Tiedätte varmaan sellaiset kaikki-menee-pieleen-päivät, joina huomaa parin ensimmäisen tunnin aikana ettei olisi kannattanut nousta sängystä lainkaan. Mutta tasapainon vuoksi pitäisi tunnistaa ja muistaa myös ne päivät, joina herää yllättävän virkeänä ja kaikki, lapsen aamutouhuista lähtien, sujuu soljuvasti ja kivuttomasti.

Eilen oli juuri sellainen päivä. Normaalin (aamuisen) viime hetken kaoottisen säntäilyn sijaan ehdin jopa ladata rauhassa blogiin postauksien kuvia odottamaan. Mieskin heräsi hyväntuulisena ja vaatekaapissa oli vaikka kuinka paljon kivaa päällepantavaa.

Pyörän lukko meni kerrankin – asemalle vauhdilla poljettuani ja muutaman minuutin päästä lähtevään junaan tähdätessäni, kiukuttelematta kiinni, ja pääsin ulos pyörävarastosta kolhimatta itseäni tai pyörääni raskaaseen ulko-oveen. Kypäräkin mahtui odotusten vastaisesti laukkuni sisälle.

Kolme kanssani samassa junan eteisessä pyörinyttä lipuntarkastajaa jätti lippuni tarkastamisen välistä kuin yhteisestä sopimuksesta, vaikka muiden kortit syynättiin. Sain iltapäivällä viimein (heinäkuussa tilaamani) opiskelijakortin ja voin nyt lakata pelkäämästä ylimääräistä paperityötä, jota opiskelijakortitta reissaaminen, mutta matkojen maksaminen opiskelijastatuksisella matkakortilla olisi voinut aiheuttaa.

Koulupäivä sujui mukavasti ja selvisin hengissä isolle ohjausryhmälle puhumisesta, vaikka vastaavat tilanteet ovat alkaneet iän myötä kummasti ahdistaa. Lounaslinjasto oli tavallista aikaisemmin valmis ja sain syötyä sekä lähdettyä kotiin oletettua aiemmin.

Juna oli muutaman minuutin myöhässä iltapäivällä siten että ehdin kyytiin kotimatkalle eikä aamulla niin että olisin myöhästynyt koulusta. Kotiin polkiessani huomasin öisen myrskyn pudottaneen suuresta lehtikuusesta oksan, jonka nappasin mukaani ja tein siitä sahailemalla, ripustamalla ja pussikaupalla neulasia irrottamalla talvikoristeen keittiöömme (oksa koristeineen näkyy kuvissa): Lisää luovaa touhottamista ja käsin tekemistä eli rutkasti lisää hyvää mieltä!

Sain siivottua kotia ja hoidettua pyykkitunturin räjäytystöitä eteenpäin pojan vetäessä sikeitä päiväkodilla. Hän oli kuulemma nukkunut ennätyspitkät unet ja melkein myöhästynyt välipalalta, joten olipa hyvä etten mennyt hakemaan häntä etuajassa, kuten aamulla kaavailin.

Ehdimme ihmetellä taaperon kanssa hetken oravia, jotka popsivat metsään viemiämme siemenherkkuja. Sitten ihana ystäväni S ilmaantuikin pihamaalle ja siirryimme sisätiloihin. Ilta sujui rattoisasti kuulumisia vaihtaen ja miehen paistamilla letuilla herkutellen. Lapsen nukahdettua ja S:n lähdettyä katsoimme miehen kanssa vielä jakson Grand Designsia.

Vaivuin uneen nopeasti ja onnellisena.

P.S. Tasapainon vuoksi tänään sattuukin sitten päähän ja vatsaan. Kaikki muiden ihmisten toteamukset ja kommentit tuntuvat henkilökohtaisilta loukkauksilta ja meinaavat saada kyyneleet nousemaan silmiin. Tekisi mieli vain kääntää kylkeä ja vajota peiton alle treenaamisen sijaan. Ehkä huomenna lähdetään taas uuten nousuun?