Kävimme aamulla keskustelemassa lapsen tulevan päiväkodin johtajan kanssa ja tekemässä palvelusopimuksen. Äitini piti sen aikaa seuraa lapselle ja saimme keskustella rauhassa sekä kurkistaa, miltä ryhmätilat näyttivät. Mutta tuo keskustelu tai sen herättämät tunteet eivät ole tämän, vaan pikemminkin ihan oman postauksensa, asioita.
Haettuamme pojan hoidosta kello oli vasta vähän yli yhdeksän. Ehdotin miehelle, että tekisimme jotain kivaa koko perheen voimin, onhan miehen kesäloma melkein lopussa.
Pähkäilimme hetken, mikä tekeminen olisi sellaista, että se kiinnostaisi sekä molempia vanhempia että taaperoa. Lyhyen pohdinnan jälkeen istuimmekin jo junassa, jolla ajoimme Pasilaan ja kävelimme siitä Linnanmäen kupeeseen Sealifeen.
Taaperon kanssa reissatessa ei kannata suunnitella tapahtumien kulkua turhan tarkasti etukäteen tai ainakaan hermostua, jollei kaikki suju aiotulla tavalla; Meinasimme, että lapsi nukkuisi aamupäiväunensa rattaissa ja pääsisimme aloittamaan Sealifekierroksemme virkeän lapsen kanssa. Toisin kävi ja Kuutti nukahti vasta ollessamme melkein Linnanmäellä.
Päätimme muuttaa marssijärjestystä ja mennä ensin syömään. Ehdimmekin syödä kaikessa rauhassa Midhill burgerissa valitsemamme hampurilaiset, olkoonkin että ajankohta (kahdeltatoista) oli miehen mielestä liian varhainen lounaan syömiseen. Ai miten niin erilaiset luontaiset ruokarytmit? Omasta mielestäni lounas pitäisi saada viimeistään puolilta päivin tai tulen vihaiseksi…
Hyvää oli, vaikkei kantapaikan sapuskoja päihittänytkään. Lapsi posotti nukkua läpi lähes koko ruokailun ja heräsi vasta laskun maksettuamme haukkaamaan muutaman ranskalaisen. Otimme taaperon annoksen rippeet mukaan ja tämä söi ruokansa myöhemmin loppuun.
Sealifessa lapsi oli aluksi ihan liikuttavan innostunut kaloista. Tämä säntäili altaalta toiselle ja varsinkin suuri, vaaleanpunainen kala kiinnosti ja nauratti paljon. Aikansa kaloja ihmeteltyään lapsi keksi, että hän haluaisi työntää omia rattaitaan.
Koska lapsemme on ilmeisen itsepäinen, hän palasi kaikista hämäysyrityksistämme huolimatta aina hetken kaloja katseltuaan uudestaan kitisemään rattaiden työntämisen perään. Emme voineet antaa lapsen kaahailla kapeilla väylillä, joten koetimme parkkeerata vaunut siten, että ne olisivat joko hieman edellä meitä tai meidän jäljessämme.
Ratasselkkausta lukuun ottamatta reissu sujui hyvin. Omasta mielestäni sympaattisimpia ja mielenkiintoisimpia otuksia olivat merihevoset sekä Kilpparikolossa asustava kiinanpehmeäkilpikonna ja Nasse Setä.
Lapsen ehdoilla siis mentiin niin aikataulun kuin kalojen katselemiseen keskittymisenkin suhteen, mutta uskoisin meillä kaikilla olleen ihan onnistunut reissu. Minusta ainakin on mukavaa tehdä asioita välillä myös koko perheen voimin.
Kävimme äidin kanssa kiertelemässä asuntomessuilla.
Mies on lomalla ja Kuutti jäi touhuamaan hänen kanssaan.
Hyppäsimme Hyvinkäälle menevään junaan ja olimme puolen tunnin päästä jo istumassa messualueelle ajavassa messubussissa.
Messualueen sisääntulon ja uloskäynnin luona oli rakennus- ja sisustusteltan lisäksi myös lukuisia kojuja, joissa myytiin syötävää, juotavaa ja pikkutavaraa. Ainut ostos, jota harkitsin oli 
Hyvinkään kaupungilla oli oma esittelytelttansa, jossa pyöritimme onnenpyörää. Voitin onnenpyörästä päivän mietelauseen: ”Onni on oma koti.”.
Äiti näytti mallia siitä, miten blogikuvissa kuuluisi poseerata!
Tiililadottuja, (kiiltävän) valkoisia laattoja näkyi muuten paljon sekä keittiöissä että märkätiloissa.
Yhden kohteen seiniä koristivat hauskasti lukuisat, eri huoneisiin ryhmitellyt asukasperheen lasten taideteokset.
Huopaiset lasimerkit näyttivät suloisilta kattauksessa.
Mammuttihirren messukohteen pihasta löytyi pieni mammutti. Äidin vaistot heräsivät.
Nuolikuuset kiehtoivat edelleen.
Ja eriväriset kynttilät ryhmiteltyinä kynttelikköön.
Sekä kaikki suloinen ja lapsiin liittyvä.
Niin kumpi meistä oli se kalpea kalkkuna?
Neonoranssia tyynyissä.
Leikkisää avohyllysäilytystä lastenhuoneessa.
Löysin myös sohvapöydän, joka olisi kiinnostanut melko varmasti myös taaperoa.
Ja kaverini Myyrän.
Harakansukuista norppaa kiinnostavan kirjan.
Hauskat purkkikävelyjalat.
Erikoisen, raskasrakenteisen mutta toisaalta lähes herkän sohvapöydän.
Oli kirkas ja kuuma päivä. Häikäisi siis koko ajan, mutta ei se menoa haitannut.
String-hyllystöä eri muodoissaan näkyi monissa kohteissa.
Pala yhden suosikeistani, Villa Avantin, julkisivua.
Hyvinkin arkisista tavaroista saa ilmeisesti kauniita asetelmia aikaan.
Ja toisaalta arkisia toimintoja, kuten pyykinkuivatusta voi toteuttaa totuttua kauniimmilla ratkaisuilla.
Klassikoita.
Ja kenties joskus klassikoiksi muotoutuvia uutuuksia.
Pakollinen peilikuva.
Hienoja astioita. Keh keh.
Iittalan uusi Leimu-valaisin oli löytänyt tiensä moneen kohteeseen. Valaisin on lähes eeppinen, tosin niin on sen hintakin.
Postauksen voikin lopettaa sukat makkaralla, jalat väsyneinä, maha täynnä juustovoileipää, lettuja ja metrilakuja. Sekä mieli täynnä inspiraatiota ja talohaaveita.
Päätimme piipahtaa, 
Sää oli pilvinen ja harmaa, mutta muutamia pieniä pisaroita lukuun ottamatta säästyimme onneksi sateelta. Ajelimme rattaiden kanssa katsellen, haistellen ja kuunnellen huvipuiston tunnelmaa.
Vastakkaiseen suuntaan kuljeksivasta väkijoukosta pilkistivät tutut virnistävät kasvot. Tommi K.:n neitihän se siellä heilutteli jalkojaan ja oli isäkin mukana vaunujen takana.
Pelkkä alueella kierteleminenkin olisi varmaan riittänyt viihdykkeeksi, sillä taaperoiden päät pyörivät vinhasti ympäri, seuraten värikkäiden laitteiden liikkeitä. Musiikin tahtiin heiluteltiin jalkoja tai koko kehoa ja Kain keksi, miten huvipuistolaitteissa kuuluu käyttäytyä. Laitteiden vilahtaessa ohi, tämä alkoi kirkua kimeästi ja innokkaasti.
Kävimme kuitenkin testaamassa muutamia alle metrin pituisille sopivia laitteita. Testiin pääsivät 
Linnanmäellehän on kesäkaudella 2013 ilmainen sisäänpääsy, joten kyseessä oli suorastaan budjettimatka. Rattaiden kanssa sai matkustaa ilmaiseksi junassa ja suurin osa pienimmille sopivista laitteista oli kaiken lisäksi ilmaisia. Rahaa meni ainoastaan ostamiini metrilakuihin, jotka eivät olleet varsinaisesti pakollinen ostos. Hyvä on, olivat ne.
Panoraamasta avautuivat hienot maisemat yli Helsingin ja tietysti Linnanmäen. Panoraamasta voisikin olla hyvä aloittaa huvipuistovierailu, sillä ylhäältä käsin hahmotti paremmin, minne mitkäkin huvipuiston laitteet sijoittuivat.
Kuutin mielestä parhaita juttuja vaikuttivat olevan aluetta kierätävän 
Tessa pääsi laitekierroksen jälkeen vielä pelaamaan Nuijia ja kiertelimme myös alueen putiikeissa. Seurueen nuorin jäsen suuntasi muita aikaisemmin päiväunille, mutta pojat jaksoivat hieman pidempään. Kuutti oli reipas ja innoissaan vielä kotimatkallakin; Kannatti nukkua lähes koko menomatka!
Kivaa oli ja pitää koettaa nähdä Tessaa ja Kainia useammin, nyt kun he ovat taas Euroopan samalla laidalla. Pojat kun touhusivat ennen reissailuja mukavasti yhdessä. Nyt kun edellisestä näkemisestä oli vierähtänyt pidempi aika, taaperot tuijottivat toisiaan pohdiskelevasti. Ei tainnut enää kaverin naamataulu olla ihan tuoreimmassa muistissa…
Kuutille on juuri puhjennut useita poskihampaita ja kulmahampaatkin ovat juuri tuloillaan. Ikeniä ilmeisesti kivistää ja kutittaa sillä varsin monissa kuvissa lapsellani on sormet tungettuina suuhun…
Kaksi autoa starttaa kohti appivanhempien lainaamaa mökkiä.
Lapset ovat kaikki eri ikäisiä: Alle parin kuukauden ikäinen pikkupötkylä, puoltatoista vuotta lähentelevä touhutaapero, vilkas kaksivuotias sekä kaksi ja puoli vuotta vanha sähikäinen.
Yksi yö ja kaksi päivää, yhteensä kolmisen tuntia ajomatkoja.
Uimista, saunomista, kahlailua ja hiekkaleikkejä rannalla.
Kalaherkkuja, patenttiperunasalaattia ja grilliruokaa. Mustikoiden keräämistä ja mustikkapiirakan leipomista. Rantakallion nuotiopaikalla kypsyviä lettuja.
Päiväunia, lukuisia vauvaimetyksiä ja muutamia taaperoimetyksiä, pulautuksia, erilaisia yöunirytmejä ja päivätorkuille nukahtaneita aikuisia.
Ruoasta pinkeitä pikkuisia ja isompia mahoja, ruoan kanssa leikkimistä ja syömisestä kinastelua. Mustikoiden syömistä suoraan pensaasta, uusia ja vanhoja makuja.
Tottuneesti tontilla kiipeilevä lapsi ja toinen,
Ja maastossa asustavat pelottavat hämähäkit, kiinnostava, kimaltava koppakuoriainen, nopeat, varvikossa kahistelevat sisiliskot. Merellä huutavat lokit, lasten kiljuntaa rannasta poikaset selässään pakeneva koskelo.
Omien lelujen vaalimista toisilta, yhteentörmäyksien sovittelua, kahden rappuharjan jakamista kolmen leikkimiskykyisen lapsen kesken, kurkistusleikkejä ja riemukasta kivien heittelyä mereen.
Halauksia, pusuja, sylivauvaksi taantumisia, aamulla sängyssään
Iltaisia Aliasotteluita, Suosikki- ja Demisukupolvien vertailua
Aurinko, meri ja lasten touhuamisen seuraamisen riemu ja raskaus.
Tämänkin jutun kirjoittaminen venähti hieman, kuten ehkä huomaatte. Mutta kun mökkireissu, Lintsin reissu, keskustakierros, liikuntaa ja flunssa… kyllähän te tiedätte. No joka tapauksessa meille tarjoutui siis mahdollisuus viettää lähes koko edellinen viikonloppu kahden kesken.
Kävimme katsomassa Maximissa What Maisie Knew-elokuvan. En ollut koskaan käynyt Maximissa ja täytyy sanoa, että siinäpä on mitä viehettäväin, sympaattisin ja tunnelmallisin pieni elokuvateatteri.
Niin ja se elokuva. Ihania (lasten)vaatteita, lavastuksia, hyviä näyttelijäsuorituksia, koskettava tarina ja mielenkiintoinen toteutus, jossa elokuvaa kuljettivat lapsen havainnot ympäristöstään ja läheisistään.
Elokuvan jälkeen tiemme erosivat miehen suunnatessa pelaamaan rentoutumaan kotiin ja minun setviessä tietäni kohti kaverin juhlia. Kun löysin perille, hoiputtuani rakennustyömaan läpi korot jalan alla notkuen, huomasin olevani paikalla etuajassa ja reippaasti muita vieraita aikaisemmin.
Valmistimme kaverini kanssa tarjottavia ja vaihdoimme kuulumisia. Illan mittaan seurueemme kasvoi ja pääsimme Kuuban vallankumouksen hengessä juomaan mojitoja, syömään hedelmäsalaattia ja kuuntelemaan teemaan sopivaa musiikkia. Kulautin muutamia Cuba Librejä ilman libreä ja pelasin lautapeliä, jossa piti koettaa pudottaa vastustajien kanat aidalta lentokoneella suhaten.
Menihän siinä yhdeksän kuukautta, nimittäin edellisestä sen verran isosta pamauksesta että 
