Päivän asu: Takametsien metsuri

Käytän farkkuja ehkä muutamana päivänä vuodessa. Tänään muistin jälleen, miksi. Farkut ovat nimittäin se vaatekappale, joka saa minut tuntemaan itseni todella isokokoiseksi, muodottomaksi ja turvonneeksi, vaikka kaikissa muissa vaatteissa tunnen oloni varsin itsevarmaksi ja luontevaksi.

Syynä lienee omien reisipatukoiden vertaaminen käsivarsieni paksuisiin reisipuikuloihin, jollaiset suurimmalla osalla kavereistani oli. Nimittäin yläasteaikoina, jolloin kaikki käyttivät farkkuja lähes poikkeuksetta. Jatkuva oman ja toisten vartaloiden ruotiminen on jättänyt jälkensä enkä tunne oloani edelleenkään mukavaksi farkuissa.

Silloin harvoin kun kiskon housut jalkaani, mudostuu niiden ympärille kasaantuvista asukokonaisuuksista usein varsin maskuliinisia, joskus jopa yliampuvia. Tänäänkin taisin näyttää siltä, että olin liikkeellä naamiaisasussa…

Hakiessani Kuuttia päiväkodilta, isompien lasten pihaa ylittäessäni noin neljävuotias lapsi pysäytti minut ja kysyi: ”Miksi sä oot tollanen?” Tiedustelin, että millainen sitten olen ja hän jatkoi: ”No mikä sä sitten oletkin olevinaan.” Totesin että olenpa vain ja lapsi jatkoi vastaukseni ilmeisesti hyväksyen leikkejään. Jep, se siitä naamiaisasuvaikutelmasta.

Pipo: Seppälä / Farkut ja pusero: Ellos / Kengät: Din Sko / Takki: Kiivi (Vero Moda) / Laukku: H&M / Villasukat: Äidinäidin sukkapaja / Sulka: Kotipiha

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

8 kommenttia artikkeliin “Päivän asu: Takametsien metsuri

  1. Oho, aika jännä: itse nimittäin ajattelin heti ensimmäisen kuvan nähdessäni, että ”Vitsit, miten Phocahispida on aina niin ihanan tyylikkään ja näyttävän näköisenä liikenteessä”.

  2. Tällä kertaa lapsen suusta ei kuulunut totuutta! 😉 Tosi erilainen asu, mitä sulla yleensä on. Farkut on hankalat, itse pidän paljon ja tykkään, mutta oikeanlaisia on ihan hirmu vaikea löytää.

    • No äläpä! Haluaisin ihan tummansiniset farkut, ilman mitään pesuja tai käsittelyjä, kapeilla lahkeilla. Vyötärön kapeimpaan kohtaan ulottuvat eli todella korkeavyötäröiset farkut. Pitäisi olla järkevän hintaiset ja löytyä riittävän isoa kokoakin vielä.
      Näillä hakuehdoilla vaan etsintöihin. Apua! 😀

  3. Minäkin aina ihastelen kuinka tyylikkäästi sä jaksat pukeutua. Ite kun olin lapsen kanssa kotona tuntui, että kuljin aina samoissa rytkyissä 😀 Sulla on kyllä vaan niin unelma vyötärö kaikille ihanille mekoille,ettei tommosta kroppaa kannatakkaan farkuihin tunkea..

    • Ohoh, kai se pitää uskoa jos niin sanotte. 😀

      No juu, mekot ovat tainneet olla puoliksi esteettinen ja puoliksi kropan sanelema valinta arkiasuksi.

  4. ”MIksi sä oot tollanen?” Hahaha! 😀

    Ei sillä että tuossakaan asukokonaisuudessa mitään vikaa on, mutta kyllä mä enemmän tykkään sun päällä mekoista (niinkuin itsellänikin…) 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *