Tällaisina päivinä kun kaupungilla käyminen tai omenamunkkikaan ei lohduta,
mietin usein, että jos minulla olisi toinen elämä, sellainen kaksoiselämä, johon voisi sujahtaa,
käydä hengittämässä siellä hetken ja palata virkeänä takaisin,
millainen se elämä olisi.
Oma visioni vaihtuu joka kerta, riippuen siitä, millaista pakopaikkaa kaipaan.
Tänään se näytti tältä:
Haluaisin asua jossain isossa kaupungissa, missä olisi meri,
Suomessa kuitenkin, koska tunnekieleni on suomi,
ei liian kaukana perheestäni, joten varmaankin Helsingissä.
Minulla olisi yksiö tai kaksio, jossa olisi niin korkeat huoneet,
että voisin nukkua parvella ja katsella aamuisin ikkunasta kattoja tai taivasta.
Kun avaisin ikkunan, kuulisin liikenteen vaimeana, sekä tuulen ja lokit.
Ikkunoissa olisi leveät ikkunalaudat, joilla voisi kasvattaa yrttejä ja istuskella lukemassa.
Minulla olisi vähän tavaraa ja paljon aikaa.
Ja voi miten siistiä kodissani olisikaan. Niin siistiä, etten voi tällä hetkellä edes uneksia sellaisesta.
Viikkaisin pyyhkeet aina tietyllä tavalla, kirjat olisivat värijärjestyksessä eikä ikkunoissa olisi sormenjälkiä.
Seinillä olisi taidetta ja kahvikuppikokoelmani olisi vanhaa Arabiaa.
Tekisin jotain työtä, jossa olisi haastetta, mahdollisuus käyttää luovuutta, mutta joka ei sitoisi minua ympäripyöreiksi tunneiksi sorvin ääreen. Voisin olla vaikka tekstiilisuunnittelija tai somistaja. Ehkä voisin kuvittaa lastenkirjoja.
Näyttäisin luonnonpunertavissa hiuksissani runotyttömäiseltä, olisin solakka ja minulla olisi pisamia sekä hymykuopat. Pukeutuisin aina mekkoihin ja jaksaisin rajata silmiini paksut pin-up-tyyliset rajaukset joka aamu sekä käyttää punaista huulipunaa. Minulla ei olisi raskausarpia ja tissini olisivat kuin elokuvista. Kenkäni olisivat kauniita, mutta käytännöllisiä ja pitäisi niitä esillä vaaterekkini alla.
Lähimatkailisin. Kiertäisin eri kaupunkien kirpputoreja, istuisin kahviloissa. Kirjoittaisin rauhassa viikonloppuisin. Kävisin Suomenlinnassa uimassa ja eväsretkillä.
Osaisin juoda alkoholia niin etten saisi punaviinihörpystä päänsärkyä ja voisin juoda joskus drinkin irvistämättä kauhean näköisesti.
En olisi vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Saisin syödä, juoda ja nukkua silloin kun haluan.
Yksinäinen minun ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Järjestäisin brunsseja, kahvittelisin ystävien kanssa. kävisin juoksemassa rantapoluilla hyvässä lenkkiseurassa ja tanssisin silloin tällöin aamuyöhön.
Ei tällä hetkellä ei suinkaan tekisi mieli olla muutaman päivän ihan yksin ja nukkua.
Olla huolehtimatta mistään tai kenestäkään.
Jättää muiden tunteet ja tarpeet huomiotta ja keskittyä vain siihen, mitä itse haluan ja tarvitsen.
Onko teistä kellään (mielikuvitus)paikkoja tai kaksoiselämiä, johon pakenette huonoilla hetkillä?
kirjat on mun pakopaikka. Kun puolikin tuntia saa rauhassa (eli yleensä häivyn kirjastoon) lukea ihanmitätahansahöttökirjallisuutta niin kummasti taas jaksaa.
Ei ole kaksoiselämää, mutta on paikka mihin aina kuvittelen itseni, kun haluan rentoutua ja pyyhkiä kaiken hetkeksi pois.
Olen ollut paikassa, joten se tekee asiasta helpompaa.
Kuvittelen itseni pieneen kalastajakylään St. Martinilla. Rannalle makaamaan aurinkotuoliin täydellinen pinà colada kädessä, aurinkolasit silmillä ja hyvä dekkari vieressä. Ihanan rentouttavan päivän jälkeen, kävelen sirkkojen sirityksessä lämpimässä ja pimeässä illassa, karibialaisen musiikin taustalla soidessa ihanaan ranskalaistyyliseen ravintolaan, jossa tilaan lempiannokseni; mahi-mahia vaniljakastikkeella, kylkeen lasi sampanjaa ja jälkiruuaksi tietenkin valuvaa suklaafondantia.
Jotenkin uskomatonta, että haistan elävästi miltä tuolla tuoksuu. Jos voisin sen pullottaa pullottaisin.
Tässä se hotelli, jonka rannalle itseni kuvittelen, ehkä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa…
http://www.grandcasebeachclub.com
Oh, I feel you!
Joskus vaan kurjien fiilisten iskiessä minäkin harrastan eskapismia. Silloin kun kaikki tuntuu menevän mönkään ja haluaisi olla vain ihan hetken yksin seinien kaatuessa päälle. Mieli harhailee minulla myös hiukan vaihtelevasti erilaisiin paikkoihin/kaksoiselämiin. Hetkeksi.
Juuri nyt mielessäni ei ole tällaista paikkaa, mutta viimeksi haaveilin huoneesta Atlantin rannalla, jossa olisi välttämättömyyksien lisäksi vain kirjakasoja. Aikaa lukea, kulkea pieniä katuja, kukaan ei haluaisi tai tarvitsisi minulta yhtään mitään. Ja sitä jännittävää tunnetta kun illan pimetessä ei tulekaan kylmä, ja voi lähteä mihin vaan.
leaflet: Minua harmittaa, että olen saanut niin huonosti tartuttua kirjoihin viime aikoina. Ne olivat pitkään tosi tärkeä irtiotto/pakopaikka arjesta, mutta nyt tuntuu, etten halua aloittaa lukemista, kun en kuitenkaa saa lukea rauhassa…
Jonayla: Ihania kuvia!
Minulla on monia hetkiä Suomesta ja muualta, joissa tai joina on ollut niin hyvä olla, että niihin on mukava myös palata. On aina hieman erilaista, jos on todella kokenut paikan.
Rosanna: Ehkä tämä mielikuvituskarkailun tarve vähenee sitä mukaa, kun nuo meidän pikkuiset kasvavat ja itsenäistyvät. Ihan joka hetki ei tarvitse olla valvomassa tai seurana. Toivotaan ainakin näin.
En ole normaalisti ollenkaan erakkoluonne ja kaipaan yksinäistä hetkeä ehkä muutaman kerran vuodessa, mutta nyt se tarve on jotenkin korostunut.
Silloin kun on seinät kaatuu niskaan olo, se lukeminenkin tosiaan vaatii sen, että on oikeasti hiljaista ja rauhallista. Mutta jos muuten on fiilis ihan kohdillaan, niin kyllä siitä lukemisesta saa iloa ja irtiottoa vaikka ehtisi lukea aina vain pari riviä kerrallaan, samalla toisella silmällä vilkuillen mitä jälkikasvu tekee. Mutta pitää siis olla höttökirjallisuutta, muuhun ei keskittyminen riitä. Minulla siis kaksi lasta, joista vanhempi lähes viisi vuotta, siinä ajassa on kummasti oppinut siihen, ettei mihinkään voi keskittyä täysillä.
Hih, kyllähän sitä on, kaksoiselämää… Näin lapsettomana, kaupungissa asuvana, työssäkäyvänä ja opiskelevana, parhaimmillaan yli 60-tuntista viikkoa suorittavana haaveilen välillä asuvani Englannissa, ihan Lontoon kaukaisimmilla laitamilla, melkein maaseudulla. Tuttu paikka vaihto-oppilasajoilta. Talossa on puulattiat, takka ja iso keittiö. Siinä haaveessa meillä on valtava, vehreä takapiha jossa kasvaa omat marjat, tomaatit ja perunat. Pihalla juoksentelee kanoja. Ja siellä minä paljain jaloin tepastelen keräämässä munia polvenkorkuisen, kiharatukkaisen taaperon kanssa… 🙂
leaflet: Pitänee seuraavalla kirjastoreissulla antaa höttökirjallisuudelle mahdollisuus.
Nekkutyttoe: Oih, tuo kaksoiselämäsi kuulostaa viehättävältä. Itsekin voisin haluta muutaman kanan…
Ja saa nähdä, tuleeko tuosta vauvastamme taaperoituessaan ja tukan kasvaessa vielä kiharatukkainen…
Tuota sinun karkupaikkaasi muistuttavaan paikkaan kuvittelen itseni
päivittäinvälillä. Vanhaan yksiööni, jossa ei kyllä ollut parvea mutta oli parveke. Olisin tulossa töistä (kaipaan nimittäin ihan hirveästi töihin), olisi perjantai ja takana olisi kiireinen mutta antoisa työviikko. Edessä olisi illallinen rakkaiden ystävien kanssa. Sitä ennen kaataisin itselleni ison lasin punkkua ja menisin parvekkeelle tupakalle. Kamalaa, mutta olen alkanut haaveilla tupakoinnista, vaikka olen lopettanut vuosia sitten enkä tietenkään imettäväisenä sortuisikaan…haavepaikat ovat tärkeitä mielenterveyden kannalta, uskoisin! Vaikka olisikin täysin onnellinen nykytilassa.
Järkky: Ehkä nämä ovat niitä paljon puhuttuja luvallisia ja terveitä tapoja huoltaa omia aivoja ja estää psyykettä ylikuormittumasta?