Mamma reenaa

On kuulkaas ollut taas aika haipakkaa, mutta ihan hyvä että välillä onkin.
M:n kummitäti käväisi epämuodollisella vierailulla.
Muodollisuuden asteesta kertonee se, että tarjolla oli haaleaa pinaattikeittoa kananmunilla, anteeksi H.

Perussiivoilin kotona, lajittelin pyykkiä, saimme verhot viimein olohuoneeseen ja tuunasin yhden takin.
Vauvauinti oli siirretty uintikisojen vuoksi sunnuntaille joten crossaamaan piti mennä aika lailla suoraan uinnista. Nappasimme vain äitini ja laukun kyytiin.

Pikaisia treenikuulumisia: Olen käynyt joka viikko 2-3 kertaa crossaamassa, painoa on lähtenyt liikunnan aktivoimisen jälkeen laskutavasta riippuen 3-4 kiloa ja olo on hieman kiinteämpi. Jaksaa jaksaa.

Kuvat on otettu heti crossingista kotiuduttuani, kun sain lisäpainoni takaisin.
Saa tykätä hikilänteistä.

Hikoilkaahan tekin vielä valitsemallanne tavalla viikon viimeisten tuntien kunniaksi!

 

5 kommenttia artikkeliin “Mamma reenaa

  1. Go Karkki! Go! Ensi kesänä Serenassa havaittu kaksi, astetta sutjakampaa norppaa. 😉

    Ja liikunnaksi ei lasketa toimintoja joissa:

    a) naama ei muutu treenipaidan väriseksi.

    b) hiki ei tule paidan läpi.

    c) ei hetkittäin pelkää kuolevansa.

    Olen ylpeä sinusta. <3

  2. Serenaan mennessä paino saa ainakin luvan alkaa 7:lla. 😉

    Kuten kuvasta näkyy, naama on 25 min reenin jälkeen punainen ja paita hikinen. Mutta onko neonvihreän (toisen) treenipaidan väriin pakko pyrkiä? :s

    Ja jos olet kerran rekisteröitynyn Lilyyn niin kipinkapin painamaan ”Seuraa palstaa”-nappia. Luet kuitenkin ja saadaan kohta 100 seuraajaa rikki. 😉

Vastaa käyttäjälle Iksu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *