Kysymyspostauksessa pyydettiin kertomaan, mitä opiskelen ja miksi aion tulla ”isona”. Taidettiinpa mainita myös termi unelma-ammatti. Syy aihetta käsittelevän postauksen kirjoittamisen venähtämiselle on monisyinen; Toki kyse on vähän siitäkin, etten vain ole saanut aikaiseksi, mutta jossain vaiheessa tajusin vitkutteluni johtuvan siitä, etten tiennyt mitä vastata.

Kuten olen jo joskus aiemminkin kertonut, koulutus- ja urapolkuni ei ole ollut mitenkään suora ja kirkkaassa johdatuksen valossa kylpevä. Yläasteen ja lukion kahlasin läpi hyvin, paikoitellen jopa erinomaisin arvosanoin, mutta lukion jälkeen töiden tekeminen kiehtoi, ehkä enemmän kuin annoin itseni uskoakaan

Osaltaan asiaan vaikutti varmaankin ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen miehen kanssa ja halu pintaremontoida ja laittaa kotia. Aloitinkin töiden tekemisen heti lukuloman alkaessa ja jatkoin sitä kokonaisen välivuoden, saatuani tietää, että jäin muutamalla pisteellä vaille hakemaani (lastentarhanopettajakoulutuksen) opiskelupaikkaa Helsingistä.

Työskentelin lähes kahden vuoden ajan ensin kahdessa perheessä lastenhoitajana ja sittemmin kolmannessa iltapäivähoitajana sekä henkilökohtaisena avustajana iäkkäämmällä neidillä. Pohdin, mitä haluaisin tehdä ja hain opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan, ajatellen että sitä kautta pääsisin lukemaan itseni psykologian ja filosofian sekä sen pakollisen uskonnon opettajaksi.

Pääsin heittämällä sisään ja opiskelin jonkin aikaa englantia, viestintää, tietotekniikkaa, filosofiaa ja etiikkaa sekä muita peruskursseja, työskennellen samalla kodinhoitajana kahdessa perheessä. Jossain kohtaa tajusin, ettei vuosien, pahimmillaan seitsemän vuoden kuluttaminen yliopistolla olisi se, mitä haluaisin elämältäni ja jätin opintoni hyllylle. Hain taas töitä.

Tein töitä reippaasti yli vuoden ja matkasin pitkää työmatkaa päivittäin. Pohdin töiden sivussa, mikä työpaikkojani oli yhdistänyt ja totesin niiden liittyneen tavalla tai toisella joko lapsiin tai sosiaalialaan – tai molempiin. En kuitenkaan halunnut kouluttautua vaikkapa lasten- tai lähihoitajaksi, joten laitoin paperit vetämään sosiaalialan koulutusohjelmaan sekä jokerina rikosseuraamusalan koulutusohjelmaan.

Minua ei niinkään hetkauttanut ajatus siitä, että kumpikin puoli omaa sukuani ja miehenkin lähisukulaiset olisivat ehkä saaneet halvauksen, jos en olisi kouluttautunut edes ammattikorkeakoulusta vaan totesin, että korkeampi koulutus takaisi ehkä varmemmin työtehtävien monipuolisuutta ja valinnan mahdollisuuksia jos ja kun taas kyllästyisin siihen mitä teen.

Jäin rikosseuraamusalan koulutusohjelman ulkopuolelle kahdella pisteellä, jotka olisin saanut, jos olisin laittanut sen ensisijaiseksi hakutoiveeksi. Niin tai näin, ehkä kaikella oli tarkoituksensa. Todettakoon nimittäin tässä vaihessa, että josko sosiaalialalla työskentelevälle tällainen blogi voi olla hieman kyseenalainen, rikosseuraamusalalla työskentelevänä en olisi varmaankaan uskaltanut pitää blogia, ainakaan omilla tai perheeni kasvoillani varustettuna.

Uskoi sitten asioiden kulun olevan sattumanvaraista tai johtavan johonkin, voisin sanoa, ettei ajelehtiminen ja erilaisten asioiden kokeileminen ole ollut suinkaan pahasta vaan tuonut minulle kokemusta sekä tietoisuutta omista heikkouksistani ja vahvuuksistani. Olen oppinut paljon työnteosta, ihmisten kanssa toimimisesta ja sosiaalialan ruohonjuuritason ilmiöistä.

Tällä hetkellä opintoni ovat kesken, sillä ehdin opiskella sosiaalialaa vain syyskuusta maaliskuuhun ennen kuin Kuutti syntyi ja sen jälkeen olinkin puolisentoista vuotta vanhempain- ja hoitovapaalla. Jos saan opintoni etenemään toivotussa tahdissa, on minulla edessä vielä puolitoista vuotta opintoja. Ala tuntuu pääpiirteissään omalta, kaikessa monipuolisuudessaan, mutta kuvioon mahtuu totuttuun tapaan yksi iso MUTTA.

Mutta kun en ihan tarkalleen tiedä, mitä haluan tehdä, kun valmistun. 

Toiveenani olisi työskennellä jotenkin lapsiin ja nuoriin liittyvissä tehtävissä, vaikkapa perhetyössä, lastensuojelussa tai sosiaaliohjaajana nuorten tukipalveluissa. Ja jos ura-ahdistus iskee, ainahan voisi tehdä töiden sijaan lapsen. (Juu tiedän kyllä, ettei lapsia noin vain tehdä, sitä on vain vaikea uskoa omalla kohdallani.)

Ja sitten on haaveita, kaukaisia ja melko epärealistisiakin. Politiikassa olisi joskus mielenkiintoista olla mukana. Olen jotenkin aina ajatellut, että jossain vaiheessa elämääni olen mukana joko kunnallispolitiikassa tai jopa kansanedustaja. Tätä en kuitenkaan kovin usein mainitse missään.

Myös erilaiset visuaalisen ja luovan alan hommat kiinnostavat: Kirjoittaminen, bloggaaminen, hää- ja juhlasuunnittelu sekä sisustaminen ja somistaminen. Olen kuitenkin sen verran jalat maassa-tyyppiä, etten koskaan edes koettanut hakeutua minkään luovan tai visuaalisen alan koulutuksiin tai haaveile tosissani työllistyväni niille aloille. Mutta jos elämä joskus heittelee jonkin tuollaisen alan pariin tai asia johtaa toiseen… pidän kaikki ovet ja ikkunat avoinnan tilaisuuksille.

Unelma-ammattia tai työpaikkaa ei siis vielä ole. Olen mennyt tähänkin asti eteenpäin vauhdilla ja tunteella, enkä ole onnistunut romuttamaan elämääni sen ihmeemmin. Haluaisin uskoa että kovalla työllä ja intohimoisella otteella sekä itsensä kuuntelemisella pääsee aika pitkälle. Omien ratkaisujeni takana seisomalla ja rohkeasti uuteen hyppäämällä olen tähän mennessä ollut pääosan ajasta hyvinkin onnellinen. Kenties se toimii myös tulevaisuudessa.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ