Blogin kommentteihin tullut ajatus palautti mieleeni aiheen, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo tovi.
Nimittäin ulkoilusta. 

Iksu kommentoi taannoin maanantaimorkkis-postaukseen:
” Ja sitten tää ulkoilu. Jota vihaan. Toki siis haluan käydä ihmisten ilmoilla säännöllisesti ja tehdä juttuja poissa kotoa, mutta ulkoilu ulkoilun vuoksi, ei kiitos. Varsinkin jos on pilvistä ja sataa, ääh! ”

​Ulkoilu? Ai sellainen ulkoilu, jossa ei käydä partioretkellä, käytetä koiraa ulkona
tai siirrytä paikasta A paikkaan B. Ei me sellaista harrasteta mitenkään päivittäin. 
Tänäänkin ulkona oli niin jäätävä pakkanen, mittarin mukaan -27 astetta, ettei lasta tai aikuista eikä edes koiraa tehnyt todellakaan mieli viedä ulos.

Saisihan ulkoillessa liikuntaa ja raitista ilmaa, mutta kun ihan hirveän raivokohtauksen saavan vauvan pukeminen ei vain houkuta yhtään. Eikä itsensä toppaaminen tai rattaiden repiminen ulos varastosta. Tilanne on täysin toinen kun ilmat lämpenevät, puettavien vaatteiden määrä vähenee ja lapsi oppii liikkumaan.

Koen ettemme näin talvisaikaan ja vauvan tässä liikkumistilanteessa kumpikaan hyödy ulkoilusta, kun siitä tulee vain paha mieli. Vauva hermostuu ajoittain jo vartissa rattaissa oloon ja alkaa itkeä, muttei pysty kuitenkaan konttaamaan toppahaalarissaan lumikinoksessa ja päätyy vain itkemään naama nietoksessa. Teki niin tai näin, vauva hermostuu, äiti hermostuu, tulee ensin kylmä ja sitten hiki ja taas hiki. Usein lopulta itku, molemmille. Ajoittain mokoman operaation jaksaa käydä läpi ilman muuta syytä kuin ulkoilu ulkoilun vuoksi, mutta ei joka päivä.

Palaillaan sitten kun M:llä on niin paljon energiaa, että sitä on hyvä päästä purkamaan ulos. Sitten kun voi keinua, laskea mäkeä, kerätä kivä ja juosta nurmikolla, potkia palloa tai tutkia perhosia.

Anna-Leena Härkönen sen sanoi hyvin, vaikken tarkkaa sanamuotoa muistakaan:
”Tiedättekö mitä oikein tapahtuu lapselle, jos tämä ei pääse ulos päivään tai kahteen?”
”Ei niin mitään.”

Kerran L oli partiokisoissa ja ulkona puhkesi koko Etelä-Suomen kattava jäätävä räntäsade. Istuin raskausmaha pystyssä kotona viltin alla, hörpin kaakaota kermavaahdolla ja luin kynttilänvalossa. Ja nauroin vahingonilosta.
Tiedättekö Partioaitan vanhan logon, joka oli heidän kauppakasseissaan ja mainoksissaan. Sen missä luki: Partioaitta
Ulkona. Perillä.
Täytyihän siitä tehdä oma versio. 

Mikä teidän suhtautumisenne on ulkoiluun?
Täytyykö pienen vauvankin päästä joka päivä ulos?
Onko ulkoilu teille pakollinen paha vai iloinen asia?

Voisin kirjoittaa siitä, miten isänsä kanssa seisomisharjoituksiaan jatkava vauva kaatui eilen
ja sai salamanmuotoisen naarmun otsaansa sillä aikaa kun olin hiihtämässä.
Ja että tämä voi mainiosti, vaikka näyttääkin hieman Harry Potterilta.

Tai siitä, miten nukahdin vahingossa eilen kahdeksalta ja valvoin vatsanväänteistä kärsivän vauvan kanssa pätkissä torkahdellen yhdestä kuuteen. Tai kenties vauvan jatkuvasti huonosti sujuvien yöunien aihuttamasta riitelystä, ihon huonosta kunnosta tai niskaan kaatuvista projekteista.

Mutta toisaalta voin kertoa myös, että ulkona on ihan sairaan kaunista, kirkas, kuulas,
paukkupakkaskeli, kuuraa ikkunoissa ja auringonläikkiä puiden latvoissa. 

Uusista harrastustuulista ja odottamattomista mahdollisuuksista laajentaa mieleisiä puuhiaan oma kodin seinien ulkopuolelle. Halusta kirjoittaa, ajatuksen kanssa ja pitkän kaavan mukaan, muokaten ja viilaten
– kunhan löytäisi sopivan hetken sille. Ehkä voisi tinkiä yöunista, heh.

Ystävistä, jotka pysyvät elämässäni mukana muuttuneesta elämäntilanteesta huolimatta. Saunasta ja silmien sulkemisesta hetkeksi kehon lämmitessä, uuden hiusvärin tuomasta ilosta
ja herkullisesta kotona tehdystä pizzasta.

Illan crossingista ja siitä että edellisellä tunnilla jopa hymyilytti hetken. Kehon jo hieman kiinteämmästä
ja voimakkaammasta tuntumasta ja siitä että paino jatkaa laskuaan. 

Valkoisista tulppaaneista, pehmeistä, hoidetuista jaloista, luottamuksesta siihen, etteivät lapsen univaikeudetkaan kestä loputtomiin. Mahdollisuudesta halata toista lähes milloin tahansa kesken päivän. Vauvan suurista moiskautuksista ja siitä, että tämä sanoo ajoittain ”äiti”.

Kevään ja partiotapahtumien sekä aikuisten kylpyläirtioton odotuksesta.
Yksivuotissynttäreiden suunnittelusta.

Tasapainon löytämisestä ja elämästä nauttimisesta.