Terassikauden avajaiset tänään

Viikonloppuna kuurattiin normaalin viikkottaisen siivouksen lisäksi erityisurakkana parveke

Mies pesi seinät muutaman vuoden aikana kertyneistä multaroiskeista ja liasta,
puunasi ja imuroi lattian sekä kiipeilypuun. Ja shoppaili ruukkuja yllättävän innostuneena.
Minä puolestani keskityin muun asunnon jynssäämiseen (ja parvekkeelta kulkeutuvan mullan torjuntaan).

Viime viikon Ikean reissulta tuotua kukkalastia täydennettiin muutamalla alppiruusulla, tuijalla ja orvokeilla.


Pihalla ei vieläkään pahemmin viherrä, mutta parvekkeella on jo mukava istua, kun ympärillä on vehreitä kasveja, tuoksu on raikas ja talven aikana kasaantuneet pölyt ja kissankarvat on häädetty. Viime kesänä hankittu hortensiakin pukkaa pieniä vihreitä lehdenalkuja. Se taitaakin olla ainut kasvi, joka selvisi talven yli hengissä.


Yksi ihana rouva ja toinen ihana neiti tulevat tänään kylään, joten täytyyhän terassilla olla tarjolla jotain kurkunkostuketta sekä grilliruokaa. Halloumi, tomaatit, paprikat, kesäkurpitsa, sipulit ja herkkusienet
vain grilliin muhimaan. Ai ai, kesäfiilis.

Miten teidän kevätpuuhanne edistyvät?
Onko parvekeviljelyprojekteja tai puutarhan haravointia jo suoritettu
vai ovatko keväthommat vielä ajatuksen asteella hautumassa?
Onko terassi- tai grillikausi jo avattu?

PS. Nuo varpaat voisivat olla seuraava ”laitettava kesäkuntoon”-projekti.

 

2 kommenttia artikkeliin “Terassikauden avajaiset tänään

  1. Möyhesin ryytimaan eilen ja kaivoin sieltä melkein kottikärryllisen juuria ja muuta sinne kuulumatonta rikkaruohoa ja voikukkaa. Nyt on selkä kipee. Seuraavaksi olis vuorossa siementen istutus, kunhan muistaisin, minne ostetut siemenpussit on laitettu (=mies on laittanut).

    Pihahommia täytyy vielä tehdä silloin kun kersa nukkuu, sillä piha on vielä osin niin märkä, ettei vielä voi haravoida. Ja katolta tulleet lumet ovat tehneet jääköntsäleen makkarin ikkunan alle varjopaikkaan, eli eivät vielä edes kaikki sulaneet. Ja koska koirat ovat juosseet talven aidatulla pihalla, ei ole toivoakaan että pojan voi päästää sinne ennen haravointia ja perusteellista siivousta.

    Mutta pikkuhiljaa. Grillikausi vielä antaa odottaa, mutta jospa sekin tässä piakkoin saadaan käyntiin!

  2. Onpas ihanan näköistä! 🙂 Tuosta saa jo kummasti kesäfiilistä, vaikka muuten ei vielä viherräkään. Meillä on vaan pieni ranskalainen parveke, joten sinne ei paljoa tehdä. Suunnitelmissa olisi kuitenkin tehdä yrttitarha ja ehkä joku kukkakin, laitetaan mahtumaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *