Kimaltava kahdeksikko

Olemme tätä nykyä aika hyvissä väleissä, me ja vauvan hampaat.
Ainakin olemassa olevat hampaat siis: Uusia hampaita ei pullota lähtökuopissaan ikenissä,
joten hampaista johtuvilta kitinöiltä saatetaan olla taas muutama viikko turvassa.

Pieni suu aukeaa hammasharjalle auliisti useaan kertaan päivässä
ja harjalla on mukava pyöritellä suuta ihan itsekin. Monissa perheissä kohdattuja hampaidenpesutaisteluita ei ole vielä esiintynyt meillä eikä toivottavasti tulekaan. Yllä oleva runo toimii muistutuksena siitä, ettei yhteistyöhaluinen pieni hampaidenharjaaja ole itsestäänselvyys.

Kun hampaita on peräti neljä sekä ylä- että alapuolella saa ruoasta haukattua jo palasia ihan kunnolla.
Ainut valitettava seikka tässä on, että vauvan innostuessa tai suuttuessa, 
hampailla saa tukevan otteen myös äidin nahasta, kaikista kielloista huolimatta.

(Tärähtäneessä kuvassa nähtävissä harvinaisuus: Niin leveä hymy, että hampaatkin kurkistavat esille.)

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin “Kimaltava kahdeksikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *