Isänpäivän paketteja ja kortteja sekä arvonnan voittaja

Isänpäivän valmistelut ottivat aimo harppauksen eteenpäin, kun sain isäni paketin valmiiksi – ja selvisin vain yhdellä pakettinarusta saadulla viiltohaavalla. Ennätys! Ehdin kääriä ja teippailla sormeni lisäksi kasaan myös mieheni isänpäivälahjan, josta vain toinen osa on paketoitavaa materiaa ja toinen on korttiin lahjakorttina kirjattua omaa aikaa tulevalle vuodelle.

Pakettien ja korttien tyyleiksi valikoituivat tällä kertaa melko maanläheiset ja hillityn väriset paperit pienillä koristuksilla kuorrutettuna. (Olen muuten alkanut vuosien mittaan pitää voi- tai voimapaperiin käärityistä paketeista koko ajan enemmän.)

Washi-teipeillä, pakettikorteilla ja nauhoilla saa lisättyä näyttävyyttä ilman että kokonaisuudesta tulee liian levoton. Sydänsinetti on tehty kirjoitusvirheiden paikkaamiseen tarkoitetulla tökötillä. Polkka Jamin hauskat ruoka-aiheiset kortit hankin Habitaren reissulta.

Millaisia paketteja teidän kätköistänne löytyy vai onko lahja-asia vielä vaiheessa?

Lähdemme viikonloppuna pikareissuun ja palaamme isänpäivän aamuna lähteäksemme melkein heti käymään kummankin vanhempien luona kyläilemässä. Suurempia siivoamisia tai ruoanlaittoja en siis joudu isänpäiväksi tekemään. Jos miehelle ostaisi illaksi sipsiä tai juustoja, sen pitäisi riittää, sillä sunnuntain ohjelmassa lienee kakkukahvit jos toisetkin.

Lumoavan miesten koru on arvottu ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Arpa osui Miukun kommenttiin:

Osallistumalla tähän arvontaan haluaisin muistuttaa nykyajan perheiden monimuotoisuudesta, sekä osoittaa arvostusta veljelleni, joka joutui hautaamaan rakkaan tyttöystävänsä syyskuussa. Samalla jäi äidittä pieni ihana poika. Poika, jota veljeni on kasvattanut kuin omaansa, olematta tämän biologinen isä. Omassa mielessäni veljeni on todellinen soturi ja suojelija, sanan varsinaisessa merkityksessä. Haluan, ettei hän vaikeuksista huolimatta koskaan menetä toivoaan elämän kauneuteen. Siksi haluaisin muistaa häntä enemmän kuin ketään muuta Lumoavan korulla Soturi.

Paljon onnea arvonnan voittajalle!

 

4 kommenttia artikkeliin “Isänpäivän paketteja ja kortteja sekä arvonnan voittaja

  1. Oon monesti miettinyt näitä arvontoja, että voittaako siinä oikeasti randomilla vai paras kommentti? Ei sillä, en kyllä tähän osallistunut, mutta olis kyllä ehkä selvemmät ohjeet paremmat. Muutkin osais panostaa kommentoimiseen.

    • Hei ihan hyvä kysymys, johon voin toki vastata vain omalta osaltani. Omat arvontani ovat kaikki olleet sellaisia, että jokainen arpa on ollut samanarvoinen. Toki ”paras kommentti voittaa”-arvontoja on blogeissa myös, mutta niissä pyydetään yleensä selvästi satsaamaan kommenttin, noh, koska toivotaan vaivalla kirjoitettuja kommentteja.

      Jos arvonnassa on ollut muutamia kymmeniä osallistujia, olen tehnyt paperilaput ja arponut niillä hatussa, mutta kun osallistujia on vaikkapa n. 170, kuten tämäm arvonnan tapauksessa, syötän arpojen määrän random.orgiin, joka arpoo luvun esim. välillä 1-170. Välillä arpa osuu lyhyisiin ja välillä pidempiin kommentteihin. Luen kyllä kommentit, mutten sentään muista, mikä niiden järjestysluku on. 😉

Vastaa käyttäjälle jvg (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *