Aloitetaanpa reissukuvien paljouden purkaminen helpoimmasta päästä eli ainoista kameralle tarttuneesta asuaiheisista kuvista.

Aurinko paistoi tai kurkisteli pilvien lomasta pitkän aikaa eilisissä sukujuhlissa, mutta viimein sää kääntyi sateisemmaksi ja viileämmäksi. Hain harteilleni neuleen ja pojalle farkkupuseron. Jäi hieman harmittamaan, ettei kameralle tallentunut yhtään kuvaa mekosta ilman neuletta, mutta jos mietitte, millainen mekon yläosa on, kurkatkaa tämä kuva.

Mies oli räpsinyt salakuvia, kun kiikutin puseroa kohti hiekkalaatikkoa, mutta kuvasta tuli taustalle parkkeerattuja autoja lukuun ottamatta ihan hyvä. Myös hiuspantani näyttää hullunkuriselta, kun helmirusetista näkyy vain toinen puolisko. Ihan kuin päälaella olisi pienenpieni pillerihattu tai purkinkansi!

Lapiomaiset ja nakkisormiset käteni pääsivät poikkeuksellisesti lähikuvaan. En kuvaile käsiäni mielellään, sillä verisuonineen, paloarpineen ja lakkaamattomine kynsineen ne eivät ole mikään kaunistus. Kaikki raskausaikana tullut turvotus ei koskaan hävinnyt sormista, mutta se ei nyt ole pääasiallinen tarkastelukohde.

Juhlakoruissa jatkui hempeän naisellinen linja ja valitsin käyttöön Kalevala Korun Vanamot, joita olen saanut lahjoina pikkuhiljaa vuosien varrella. Sekä korvakorut että rannekorun sain kummitädiltäni (rippi- ja ylioppilaslahjana). Kaulakorun sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Hopeasormukset ovat Etsystä ja pikkurillin sormukset ovat nähtävästi pyörähtäneet touhutessa hieman vinksalleen.

Hauskasti Vanamoiden kanssa yhteen sopiva ranne on isoäitini vanha. Hän lahjoitti isäni syntymän kunniaksi saamansa korun minulle. Olen saanut muutamia muitakin koruja hieman itseoikeutetusti, koska olen lähisuvun ainoa naispuoleinen lapsenlapsi siltä puolen sukua.

Siihen mennessä, kun istahdin aitan edustalle hetkeksi kuvattavaksi, tuuli oli ehtinyt tuivertaa tukan ihan epäjärjestykseen. Kuvasta näkee kuitenkin, ettei päässäni ollut kurkkupikkelsipurkin kantta ja vilahtavatpa Vanamon korvakorutkin kuvassa.

Tämän väristä ja pitkää mekkoa kuuluisi varmaankin käyttää vain kuparinruskean sorjan jumalattaren, mutta asui sai yllättäen paljonkin kehuja, samoin kuin edellisissä juhlissa, joissa sitä käytin. Tällä kertaa aikuisten naisten lisäksi mekon hypistelijöihin liittyi myös muutama pikkutyttö, jotka olivat ihastuneita ”prinsessamekkoon” aikuisten mainitseman ”vanhan ajan glamourin” sijaan. Noh, jokaiselle jotain…