Otat vain muutaman kivan kuvan

…vauvasta tai eläimistä ja porukka on ihan haltioissaan.
Ei muuten konjakinvärisillä nilkkureilla saa samalla lailla sympatiapisteitä, ehei.

En muista, kuka muotibloggaaja aikoinaan avautui suurin piirtein edellä mainituin sanoin,
mutta jos uskomme edes jossain määrin vaikkapa Blogilistaa, merkkilaukut ja Nellykollaasit voittavat
kyllä edelleen suuren yleisön mielestä vauva- ja eläinkuvat.

Ja omasta mielestäni ns. perheblogeissa tekstillä ja sen tuomalla sisällöllä on kuitenkin suurempi rooli kuin muoti- ja sisustusblogeissa, joissa tekstin luonne on usein kuvia selittävä ja/tai tuotteiden alkuperästä kertova. 
Kauhean montaa kertaa ei tarvitse kertoa, mistä vauva on peräisin, heh heh.
Eli ei pelkillä söpöillä kuvilla pitkälle pötkitä.

Kaiken lisäksi niitä pahuksen laukkuja tai maljakoita on kuitenkin verrattain helppo kuvata, jos on valoa ja likipitäen kelvollinen kamera. Ne kun eivät yritä napata kameraa itselleen.


 

Tai käännä ahteriiaan säännönmukaisesti kameran suuntaan.
Että terveisiä vaan täältä ”perhebloggaajan” suunnasta.
Näin helppoa se on, kun sen osaa.

 

 

5 kommenttia artikkeliin “Otat vain muutaman kivan kuvan

  1. Sattuipa tämä sun aihe sopivasti. Tänään kirjoittelin blogiin vähän asiaa sivuavasta aiheesta. =)

    Toi viimeinen kuva, repesin totaalisesti! 😀

  2. Snadi repeäminen viimeiselle kuvalle. Kuva oli siten pakko näyttää myös Miehelle, joka kommentoi ”hitto, mä oon yrittänyt ottaa tollasta kuvaa!”. 

    I’m in shock. 

  3. Mari WLZ: Meidän kateista ainakin voin sanoa että sadasta kuvasta ehkä 5 on jotenkin hyviä. :s

    Outiko ja louna: Nauroin täällä yksinäni kun kirjoitin juttua eli hyvä jos muitakin huvitti. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *