Talonvahdit

Se olisi heippa vaan ja hellät tunteet. Tänään pitää haipakkaa, kun säntään ensin kouluun ja sitten nopeasti vaatteiden vaihdon kautta kohti Helsinkiä, satamaa ja laivalla Tukholmaan. Lapsellekin on pohjustettu reissua jo melkein viikon verran ja nyt hän osaa kertoa, minne olemme menossa, keiden kanssa ja mitä asioita laivamatkailulta sopii odottaa.

Koira lähtee vanhemmilleni hoitoon ja asuntoomme jää kaksi tunnollista talonvahtia. Paljon naksuja kulhoon, puhtaat hiekat ja iso saavillinen vettä. Kaksi yötä yksin, mutta toisaalta vain yksi kokonainen päivä keskenään. Karvahanurimme ovat jo varsin tottuneita moiseen ja onhan niillä seuraa toisistaan. Mutta kyllä kotiin palatessa on tuollaisen minireissunkin jälkeen jo vähän ikävä. (Kotiinpalaajia vastaan ottavasta naukumisesta, puskemisesta, säntäilystä ja kehräämisestä päätellen tunne on molemminpuolinen.)

Ihanaa viikonloppua, blogi päivittyy normaaliin tapaan, vaikka reissussa olemmekin!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *