Siis näitähän ei varmasti Suomesta saisi!

Eli mitä sellaista ostin Tukholmasta tuomisiksi, mitä olisin voinut ostaa Helsingistäkin.*

Mukaan tarttuivat Lindexistä Littlephantin kahdet housut, alennusrekistä ”farkut” sekä itselleni yhdet oikeankokoiset ”jälkeen imetyksen”-rintaliivit.

Polarn O. Pyretin alennusmyynneissä kiertelin pitkän aikaa hypistelemässä alekoreja ja ihastelemassa uusia kuoseja. Löysin Kuutin kaverille syntymäpäivälahjaksi puseron, josta arvelin hänen äitinsä pitävän. (Pikkulasten vaatteissa se lienee tärkeintä, eikö?)

Puseron löydyttyä jo Porvoon reissulla aloitettu operaatio syntymäpäivälahja oli saatettu päätökseen. Kulutin lahjan miettimiseen ehkä liikaakin aivosoluja, mutta sallittakoon se, sillä kyseessä oli Kuutin ensimmäinen vierailu lastenkutsuilla.

Ajattelin ensin ostaa Kuutille vain alekorista tonkimani – erittäin kirjaimellisesti, jäätelösukat ja katsella, ensi talvea silmällä pitäen, puoleen hintaan myynnissä olleita ulkovaatteita.

Järkytyin ulkovaatteiden alennettujakin hintoja niin kovasti että palasin sisävaatteiden pariin ja kahmaisin toisen muffinssipaidan – omalle lapselleni, odottamaan tämän kasvamista.) Löysin uusintakierroksella myös puseron kanssa yhteensopivan pipon, mutta harmikseni niitä ei saanut Kuutin kaverille sopivassa koossa.

Kuvissa esiintyy lastenvaatteiden lisäksi Marimekon Kompotti-keittiöalunen. Se tulee varmasti vilahtelemaan kotikuvissa jatkossakin ja hankimme sen pitkällisen harkinnan jälkeen laivalta.

Lastenvaatteiden lisäksi täydensin laivalta kemikaalivarastojani: Tarvitsin uuden shampoon ja luotto-huulirasvan loppuun kulutettujen edeltäjiensä tilalle. Edellistä, rikki mennyttä perushametta korvaamaan nappasin Monkista mukaan hameen (joka näkyy huomisissa asukuvissa) ja sorruin ostamaan sen lisäksi pantterin muotoisen rintakorun.

Kohtuullisen maltillinen ostoskierros kuitenkin, hyvä minä.

*(Tosin väite ei ole täysin paikkansapitävä, sillä esimerkiksi Littlephantin housuja ei viime viikkoisella Helsingin reissulla saanut vielä keskustan Lindexeistä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *