Rakas aviomieheni kertoo välillä ihan poskettomia juttuja.
Mökiltä kotiin ajellessamme totesimme tosin hänen huumorintajunsa olevan mainio toisinaan vain rajatumman kohdeyleisön toimesta. Suuren yleisön lavakoomikkoa tuosta (näsä)viisaasta ja kuivalla älykköhuumorilla varustetusta kaverista tuskin saataisiinkaan.

Ja usein ne hauskimmat aivoitukset eivät ole loppuun asti kristallisoituneita huumoritimantteja vaan rehellistä sekoilua tai huonomuistisuudesta ja lagaamisesta johtuvia kömmähdyksiä; Viime viikolla mies esimerkiksi kysyi minulta keskustelunavauksena, oliko lapsi nukahtanut yöunilleen nopeasti ja helposti. Kiitin kiinnostuneisuudesta ja huomautin lapsen olleen kuluneen päivän sekä edellisen päivän appivanhempien kanssa mökillä ja olevan niillä teillään edelleen.

Toissapäivänä rannalla kysyin miehen mielipidettä uudesta bikinien alaosastani. Mies tuijotti alaosaa arvioivasti ja sanoi sitten nähneensä kuosin jossain ennenkin. Sitten tämän naama meni kurttuun ja hän totesi, että lienee parasta, jos hän ei kerrokaan, mistä kuosi on tuttu. Kinusin miestä kertomaan, mitä kuosista oikein tulee mieleen.

Mies kakisteli hetken ja totesi sitten kuosin muistuttavan häntä ensimmäisen maailmansodan aikaisten sotalaivojen maalauksista, joilla koetettiin vaikeuttaa laivan koon, tyypin, nopeuden, etäisyyden ja suunnan arvioimista. Mainio kuosi siis, jos se onnistuu häivyttämään takalistoani ja vatsaani hieman pienemmän näköiseksi. Toisaalta ymmärrän miehen epäröinnin; Ei joka rouva kestä sotalaivaan verratuksi tulemista!

P.S. Ko. rouva ko. bikineissä.

Laivojen kuvat täältä, täältä ja täältä.