Blogin kommentteihin tullut ajatus palautti mieleeni aiheen, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo tovi.
Nimittäin ulkoilusta.
Iksu kommentoi taannoin maanantaimorkkis-postaukseen:
” Ja sitten tää ulkoilu. Jota vihaan. Toki siis haluan käydä ihmisten ilmoilla säännöllisesti ja tehdä juttuja poissa kotoa, mutta ulkoilu ulkoilun vuoksi, ei kiitos. Varsinkin jos on pilvistä ja sataa, ääh! ”
Ulkoilu? Ai sellainen ulkoilu, jossa ei käydä partioretkellä, käytetä koiraa ulkona
tai siirrytä paikasta A paikkaan B. Ei me sellaista harrasteta mitenkään päivittäin.
Tänäänkin ulkona oli niin jäätävä pakkanen, mittarin mukaan -27 astetta, ettei lasta tai aikuista eikä edes koiraa tehnyt todellakaan mieli viedä ulos.
Saisihan ulkoillessa liikuntaa ja raitista ilmaa, mutta kun ihan hirveän raivokohtauksen saavan vauvan pukeminen ei vain houkuta yhtään. Eikä itsensä toppaaminen tai rattaiden repiminen ulos varastosta. Tilanne on täysin toinen kun ilmat lämpenevät, puettavien vaatteiden määrä vähenee ja lapsi oppii liikkumaan.
Koen ettemme näin talvisaikaan ja vauvan tässä liikkumistilanteessa kumpikaan hyödy ulkoilusta, kun siitä tulee vain paha mieli. Vauva hermostuu ajoittain jo vartissa rattaissa oloon ja alkaa itkeä, muttei pysty kuitenkaan konttaamaan toppahaalarissaan lumikinoksessa ja päätyy vain itkemään naama nietoksessa. Teki niin tai näin, vauva hermostuu, äiti hermostuu, tulee ensin kylmä ja sitten hiki ja taas hiki. Usein lopulta itku, molemmille. Ajoittain mokoman operaation jaksaa käydä läpi ilman muuta syytä kuin ulkoilu ulkoilun vuoksi, mutta ei joka päivä.
Palaillaan sitten kun M:llä on niin paljon energiaa, että sitä on hyvä päästä purkamaan ulos. Sitten kun voi keinua, laskea mäkeä, kerätä kivä ja juosta nurmikolla, potkia palloa tai tutkia perhosia.
Anna-Leena Härkönen sen sanoi hyvin, vaikken tarkkaa sanamuotoa muistakaan:
”Tiedättekö mitä oikein tapahtuu lapselle, jos tämä ei pääse ulos päivään tai kahteen?”
”Ei niin mitään.”
Kerran L oli partiokisoissa ja ulkona puhkesi koko Etelä-Suomen kattava jäätävä räntäsade. Istuin raskausmaha pystyssä kotona viltin alla, hörpin kaakaota kermavaahdolla ja luin kynttilänvalossa. Ja nauroin vahingonilosta.
Tiedättekö Partioaitan vanhan logon, joka oli heidän kauppakasseissaan ja mainoksissaan. Sen missä luki: Partioaitta
Ulkona. Perillä.
Täytyihän siitä tehdä oma versio.
Mikä teidän suhtautumisenne on ulkoiluun?
Täytyykö pienen vauvankin päästä joka päivä ulos?
Onko ulkoilu teille pakollinen paha vai iloinen asia?
Mä oon käynyt Kainin kanssa ulkoilemassa ulkoilemisen vuoksi ehkä kolme kertaa (ellei sitten leikkipuistossa käyntiä lasketa, mutta miellän sen kyllä itse jonnekin menemiseksi – ja sellaista me kyllä harrastetaan). Äitini käy aina ehkä joka toinen tai kolmas päivä vaunuilemassa Kainin kanssa Suomessa ollessaan, mutta siihen beibiparan vaunuilut jääkin. Mä en vaan SIEDÄ päämäärätöntä tarpomista, vaunujen kanssa tai ilman, ellei kyseessä ole joku kiipeän-tuon-vuoren-huipulle-tyyppinen haaste. Ulkona kyllä käydään lähes päivittäin, jo lähikauppaan käveleminen (ja sieltä takaisin) tekee yhteensä semmoisen 3,2 kilometriä. Muutenkin käydään siellä sun täällä, kuten jo tiedätkin, kerhoissa, sirkuksissa, uimassa – melko usein sinne kävellen. Mutta mennä ulos ihan noin vaan? HYI!
Kaikki päiväkotilasten vanhemmat on aina tosi tyytyväisiä ku lapset on ollut ulkona pitkään. Pystyy oikein näkemään miten monilla raksuttaa mittari päässä, että joooo, nyt on viikon ”pakollisista” hoidettu jo näin monta tuntia. Ja ihan väärinkäsityksen välttämiseksi, nii ois meikäki!
”Pakollisia” päivittäisistä ulkoiluista tuli muistaakseni lapsen ollessa ehkä jotain reilu vuoden ikäinen. Eli kun oppi kävelemään ja esim puistossa käymisestä tuli sitä myötä mielekkäämpää. Ja kesällä se onkin ihanaa, mutta kurakelillä ja pakkasilla ei! Mutta minkäs teet, 2,5-vee on ulkoilutettava monesti kahdestikin päivässä, jotta kaikki säilyy täysjärkisinä, ruoka maistuu ja illalla tulee uni. Sitä myötä myös 10-kuinen kuopus ulkoilee enemmän kuin esikoinen aikanaan, mutta tämä on siis käytännön sanelemaa. En minä sitä yksistään varta vasten varmaan juurikaan ulos veisi (ainakaan nyt talvella). Ei stressiä alle vuosikkaan kanssa ulkoilusta, kyllä te pääsette ulkoilemaan tulevina vuosina mukuloittenne kanssa ihan tarpeeksi, valitettavasti (?) myös talvisin ja ihan vaan ulkoilun takia 😀
Ekan vuoden, jonka tytön kanssa olin kotona, me ulkoiltiin paljon. Kävin 30-90 minsan lenkkejä tytön kanssa kokovuoden. Talvella ei niin usein, mutta syksyllä, keväällä ja kesällä koitin päivittäin käydä ulkona. Vauvana tyttö nukkui sen ajan vaunuissa, itse kävelin ja luin kirjaa/kuuntelin musiikkia pihalla/puistossa. 10kk ikäisenä käytiin puistossa.
Mutta nyt kun olen töissä ja tyttö hoidossa, musta on tullu ihan surkee ulkoilija. Joskos ens kesänä sit taas lomalla herätän itseni horroksesta. Keväällä lämpimillä keleillä ja valoisaan aikaan tulee ehkä lähdettyä helpommin ulos.
Noniin, taas onnistuit kirjoittamaan aiheesta, jota olen miettinyt ja paljon. 😀
Meillähän on kaksi pikkuista ja yksi iso maha. Pikkuiset ovat puolitoista vuotta, ja kaksi ja puoli. Nuorempi on rauhallinen tyyppi, mutta herkkä ja saattaa hermostua naamalleen muksahtaessaan toppahaalari päällä eteisessä, kun ei vieläkään liiku kamalan sujuvasti. Vanhempi taas on erittäin vilkas ja vikkelä ja hänellä on uhmaikä. Ei, en todellakaan jaksa joka päivä ensin laittaa heille jotain syötävää, jonka jälkeen alkaisi tunnin tappelu pukemisesta ja uloslähdöstä, jonka jälkeen vähäksi aikaa ulos, jonka jälkeen tappelu siitä mennäänkö sisälle, ja sen jälkeen taas riisumaan ja laittamaan ruokaa. Ei. Ei vaan. Ei todellakaan. Erityisesti tämän mahan kanssa.
Ja vaunu-ulkoilu ei tule meillä kysymykseenkään, sillä heti, kun kaarramme pois pihasta, alkaa pienemmän osalta kamala huuto, joka kestää tasan siihen asti, kun pääsemme takaisin kotipihaan. Välillä olemme tehneet puolentoista tunnin huutolenkkejä siinä toivossa, että raukka nukahtaisi tai rauhoittuisi, mutta turhaan. Isompi taas haluaa miljoonalle leikkikentälle ja mielellään koko päiväksi.
Ihan naurattaa ajatus siitä, että oikeasti jaksaisin käydä joka päivä näitten kanssa ulkona erityisesti talvella. Jos joku minua tästä syyttää huonoksi äidiksi, niin tervetuloa vain yrittämään päivästä toiseen näitten kanssa ulos! Kesällä se paremmin onnistuukin, kun ei tarvitse muuta pukea, kuin aurinkomönjät ja lakit päähän. Oman mielenterveyteni kannalta on parempi, että en mene joka päivä ulos. En itsekään ihan yksinäni raahaudu ulos, jos en ole menossa minnekään, yäk, vastenmielistä. Liikunnankin hoidan mieluummin sisätiloissa. 😀
Olen samaa mieltä Anna-Leena Härkösen kanssa.
Mutta. Kyllä kaksi päivää sisällä näkyy ainakin 5-vuotiaassa aika hyvin. Niin hyvin että se kiipeilee pitkin seiniä ja kaikkien muiden päät räjähtää. Tuo 7-kuinen taas viis veisaa siitä käykö hän tuolla pakkasessa makaamassa vaiko eikö. Syö ja nukkuu ilman ulkoiluakin, toisin kun 5-vuotias.
Mulla itselläni on ongelmana ulkoilun kanssa nuo leikkipuistot: Jos saa nyt ihan tässä myöntää, että en keksi mitään tylsempää paikkaa maailmassa. Etenkin talvella ja silloin kun siellä ei ole ketään muita kuin me. Mitä ihmettä aikuisten on tarkoitus siellä tehdä? Tuijottaa kuusenlatvoja kolme tuntia 15 asteen pakkasessa?
Ei ulkoilla ulkoilun vuoksi joka päivä, vaikka Isompi onkin jo 4,5vuotta. Eikä hypi pitkin seiniä, kun keksitään kivaa sisäaktiviteettia. Jos on kamalat pakkaset/sataa vettä kaatamalla/keksitään joku muu oikein loistava tekosyy, niin jäädään kyllä sisälle. Ja vauvojen ulkoilua ulkoilun vuoksi en ole ikinä tajunnut (toki sitten jos oikeasti nukkuu ulkona paremmin, mulla ei vaan sellasia vauvoja ole ollut), Pienempi pääsee ulos vaan silloin, kun ollaan kävellen menossa jonnekin. Mutta kyllä siellä ulkona ihan kivaa on, sitten kun sinne on päästy. Se pukeminen/lähteminen vaan on niin tuskallisen hankalaa välillä.
Meillä tyttö nukku yleensä paremmin ulkona. Ja mä itse halusin kävelylle kauniina päivinä. 🙂
Ongelmahan on siinä, että itsekin piristyisi jos kävisi välillä ulkona. Mutta kun ääh. Se lähteminen. Mä inhoon pukemista, sekä itseni että lapsen! Vauvana meidän neiti nukkui kunnon päiväunia vain vaunulenkeillä, joten ulos piti päästä säännöllisesti oman mielenterveyden takia. Täytyy nyt kevääksi kehittää tarpeeksi kaikenlaista ohjelmaa, jotta on sitten ”pakko” lähteä ulos. Loistava tuo Anna-Leena Härkösen kommentti! 😀
On noiden talvivaatteiden pukeminen ”aika haastavaa”, mutta oma 6kk pitaa ulkoilusta :O. Istuu tikkana vaunuissa ja tapittaa maisemia. Kun lumi tuli, sain skree-kiljaisut kun menin peittamaan maiseman tuttia suuhun asentaakseni. Ennen lasta viihdyin hyvin sisatiloissa, nykyaan tulee kylla ulkoiltua enemman, ja se kylla piristaa muten univelasta usvaista paata.
HelloAochi: Juuri tuo päämäärättömyys vaunuilussa minuakin häiritsee. Koirapuistoon voi mennä, kun edes koira saa silloin hommasta jotain irti. 😉
fields: Hih, vauvan päiväkotiuraa odotellessa.
iitukka: Ulkoilemaan pääseminen liikkumisen lisääntyessä kuulostaa hyvältä – ainakin kesällä.
Torey: Musta olisi kiva sanoa ulkoilevani yhtä ihanan ahkerasti, kuin olette saaneet aikaan kotona ollessanne, mutta tiedän, että tässä asiassa olen aika saamaton.
Nimenomaan kauniina ja ulkoiluun houkuttavina päivinä minäkin raahaan retkueemme ulos huutoraivarin uhallakin.
Roudantoivo: Aikamoinen ulkoiluyhtälö teillä on käsissänne. Ehkä leikkipuistoilu helpottaa vähitellen, kun nuorempikin oppii kipittämään isomman perässä. Ja toivotaan että kolmonen viihtyisi vaunuissa siinä sivussa.
On muuten erikoista, että aikuisten ei paasata menevän pilalle, jos ei ulkoile joka päivä, mutta lapset ovat yht’äkkiä ihan hunningolla… Hmm.
Dalmi: Jos tällä meidän jälkikasvulla jatkuu vauhti samanlaisena kuin mitä se on jo nyt, ulkoiluista alkaa varmasti tulla jossain vaiheessa pakollisia ihan kaikkien mielenterveyden takia. Yh, leikkipuisto yksin talvella. Yh.
leaflet: Sisällä viihtyminen on varmasti kiinni niin lapsen luontaisesta vauhdikkuudesta kuin sisäaktiviteettien hauskuudestakin.
Juuri se ulos pääseminen ainakin täältä seiskakerroksesta ja kun sekä äiti että vauva olisivat miueluiten alusvaatteissa/vaipassa koko päivän, ettei tarvitsisi pukea…
Mistähän ihmeestä lienee perinyt vastenmielisyytensä vaatteita kohtaan. 😉
Iksu: Voisi ainakin allekirjoittaneen päänsärkyjä vähentää raitis ilma. Paitsi keväällä, kun äkillisesti lisääntynyt auringonvalo saa migreenejä aikaan muutaman viikon. Hö.
Oma taktiikkakin on tunkea kaikenmaailman perhekerhoihin jne, että tulisi lähdettyä ulos sekä kotoa että ihan pihalle asti.
Vierailija: Teiltä löytyy sitten pakettimatka-nähtävyysajeluista tykkäävä tyyppi jo nyt, näin sunnuntaipsykologin diagnoosilla. Oma univelkapöhnä hellittää hetkeksi ulkona kylmässä ja valoisassa, mutta kun tulee kotiin lämpimään ja hämärämpään, nukahtavat sekä äiti että poika ihan kuolleen uneen. En tiedä, onko sitten hyvä. 😀
Meillä on pojan syntymästä asti ulkoiltu päivittäin (välillä useita kertoja päivässä).
Vaunulenkkejä tehtiin läpi talven jo ihan äidinkin vuoksi, mutta kun poika täytti 4kk alettiin yhä enemmän viihtymään kotipihassa. Leikkipuistossa ollaan oltu kerran, sielläkin käytiin vain pikaiseen neuvolakäynnin jälkeen.
Ja vaikka pukeminen on ollut viimeisten 6kk aikana useammin huutopotku-makaroni-raivareineen yhtä kärsimystä kuin mukava hetki, se palkinto, minkä homman hoitamisesta saa, on mieletön!
Paistoi aurinko tai satoi sitten vettä, räntää tai ihania lumihiutaleita, oli asteita +22(lämpimämmällä kelillä me ei haluta ulos, en minä eikä poika, mut onneksi niitä päiviä on vähän)- -20 astetta, me ollaan ulkoiltu ainakin hetken aikaa, puoli tuntiakin tekee jo ihmeitä!
Itsekin sain aikani paljon paremmin kulumaan metsien mättäitä tutkiessa tai nyt talvella pulkkamäessä kuin sisällä kökkiessä. Sisällä ei vaan yksinkertaisesti ole mitään järkevää tekemistä..
Meillä täällä metsässä ulkoilumahdollisuudet on tietty hiukan erilaiset eikä kerhojakaan oo paljon tarjolla.. 🙂