Norppalan Kesätempo

Kasvukäyrien MinEna heitti minulle kesäisen haasteen ja kyllä taas kesti saada vastaaminen aikaiseksi. Mutta tässäpä meidän Kesätempo on!

Päivän suunnitelma:
Rötväämme vielä tämän päivän mökillä. Mies tekee läppärinsä kanssa töitä rannalla ja kummit jatkavat luku-urakoitaan, toinen tenttiin ja toinen ylioppilaskirjoituksiin. Omaksi hommakseni jää siis kaksivuotiaan kanssa touhuaminen. Ajattelin kiskaista nahkaan rasvaa ja raahautua lapsen kanssa rantakalliolla leikkimään.

Miehen tuntien ainakin saunomme, vaikka sitten päiväsaikaan, ennen kuin suuntaamme takaisin kaupunkiin. Haaveilen hieman myös kynsien lakkaamisesta ja iltasalille selviämisestä, mutta saa nähdä, kuinka matkapahoinvoiva ja hikikiukkuinen nainen autosta kipuaa ulos, kunhan selviämme kotiin asti.

Lounaani tulee koostumaan: 
Lounaan sisällöstä en tiedä kertakaikkiaan mitään, sillä raahaudumme ilmeisesti jälleen valmiiseen pöytään. Veikkaisin jotain grillattua sapuskaa salaattikeon kaverina. Ja ainakin ison lasin Coca Colaa ajattelin kiskoa, sen verran myöhään on tullut viime päivinä (ja öinä) valvottua.

Viime yönä näin unta: 
Nukuin muistaakseni aika kuolleen unta, en ainakaan nähnyt minulle tyypillisiä unia, joissa osaan lentää ja omaan yli-inhimillisiä voimia. Pari yötä taaksepäin muistan harmitelleeni unessani Helsingin keskustan talojen mataluutta, niiden välissä syöksylentäessä kun joutui lopettamaan sukelluksensa alkuunsa.

Eilen tapahtui seuraavaa:
Olimme mökillä ja vietimme aikaa miehen perhetuttujen kanssa, lähinnä tosin nuorison kesken. Kasasin yhteisprojekti #MOMFIEn taustahommia kuntoon tuntikausia ja sain kirjoitettua oman blogin postauksen vasta iltamyöhään. Keskustelimme tulevaisuudesta, remontoinnista ja läheisyydenkaipuun erilaisista tasoista. Kävimme kiskaisemassa juoksulenkin, jonka yllätykselliseltä ryteikköosuudelta sain muistoksi naarmuja ja punkin.

Päivän asu: 
Tällä hetkellä istun rintsikoissa, päiväpeiton kääriytyneenä pirttipöydän penkillä. Kunhan pääsen pukeutumiseen asti, ajattelin kiskoa päälle perhoshaitulamekon ja kasata päälle kilon koruja. Ja ehkä laittaa myös pikkarit. Ehkä.

Lempparibiisini juuri nyt: 
Olen edelleen jumiutunut kuuntelemaan PlZ-soittolistaani, koska siitä tuli mielestäni niin ehyt ja tarinallisesti vaikuttava kokonaisuus.

Seuraavat pippalot joihin olen menossa: 
Ensi viikon maanantaina ajattelin lähteä ensimmäistä kertaa naismuistiin baariin, saa nähdä, jääkö suunnitelman asteelle. Ja elokuussa suuntaan naisporukalla Tallinnaan. Reissun koostumus ei ole vielä ihan selvillä, mutta hauskaa ainakin tulee olemaan, se on varmaa. Oli pippalointia tai ei.

Tänä kesänä olen oppinut jotain uutta: 
Ahkera työ ja omistautuminen asialle ei aina kannata, draamanhakuisuus, mielistely ja lisääntyminen tai muu raju elämänmuutos sen sijaan tuottavat tulosta. Voin siis heittäytyä välillä hyvällä omallatunnolla vapaalle, lykätä hommia ja todeta että epätoivon ja konfliktien keksiminen hatusta ei vain ole minun juttuni.

Juuri nyt minua ärsyttää:
Henkilönpalvominen, tylsät, aikuisten ihmisten välille roihahtavat konfliktit sekä yhteiskunnan ulkonäkö- ja itsekeskeisyys.

Toisaalta haluan suositella:
Lapsen kanssa riehumista, uimista, luonnon ihmettelyä ja pitkämielisyyttä suhteessa lähimmäisiin, itseen ja internetsekoiluihin.

Haastan mukaan kolme lemppari-kesäbloggaajani eli Annan, Iinan ja Demin!

 

3 kommenttia artikkeliin “Norppalan Kesätempo

  1. Ihan mahtavalta kesäpäivältä kuulostaa -ja mun rupes tekemään mieli kokista… Tai oikeastaan pepsi maxia, joka on ”mun juoma” 🙂 Ja muuten iso iso peukku Momfielle, ihan mahtava!

    • Kylmä kokis – tai pepsi, on kyllä houkuttava, mutta petollinen kesäjuoma, kun se tuntuu niin virkistävältä, muttei nesteytä samoin kuin vaikka kivennäisvesi. Ihana silti.

      Oon ihan ihastunut Momfieen kyllä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *