Vaikka äitienpäivän aamuna tunnelmat olivat edelleen hieman väsyneet ja säikähtäneet, kiitos kuluneen yön tapahtumien, sain silti aamulla syötyä miehen paistaman ison kasan lettuja kermavaahdolla. Juuri ja juuri, köh.
Perinteisiä valkovuokkoja en saanut. Niiden sijaan pöydällä komeilee kaksi sitäkin hienompaa isoa liljanoksaa. (Ja meidän talomme takapihalla on kyllä sellainen valkovuokkopelto että niitä saa katsella halutessaan silmänsä kipeiksi.)
Lahjuksena lähdemme kesäkuussa risteilemään. Tosin reissu on vain osaksi äitienpäivälahja. Lisäksi saan valita laivan kauneushoitolasta jonkin ”perushoidon” kuten käsi-, jalka- tai kasvohoidon. Ehkä jopa kaksi.
Olin tehnyt äidilleni kortin perjantain perhekerhossa. En tiedä, kuuluiko alkuperäiseen ideaan aikuis(t)en innostuminen kartongeista, tusseista ja koristetimanteista, mutta Kuutin leikkiessä tyytyväisenä pestyillä jogurttipurkeilla laitoin askarteluliiman ja tussit töihin. Ihan mukiinmenevähän siitä tuli noin lapsen vahtimisen ohessa tehdyksi.
Oli kaiken kaikkiaan melko rento(uttava) päivä. Ei pönötystä tai pakollisia juhlallisuuksia. Saimme ihan itse päättää, vietämmekö äitienpäivää oman pikkuperheen kesken vai lähdemmekö kyläilemään. Eihän sitä koko päiväksi raaskinut kotiin hautautua ja pitkän kaavan mukaan hoidettujen aamupuuhien jälkeen (meni iltapäivän puolelle) kävimme piipahtamassa kummankin vanhempien luona. Näin molemmat saivat tehtyä onnittelukäynnin äitinsä luokse ja Kuutti nähtyä kummatkin isoäitinsä.
Tänään kävin Kuutin kanssa Tikkurilassa selvittelemässä syksyn opintokuvioitani. Aikomuksenani olisi tehdä kolmannelle opiskeluvuodelle kaavaillut kurssit ennen toiselle vuodelle tarkoitettuja opintoja. Näin saisin jatkaa minulle tuttujen ihmisten kanssa vielä seuraavan lukuvuoden. Opinnäytetyökin olisi tarkoitus saada kasattua. Kaikeksi onneksi sitä on sentään helpompi tehdä yön pitkinä tunteina – jatkuvan läsnäolovaateen sijaan.
Päiväkodin tarjoamaa lapsivapaata opiskeluaikaa on viisi tuntia päivässä. Tiukkaa voi tehdä, mutta sitten tekee. Vasta seuraavana syksynä poika on jo niin iso että raaskin laittaa hänet täysipitkäksi päiväksi päiväkotiin. Puolitoistavuotiaalle viiden tunnin rupeama on varmasti tarpeeksi, olkoonkin että kyseessä on ikäisekseen melko omatoiminen, vilkas ja uteliaan kiinnostuneesti uusin asioihin suhtautuva tyyppi.
Koululla ja asioilla pyörähtäminen sujui muutamaa pientä protestia lukuun ottamatta suhteellisen mallikkaasti. Siis lapsen osalta, äidillä on pää nyt ihan sekaisin. Opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen stressaa jo etukäteen ja kaikki saatu informaatio on päässä sikinsokin. Kotipihalla molemmat olivat sen verran uupuneita että ilmeet olivat tätä luokkaa:
Mutta kyllä tämä tästä!
Blogisi vaikuttaa erittäin kivalta ja mielenkiintoiselta! 🙂 Jään seurailemaan!
Kiitos piristävästä kommentista!
Tervetuloa mukaan!
Ymmärrän hyvin että menee pää pyörälle, mutta hienosti kaikki tulee varmasti sujumaan! Itse kävin läpi aivan hirmuisen tunnekuohun silloin alkuun, ja olihan ekat kuukaudet aika opettelua kunnes sai arjen pyörimään. Ja nyt olen enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni jatkaa opintoja! Viiden tunnin hoitopäivät on kivoja, jää vaikka kuinka aikaa puuhailla yhdessä vielä hoitopäivän jälkeen… Huomasin että kaikki jotenkin loksahteli lopulta balanssiin kuin itsestään, minäkin. 😀 Ja siellä hoidossakin naperot nukkuvat sen pari tuntia ainakin, että ei siellä montaa tuntia kerkeä edes hereillä olemaan (jos yhtään lohduttaa!). 😉 Itsenäinen ja utelias luonne auttaa sopeutumisessa valtavasti! Ainoa miinus lyhyissä päivissä toki on se, ettei opiskeluun jää kovin montaa tuntia (itselläni esim. n.3h45min-4h) aikaa matkojen/lounastauon kanssa. Mutta kyllä sen saa toimimaan kun haluaa, nämä on kaikki järjestelykysymyksiä onneksi!
Ps. HUI luin juuri kertomuksesi teidän äitienpäivää edeltävästä yöstä, onneksi ei käynyt pahemmin! :S
Kiitos tsempeistä!
Minäkin laskeskelin kauhuissani että hieman yli 4 tuntia jää aikaa olla koululla ja nyt vilautettu lukujärjestys oli sellainen 9-15 ainakin. Noh, paljon korvaavia tenttejä, esseitä ja muita itsenäisiä urakoita peliin – hyvästi yöunet. 😀
Tuo viisi tuntia päivässä on kuitenkin niin lyhyt aika, etten ole pojun pärjäämisestä huolissani. Tämä ei ole kuitenkaan samalla lailla äidissään kiinni kuin jotkut toiset lapset, onhan hänellä monia muitakin tuttuja ja rakkaita aikuisia elämässään. Ja kun totutellaan ja tutustutaan rauhassa niin uskon päiväkodin olevan ihan mukava paikka.
Pitää vain olla tehokas ja käyttää opiskeluun varatut hetket siihen eikä katsoa hömppää/selailla Facebookkia välissä, mitä tuli kyllä tehtyä opiskelun suhteen ennen lasta.
Moi! Tulin katsomaan sua tänne, vaikka tää Kideblogit ei oo mulle oikeen vielä ”auennut” 🙂 Itselläni vähän saman suuntaiset jutut syksyllä ja lukisin enemmän kuin mielenkiinnolla sun kokemuksia miten tosiaankin tuo opiskelujen ja perhe-elämän yhdistäminen tulee onnistumaan.
Ps. Hieno kortti!
Hauska ”nähdä” sinuakin täällä!
Kokemuksia tulee kyllä varmasti, sen verran iso muutos elämänrytmiin tuo koulunpenkille paluu tulee olemaan.
Varmaan puolet kortin timangeista on jo pudonnut, kun liimasin ne jollain lasten askarteluliimalla. 😀
Juu, täälläkin tosiaan stressataan. Nyt kersa on siis ollut kaksi päivää kotona siten, että mummu on ollut pojan kanssa kahdestaan 7.30-noin 13, jolloin mies tulee töistä. itse kun kuljen yli 20 kilometrin päähän töihin, niin kerralla on sama sitten olla se koko päivä, varsinkin kun nyt työpäiviä tulee yleensä 2-3 per viikko. Palailen kotiin siis puoli viiden aikaan ja kahden päivän empiirinen testaus on osoittanut, ettei äiti ole korvaamaton. Oli itselle aika helpotus, vaikkakin huomasin, etten esim. maanantain aikana yhtään stressannut että miten kotona menee. Ehkä kolme kertaa kävi mielessä ajatus, mutta totesin, että hyvin siellä menee, kun ei soittoa ole kuulunut.
Syksyllä tahti pitäisi kuitenkin kiihtyä siihen, että poika olisi neljä päivää viikossa kodin ulkopuolella hoidossa. Se hirvittää vähän enemmän, toki silloinkin hoitopäivät ovat lyjyitä, kun isi kävisi pojan noutamassa hoidosta töistä tullessaan. Siinä mielessä on aika onni nämä lomittaiset työajat, vaikka se tarkoittaakin sitä, että mies menee aamulla töihin viideksi.
Olisi ollut ihanaa, jos M olisi voinut aloittaa hoitotaipaleensa jonkun tutun aikuisen, vaikkapa jonkun isovanhemmista kanssa, mutta kun kaikki ovat 50-55-vuotiaita niin työelämän kuviot ovat kaikilla ihan täysillä menossa. Ja jos olisin ollut pidempään kotona, kouluun paluusta olisi tullut koko ajan vaikeampaa.
Aina voi lohduttautua sillä, että Keski-Euroopassa suurin osa lapsista menee huomattavasti aikaisemmin ihan täysiksi työpäiviksi hoitoon ja aika täysipäisiä heistäkin kasvaa. Suomessa koko hoitostressi ja kilpailu siitä, kuka hoitaa lastaan pisimmin kotona on mennyt vähän överiksi. Imo.
No joo, kyllähän sitä heti leimataan itsekkääksi ja huonoksi äidiksi, jos menee töihin ennenkuin lapsi on ainakin kolme. Ja toki myös, jos lapsen jättää hoitoon edes pariksi tunniksi alle puolivuotiaana. Niin, meillähän Pätkä oli hoidossa ekaa kertaa varmaan kaksiviikkoisena elokuvan ajan.
Mullon mottona että itsekäs äiti on jaksava äiti.
Ei marttyyrin leikkimisestä hyödy kyllä kukaan.