Kotikurkkaus eli tervetuloa virtuaalikyläilylle

Eräänä pilvisenä, lähestulkoon sateisena torstaiaamuna päätin napsia kotoa kuvia.

 Olohuone-työhuoneemme täytyi kuvata pikapikaisesti ennen kun mies aloitti työpäivänsä.

Huomaatteko (tarkkasilmäiset ja hyvämuistiset), mitä muutoksia olohuoneessa on tapahtunut edellisten olohuonekuvien ottamisen jälkeen?

Myös eteinen täytyi kuvata rivakasti, sillä olohuoneen ovi täytyi saada kiinni työrauhan parantamiseksi. Eikä luonnonvalo riitä eteisessä kuvaamiseen näillä kuvaustaidoilla ilman että olohuoneesta pääsee valoa eteiseen.

Kuluneella viikolla meillä on käynyt useampiakin vieraita ja kiitos yhden ystävämme, eteistä koristavat kesän ensimmäiset pionit. Muun muassa tuikkutalona ja kasvihuoneena toimineessa koristetalossa majoittuvat muuten tällä hetkellä eniten käytetyt kynsilakat ja huulirasvarasia.

Asunnon viralliseen läpikulkutilaan eli eteiseen on taas perinteiseen tapaan kertynyt kaikenlaista tavaraa: Pino laskuja ja kirjeitä, kirjaston kirja sekä huoneesta toiseen vaeltava lelukori.

Otin kerrankin makuuhuoneesta kuvan ihan lattianrajasta, jotta nuo korit näkyisivät. Kiskoin niitä vielä vähän tavallista enemmän esille. Käytetyt, mutta vielä käyttökelpoiset päivä- ja yövaatteet sekä vauvan viltit säilytetään noissa koreissa. Näin vältytään ainakin suurimmaksi osaksi epämääräisien vaatekasojen asunnonvaltaukselta.

Molemmilla aikuisilla on omat korinsa, mutta lapsi ei vielä toistaiseksi tarvitse omaa: Taaperon vaatteet kun harvoin kestävät puhtaina yli yhtä vuorokautta.

Kuva kuvaajasta ja näkymä parvekkeelta makuuhuoneen suuntaan.

Uutta, auenneiden kukkien erää odotellessa perhoset ovat laskeutuneet koristamaan markettaa. Parvekkeelta löytyi yllätyksenä myös junavarikko.

Olohuoneen tyynyistä kaksi on muuttanut parvekkeelle. Sisustustyynyjen saralla tapahtuu muutenkin. Huoneiden välillä vaihtumisten lisäksi niitä on kohdannut viime aikoina karsinta. Osa tyynyistä on nimittäin kymmenenkin vuotta vanhoja ja hankittu jo silloin kun asuin vanhempieni luona.

Tyynymyllerryksessä jotkut tyynynpäällisistä viikataan kaappiin. (Niitä voi vaihtaa halutessaan joskus takaisin.) Osa päällisistä luovutetaan kokonaan eteenpäin. Huonokuntoisimmat heitetään pois. Sisätyynyt säilötään varastoon ja eteisen kaapin päälle.

Kukkia pukkaa. Keittiönpöydällekin saatiin oma nippu eilisten vieraiden myötä.

On muuten hauskaa, että meillä on niin erilaisia kavereita ja ystäviä. Yhden kanssa pohditaan kasvatusteoriaa, toisen kanssa kasvuyrityksiä ja politiikkaa, kolmannen kanssa ihmissuhteita, neljännen kanssa puhutaan kulttuurista ja viides selittää kameroiden ominaisuuksia. Ihania ja elämään paljon lisäväriä tuovia tyyppejä, joita voisi nähdä paljon useamminkin.

Pidättekö muuten keittiö-arkirealismista? Tässäpä sitä tulee, vain kohtuullisena annoksena onneksi: Juuri ehdin tyhjentää kolapullot jääkaappiin, mutta nelipakkauksen muovi jäi ilmeisesti lavuaariin eikä päätynytkään roskikseen. Ja talouspaperirullatelinettämme ei ole kuukausiin käytetty talouspaperin säilyttämiseen vaan siinä kuivataan kaukalollista ruokalappua. Eikä tuo välitilan levykään ole pyyhkimisjälkineen mikään kaunistus, olkoonkin että se on sentään ilmeisen puhdas.

Viimeinen kuva toimikoon selityksenä sille, miksi kuvauskierros tuli päätökseensä. Taaperon hermo kesti jaloissa pyörimisen ja kuvaamisen sivussa puuhailun, mutta karvainen lapseni alkoi vilkuilla omaa ruokien säilytysastiaansa ja parkua siihen malliin että täytyi laskea kamera pois käsistä ja ruokkia kissat.

 

18 kommenttia artikkeliin “Kotikurkkaus eli tervetuloa virtuaalikyläilylle

  1. Hei mitä ihanuuksia nuo keittiönpöydän kukat ovat? Ihania! Kaunis koti, täynnä pieniä ihania yksityiskohtia. Parhaimman siitä kuitenkin tekevät asukit! Mukavaa alkavaa viikonloppua <3

    • Kapea parveke on kyllä hankala varsinkin kalusteiden sijoittelun suhteen! Erilaisia kattokiinnitteisiä juttuja kuten riippu-
      mattoja ja -tuoleja niillä näkee sekä tietenkin parvekkeen päihin sijoitettuja istutuksia / kotipuutarhaa, jotka lyhentävät parveketta. 🙂

    • Meillä poika pamautti juuri tänään yhden taulun alas eli sen mitä kissat eivät tuhoa niin taapero koettaa korjata tilanteen. 😀

    • Verhot ovat olleet jo Fallpakassa, mutta olohuoneessa oli kyllä pitkään ne valkoiset oksaverhot. Ja juurikin tuolit ovat vaihtaneet paikkaa. 😉

  2. Katos teillä on uudet verhot :D. Enkä tiiä onko se se juttu mikä on muuttunu viime kuvista, mutta ite en ainakaan muista noita aiemmin nähneeni. Eikös ne aiemmat ollu samantapaset, mutta valkoset?
    Ja näyttää vähäsen oudolta ku noi tuolit on ”väärinpäin” :D. Ei pahalta, mutta vähäsen vaan oudolta ku on tottunu niihin eritte päin..

    Viikonpäästä nähään <3

  3. Mä tykkään tuosta tauluseinästä! Mulla oli joskus kotikodissa samanmoinen, mutta vähän pienempi versio ja se oli niin kotoisan näköinen. 🙂

  4. voi kun tuo teidän koti on vaan niin kertakaikkisen ihana! Harmittaa kun ei itse voi sisustaa kun kissat tuhoaa kaiken. Taulut tiputtaa seinältä ja maljakot hyllyiltä. Sisustustarratkin revitään seinästä alta aikayksikön. Saati sitten mitään tuollaisia ihania helmiä voi laittaa roikkumaan kun ne olis pian osissa sohvan alla.
    Kiva katsella näitä sisustus kuvia!

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *