Terveyspuolella asiat ovat edelleen rempallaan, tuntuu että kroppa on perusteellisesti sekaisin. Väsyttää, turvottaa, aineenvaihdunta on kaikin puolin jumissa ja ajatukset takkuavat. Monena päivänä olo on ollut niin huono että olen päätynyt vain nukkumaan lapsivapaan aikani. Tämän kuun loppupuolelle saamaani lääkäriaikaa odotellessa. Lisäksi oloani on kohennettu kiskomalla irti viimeinen viisaudenhampaani ja tilkitsemällä ihka ensimmäistä alkavaa reikää takahampaideni välistä, kahdesti, sillä ensimmäisen paikkauksen jälkeen paikka lohkesi saman tien.

Liikkumaan olen selvinnyt tavalliseen tahtiin, joskin pisimmistä tiistairupeamista päätin armahtaa itseni niinä viikkoina, kun olen jo valmiiksi turhan tiukoilla. Motivaatio on hieman hukassa ja selviän liikkeelle vain rutiinin voimin – onneksi rutiini on syntynyt kuluneen, lähes puolentoista vuoden mittaisen, ajan saatossa. Iso syy motivaatiopulalle on kehon epätasapainotila, joka syö varmasti myös liikunnasta saatavaa energiaa ja hyvää oloa.

Kouluhommat ovat vieneet paljon aikaa ja olleet hyvin värikkäitä. Olen päässyt osallistumaan moniammatillisen tiimin työnohjaukseen, osallistunut opinnäytetyöprosessiin kuuluviin työpajoihin, tavannut opinnäytetyöni informantteja ja pystyttänyt moniaistista tilaa erääseen avoimeen päiväkotiin. (Kuvituskuvista saa pieniä kurkistuksia opinnäytetyöhöni kuuluvan moniaistiseen tilaan.) Opinnäytetyöni onkin johtanut moninaisiin ja monikulttuurisiin kohtaamisiin, muumikirjojen, -korttien ja -tekstiilien raahaamiseen junassa selkä vääränä sekä omien ohjaustaitojen punnitsemiseen; Miten lapsia ja nuoria ohjaamaan tottunut taipuu ohjaamaan aikuisia?

Opiskelut myös sakkaavat loppukevääseen suureksi räystäistä irronneeksi lehtikasaksi, joka patoaa päällensä määränsä verran sulamisvesiä, kunnes tukos tavalla tai toisella selviää, kesäkuuhun mennessä ainakin. Kevät pitää sisällään opinnäytetyön toiminnallisia tuokioita, haastatteluita, havainnointia ja kirjaamista. Minun pitäisi tuottaa lisäksi kymmensivuinen, hanketyöskentelystä ammentava tiimityöskentelyaiheinen essee, työnohjauksen kuusisivuinen, tiukkoihin lähdevaatimuksiin sidottu essee ja portfolio ammatillisesta kasvustani.

Hanketyöskentelyn tunnitkaan eivät ole vielä kasassa ja ne tulevatkin lomittumaan harjoitteluni kanssa. Hanketyöskentelystä tulee pitää seminaari ja esittelemme työmuotoa myös kahdessa erässä nuoremmille opiskelijoille. Harjoittelu pitää sisällään kymmenen viikkoa seitsemäntuntisia päiviä päiväkodissa ja siihen kaveriksi kehittämistehtävän raportteineen. Työmäärää punnitessani olenkin monta kertaa pohtinut, kuinka monta kuukautta selviäisin noin neljästä viiteen tuntia pitkillä yöunilla.

Olen sanonut monille läheisilleni, että seuraavat reilut kaksi kuukautta kotimme voi olla tavallista sotkuisempi, kaikki sisustusprojektit seisovat, tulen unohtelemaan tärkeitäkin asioita, kuten syntymäpäiviä ja koetan keventää työkuormaani kaikista mahdollisista päistä saadakseni kouluasiani hoidettua kunnialla.

Kiirellä ja stressillä on yksi selvä sivuvaikutus: Välillä pätkii. Maanantaina esimerkiksi unohdin ensin pyöräilykypäräni paikkaan, jossa teen opinnäytetyötäni ja päästyäni takaisin Keravalle, unohdin tulleeni aamulla pyörällä asemalle ja kävelin auringonpaisteen ja hauskan tekstiviestikeskustelun vauhdittamana kotiin. Tiistaiaamuna sitten raavin kypärätöntä päätäni taloyhtiön pihalla hetken ennen kuin koiraa pissattamaan lähtenyt mieheni mulkaisi minua kärsivän näköisenä ja totesi: ”Varmaan taas asemalla.”

Jos minulta kysytään, mitä edellisellä viikolla on tapahtunut, muistan joitain yksittäisiä asioita, mutta paljon on myös kadoksissa. Joudun käyttämään Facebookkia, blogia ja kalenteria apuvälineenä mieleen palauttamisessa. Opinnäytetyöparini kysyi jotain empaattista ja mukavaa perjantaista ja jouduin pähkäilemään tovin ennen kuin muistin lapsen olleen mukanani koululla ennen kuin lähdimme laivalle. Kysymys lounaan saamisesta tarpeeksi ajoissa tuntui heti paljon järkevämmältä…

Ihan täysin en aio sosiaalista elämääni jäädyttää tähänastisen elämäni kiireisimmän keväänkään ajaksi. Sillä sen vaaliminen tuntuisi pitävän pääni pinnalla paremmin kuin mikään muu. Viime viikkojen ajalta parhaat muistot ovatkin laivareissun lisäksi koostuneet läheisteni kanssa käydyistä keskusteluista, partiokokouksista, saunailloista, pikapyörähdyksistä jogurttijäätelöbaarissa ja liian harvoin nähtävien sukulaisten tapaamisesta.

Siksi aion mahduttaa tuleville kuukausille myös hampurilaissunnuntain, yhdet huikean kuuloiset 1-vuotiskemut, lapseni syntymäpäiväjuhlat rääppiäisineen, blogin lukijaillan, pääsiäisleirin ja useammat kahvittelut kavereiden kanssa. Niiden sekä miehen ja lapsen kanssa vietetyn ajan voimalla jaksan mennä kohti kevättä ja opinnäytetyön kirjoittamisen sekä rannalla löhöämisen täyteistä kesää.

Mitäs teidän arkeenne kuuluu?