Muutaman päivän iloja ja suruja

Koska muuten en ole ollut tarpeeksi väsynyt, päätin aloittaa yöimetyksien lopettamisprojektin.
Sen lisäksi tai siitä huolimatta viime päivinä on ollut paljon ilon aiheita,
joskin myös muutamia harmittavia asioita ja voimia vieviä tapauksia.

Kävimme eilen yksivuotis-neuvolassa, jossa ei taaskaan neuvottu,mitattiin kylläkin sekä käytiin läpi M:n kehitykseen ja kasvuun liittyviä asioita. Vaikka neuvolasta ei pahemmin ole tullut ohjeistuksia niin ainakin siellä on kiireetön ilmapiiri ja terveydenhoitajamme jaksaa kuunnella
kaiken, mitä mieleen juolahtaa.

Mieltä lämmittivät saamani kehut pitkästä imetyksestä
Kyllä imetyksen kanssa on välillä tuskailtu ja kaduttu koko hommaan ryhtymistä.
Oli mukavaa, että joku sanoi: ”Hieno, pitkä imetysaikahan teillä on ollut” eikä kysynyt: 
Kuinka kauan sä oikeen meinaat imettää?” tai ”Vieläkö sä ihan tosissaan imetät?”.
Sarjassamme, mistä huomaa että lainsuojattoman taaperoimettäjän raja on ylittynyt.

M oli kerryttänyt painoa ihan kohtalaisesti, hurjaan liikuntatahtiinsa nähden, puoli kiloa kahdessa kuukaudessa. Painoa on nyt rapeat yhdeksän ja puoli kiloa. Pituutta oli tullut kuutisen senttiä lisää 10 kk neuvolasta ja sitä on nyt reippaat 78 senttiä. (Vanhojen käyrien, joita neuvolassamme edelleen käytetään, perusteella pituus on hieman plussan puolella ja paino reippaasti miinuksella.) Neuvolassa ei oltu huolissaan enkä ole minäkään:
Jos lapsi on tullut äitiinsä, sitä painoa saadaan kyllä kasaan kunhan pituuskasvu hellittää.

Neuvolan osalta ainoat kurjat  (mutta tarpeelliset) jutut olivat rokotukset ja niiden viime yöksi nostama pieni lämpöily. M:n molemmat reidet olivat selkeästi kipeät, sillä tämä käveli ihan hassusti jalkojaan laahaten ja istui välillä lattialle tuhertamaan itkua. Onneksi seuraavat rokotukset ovat edessä vasta neljän vuoden iässä!

Torstaina purimme pääsiäisleirin henkisellä tasolla. Oli aika rankka ilta. Pääsin kotiin kymmeneltä, kun keskustelu venyi ja vanui ulos aiheestaan ilmapiiriin ja yleisiin toimintatapoihin. Ihmiset olivat väsyneitä ja kuormittuneita ja vaikka välillä osattiin nauraakin joillekin asioille, tuntui siltä, että jotain ulkoistakin kiitosta olisi ollut mukava saada, kehitysideoiden (lue kritiikin) ja sen lisäksi, että tietää edes lapsilla olleen hauska leiri. Norppa kiitoksella elää vai miten se menikään. Ei ihme, että tässä valittavien hapannaamojen maassa koko laji on sukupuuton partaalla. Kun on käyttänyt kymmeniä tunteja resurssien varaamiseen, suunnitteluun ja nakittamiseen, haluaisi kuulla muutakin kuin nitinää pikkuasioista.

Ennen neuvolaa piipahdin MLL:n perhekahvilassa ja siellä oli Keravan varhaiskasvatusviraston työntekijä paikalla vastaamassa vapaamuotoisesti vanhempien huolenaiheisiin ja kysymyksiin päivähoidon aloittamiseen, päivähoitoon hakemiseen ja taloudellisiin seikkoihin liittyen. Sain monia tarpeellisia vastauksia hakuprosessin etenemisen ja päiväkotiin tutustumisen osalta. Olipas hieno juttu, että kyseinen henkilö oli saatu paikalle perhekerhoon! Sai keskusteltua jonkun asioista perillä olevan kanssa kasvotusten tuntikausien puhelimessa ihmettelyn ja oikean tahon etsimisen sijaan.

Viikon liikuntakerroista kaksi kolmesta on kasassa.
Toivottavasti edes kunto kasvaa, koska paino varmaankin pysynee paikoillaan.
Tällä viikolla leirin jälkeistä stressiä on nimittäin tasoitettu lettujen ja mustikkapiirakan avulla. Huomenna vierailulle tuleville serkuille tarjottavat kotihampurilaisetkaan eivät ole ruokalajina kevyimmästä päästä.

Sovitun serkkuillan lisäksi M:n kummitäti on piipahtanut aamupäiväkäynnillä, joka sovittiin vasta edellisenä iltana ja veljeni pyörähti eilen yllättäen vapaapäivänsä kunnaiksi hetken pitämässä meille seuraa.
Onneksi satuimme olemaan kotona. 

Keskiviikon ostokset jaksavat yhä ilahduttaa. En malta lopettaa Pantonekorttieni hipelöimistä ja selailua.
Lisäksi sain kuin sainkin kahmittua itselleni Littlephant-mallistosta mäyräkoirakuvioisen haalarin ja pipon M:lle.
Kyllä tavara voi joskus tehdä onnelliseksi – niin surullista kuin se onkin.

Kuvituksena(kin) on onnellistavan tavaraa kuten M:n synttärilahjaksi saama Mini Rodinin body
sekä pääsiäisleirin alueelta vanhan ladon alta kaivamani pullo, joka on pestynä sangen kaunis esine.
Ja tietenkin yöhuudoistaan huolimatta onnea ja iloa elämään tuova pikkumies.

Sovittujen tai yllättävien vierailujen, hyvän ruoan ja kunnon yöunien
täyttämää loppuviikkoa teille kaikille!

 

 

3 kommenttia artikkeliin “Muutaman päivän iloja ja suruja

  1. Body on kyllä tosi kiva! Stockalta oli kummitäti ilmeisesti sen hankkinut. (Tekee tosiaan äidinkin iloiseksi. 😉

    Oli hyvä, että pituutta oli hujahtanut tulla reilummin, ettei tarvitse sitäkään murehtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *