Menihän siinä yhdeksän kuukautta, nimittäin edellisestä sen verran isosta pamauksesta että asiasta tuli mainittua blogissakin. Tänään siis paukkuivat ovet ja kähisin kipeästä kurkustani ulos melko kitkeriä kommentteja.
Blogia pidempään seuranneita tai meidät tuntevia tuskin yllättää että siivoamisestahan meillä tapeltiin; Niin sanotusta viikkosiivouksesta eli viikon tai kahden välein tapahtuvasta perusteellisemmasta imuroinnista ja lattioiden pyyhkimisestä oli taas vierähtänyt tovi – kiitos kaiken reissaamisen ja vähäisen kotona oleilun.
Tein aamuvarhaisella pojan kanssa liikkeelle lähtiessäni selväksi, että olisi mukavaa, jos asunnon siivous olisi hoidettu miehelle kuuluvilta osin ennen kuin palaamme. Toivomus ei mielestäni ollut kohtuuton, olinhan kotiympyröissä oleillessamme koettanut pitää taaperoa välillä muualla touhuamassa, jotta mieskin ehtisi viettää lomaansa myös yksikseen. Kun tulin kotiin, siivousta ei oltu edes aloitettu.
Tein omia hommiani ja mies aloitti siivouksen. Menin nukuttamaan lasta päiväunille ja nukahdin itsekin. Kun heräsin, siivous oli taas pysähtynyt täysin ja mies selitti puhelimessa lähtevänsä juuri lapsen kanssa jonnekin. Olen tunnetusti mainiolla tuulella, jos olen nukahtanut päivällä. Rajulla flunssalla ja kuumeella saattoi olla myös osuutensa asiaan.
Sanoin pari valittua sanaa muun muassa siitä, etten kaipaa kotiimme vierailijoita, jos asunnossamme velloo edelleen tällainen paska. Ja että hommiaan voisi hieman priorisoida. Muutamaa oven pamautusta ja koriste-esinelokerikosta alas lennellyttä tavaraa myöhemmin painuin vierashuoneeseen nukkumaan tautiani pois vielä pariksi lisätunniksi. Taustalta kuului lapsen höpötystä ja imurin ääniä.
Kuten varmaan kävi ilmi, olen siis kipeä. Kuumemittari näytti 39,9 astetta iltapäivällä. Kuumelääkkeen voimin sain nukuttua niin syvää kuolleen unta etten meinannut herätä puhelimen sitkeään soimiseenkaan. Äsken ruumiinlämpö oli ylittänyt 40 astetta. Voisin ehkä ottaa toisen kuumelääkkeen.
Aamulla kun lähdin Helsinkiin ostoksille, tapaamaan J:tä ja hakemaan viimeisiä tarvikkeita taidearvonnan palkintojen postittamista varten, olo oli vielä ihan kelvollinen, mutta kotiin päästyäni istahdin keittiön lattialle yltäpäältä hiessä ja silmissä sumeni. Se siitä intervalli-crossingista sitten.
Toivon että yön yli lepääminen helpottaisi oloa sen verran että selviäisin kaikista huomiselle suunnittelemistani touhuista. Ja mieskin on tainnut leppyä, ehkä hiljaksiin myös vaimo. Ei meillä onneksi yleensä päivätolkulla riidellä, välillä vaan kuohahtaa yli.
P.S. Kummitäti H:n eilen pesemien ikkunoiden läpi kelpasi ihailla eilisiltaista auringonlaskua. Tämänpäiväistä kaatosadetta osasi sen avulla myös odottaa…