Kissapökäkaveri, kahvitreffit ja kipeät päkiät

Tänään teille esiintyy äiti, joka ei osaa karsia kuvia lapsestaan,
koska tämä vain on ollut eräässä kuvasarjassa niin törkeän suloinen – mukamas. (Anteeksi.)

M ei ole tähän mennessä ole osoittanut mitään kiinnostusta päällään olevia vaatteita kohtaan, vaikka niiden pukeminen herättääkin ajoittain suuria tunteita. Nuo kissapöksyt kirvoittivat yllättävän reaktion ja kissan kuvaa tutkittiin useaan otteeseen. Kenties yksittäistä, lahkeessa olevaa kuviota on helpompi tutkia kuin keskivartalossa olevaa tai moniosaisempaa kuviota.

Post-stressiivinen leiriahdistus-väsymys-oireyhtymä iski eilen niskaani. En jaksanut liikauttaa eväänikään – se siitä heti leirin jälkeen takaisin satulaan-crossaamisesta sitten. Olin henkisestikin niin väsynyt että tirautin muutamat itsesäälin kyyneleen ja löllyttelin mahaläskejäni surumielisesti.

Sain sentään vastailtua leirin aikana kertyneisiin kommentteihin, laitettua jonkin verran
leirikuvia niitä kaivanneille, pestyä reissupyykkiä ja tehtyä tusinan muita tarpeellisia pikkuaskareita.
Pääsiäiskoristeiden purkaminen ja asunnon pikkusiivous jäivät vielä tähän iltaan
sillä nehän olisivat vaatineet sängyn pohjalta nousemista.

Kaiken lisäksi neljän päivän leirioloissa rymyäminen oli ilmeisesti vienyt puhdin pois myös taaperolta, josta oli tullut kerta heitolla taas pikkuvauva. Koko päivä känistiin, roikuttiin sylissä, juotiin jatkuvasti tissiä ja niiskutettiin. (Kylmä sisä- ja ulkoilma oli ilmeisesti ärsyttänyt röörejä.)

Kesäaika otti ja sotki taaperon unirytmin sekä aamun heräämisien että päivällä ja illalla nukkumaan menemisien osalta. Katsotaan, kuinka monta viikkoa tai kuukautta menee tottua tähän hauskuuteen. (Ei jaksaisi tällaisia ekstraohjelmia, joita järjestetään kiusaksi valtionjohdon toimesta asti.) Leiriväsymystä ja ”aikaeroa” sopinee syyttää myös tiistaiaamun unohtuneesta neuvola-ajasta, sillä koomasimme puoliunisina, väsyneinä ja kiukkuisina vierashuoneen sängyssä tunnilla onnemme ohi.

Tänään kävimme M:n kanssa Kiasman kahviossa tapaamassa blogituttuja. 
Onneksi M oli nyt jo paremmalla tuulella ja jaksoi katsella paikalle ilmaantuneita aikuisia ja lapsia kiinnostuneena. Puheenaiheet sivusivat – yllättäen, enimmäkseen lapsia, näihin liittyviä oheistarvikkeita,
iloja, pulmia ja palveluita, mutta kyllä hieman työ-, matkustelu- tai opiskelujuttujakin saatiin mahtumaan mukaan. Ei siis oltu ihan stereotypinen hiekkalaatikon reunuksen juorukerho. (Ja on se nyt vaan tosiasia että lapsi tai lapset ovat väistämättä jokaisen paikalla olleen elämässä tällä hetkellä melko lailla keskiössä.)

Oli mukavaa, vaikka etukäteen jännittikin.
Ja kipeistä päkiöistä huolimatta olen tyytyväinen että sain laitettua jalkaan korkonilkkurit, lähes sulaneiden kävelyteiden rohkaisemana, iänikuisessa Soreleissa löntystämien sijaan. Kiasman kahviossa kahdeksan aikuisen,  seitsemän lapsen ja yhden salamatkustajan joukko sai mielestäni ystävällisen, joskin hillityn vastaanoton ja palvelun. Ei valituksen sanaa tule tästä suunnasta!

Jotain pieniä ostoksiakin tarttui mukaan Rosebudista. Kauan himoitsemani, ja viimein kotiuttamani, Pantone-postikorttilaatikko kohdannee hurjan teippausvimman kourissa räytyvän sisustajan kourissa kaikkialle asuntoon leviämisen kohtalon. Kävimme Tessan ja Kainin kanssa seikkailemassa avaintenpalautustehtävän merkeissä Partioasemalla ja kiertelimme sitten hetken kaupoilla kykenemättöminä ostamaan kuitenkaan mitään.

Lähdin nuukuudestani iloisena kohti Keravaa. Harmi että piheys karisi kotimatkalla ja M sai Keravan Lindexistä taas yhdet Littlephant-pöksyt. Lisäksi hankin Pentikistä muutaman kauniin lasisen pääsiäismunan lisää kokoelmiin, kun olivat mokomat alennuksessa. (Kumma juttu näin pääsiäisen jälkeen, hmmm.)

Äsken krossasin niin että keuhkoihin sattui, reisiä poltti ja hikeä valui suuhun. Ehkä ensimmäistä kertaa näiden kuukausien aikana se tuntui oikeasti aika kivalta. Siis kaikesta sattumisesta ja omalle epämukavuusalueelle menemisestä huolimatta. Kenties pienellä treenitauolla ja perusteellisella hiilaritankkauksella sekä viimein otettaan kropasta irroittelevalla flunssalla on osuutensa asiassa?

PS.
Kuten blogin Facebookissa jo toitotin, 140 seuraajaa saatiin täyteen.
Kiitän, kumarran ja arvon teille yhden niin kivan sisustusjutun, että on viimeisen viikon kovasti poltellut
ottaa se omaan käyttöön ja unohtaa, että se on hankittu arvontapalkinnoksi. On ollut vaikiaa, kuulkaa. 

 

6 kommenttia artikkeliin “Kissapökäkaveri, kahvitreffit ja kipeät päkiät

  1. Ihania kuvia! Ja mieltsiä – vastasit tietämättäsi kysymykseen, joka mulla on ollut mielessä: mäkin näin Pentikillä niitä suloisia lasisia pääsiäismunia, mutta päätin olla ostamatta ennen pääsiäistä, koska me ei kuitenkaan oltu tänä pääsiäisenä kotona. Ajattelin, että pitäisi tarkistaa pyhien jälkeen, olisivatko alennuksessa. Siis ovat, eli ehdin vielä käydä hakemassa ensi vuodeksi. Kiitti vinkistä! 🙂

  2. ”Olin henkisestikin niin väsynyt että tirautin muutamat itsesäälin kyyneleen ja löllyttelin mahaläskejäni surumielisesti.”

    Kuulostaa niin tutulta, että alkoi naurattaa. Vaikka tuossa tilanteessa on nauru kaukana :D.

  3. Mä nauraa hekotan tolle samalle lauseelle kuin Sillypäänts, se on ihan loistava! Kuvaa just sitä tiettyä itsesäälin hetkeä 😀

  4. HelloAochi: Ehkä näistä kissapöksyistä voisi kirjoittaa vauvakirjaan että
    Lempivaatteesi vauvana: pinkit leggingsit.
    Hihi.

    Katie: Ostin itse sellaisia höyhenillä täytettyjä lasisia, mutta himoitsin myös ns. umpilasisia värikkäitä. Mutta kuudentoista euron hinta parista lasimunasta, joiden käyttöaika vuodessa mitataan viikoissa, oli liikaa.

    Sillypäänts ja Ruusu: Nyt jo jaksaa naurattaa, mutta tosiaan tuollaisella hetkellä ei kyllä näe tilansa koomisuutta.

  5. Mä ostin sit niitä samoja höyhenmunia,  ja myös niitä vihreitä ja keltaisia lasisia roikkuvia (olivat tarjouksessa toisessa Pentikissä, eli kävin peräti kahdessa). Toivottavasti muistan vielä vuoden päästä niiden olemassaolon! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *