupa oli puettu jouluasuun ja koristeltu kynttilöin.
Glögi tuoksui ja puheensorina täytti tilan.

”Poikieni” itse valitsema esitys, meikkikilpailu, sujui ongelmitta ja kirvoitti naurujakin.
Edelleen jotenkin huvittaa, että päädyimme moiseen ohjelmanumeroon.
Kuljin koko loppuillan minulle sokkona ja selän takaa loihditussa meikissä.
Kerrankin ”onko naamassani jotain”-tunne vastaantulijan tuijottaessa oli aiheellinen;
En loppuillasta muistanut kasvojeni, hiuksieni, korvieni ja kaulani olevan sinne tänne sohaistujen ripsiväritahtojen, huulipunaviirujen ja poskipunalänttien peitossa.

Yllätykseksemme perheemme kantoi ansiomerkkejä kotiin kaksin kappalein. Sain itse Collanin soljen ”ansiokkaasta toiminnastani lippukunnan ikäkausijohtajana”, myöntämisperusteina muun muassa ikäkausijohtajan toimiminen, tapahtumien täsmällinen järjestely ja muiden seikkailijaryhmien tukeminen.

L puolestaan sai lippukunnan oman ansiomerkin Kultaisen Korvenpojan pitkäjänteisestä, aktiivisesta työstään lippukunnan hyväksi sekä osallistumisestaan lähes kaikkien tapahtumien järjestämiseen keskeisessä roolissa. 
L pokkasi ansiomerkkinsä M kantovälineestä uteliaana kurkistellen. Hieman yleisönä ollutta lippukunnan väkeä ja lasten vanhempia nauratti, kun vauva tohelsi kantovälineessään tunnustuksen annon ajan.

Norppaperhe kiittää.